Miksi, oi miksi?

20130716-223758.jpg

Viime kesän matkalla montenegrolaisella lossilla – kohti seuraavaa vuorta.

Lupasin joskus jatkoa tähän kyselyikään – tapahtuipa viime vuoden kesälomalla:

– Nyt mä en kyllä jaksa enää kantaa sua.

– Miksi?

– No kun tässä on nää jyrkät portaat.

– Miksi?

– No tää on aika jyrkkä tää mäki.

– Miksi?

– Ai että miksi on jyrkkä mäki? Tästä kato rupeaa kohoamaan vuori, katopa tonne ylös niin näet. Täällä on niin vuoristoista.

– Miksi?

– No tää Balkan on sellaista aluetta, täällä on paljon näitä vuoria, ihan joka puolella.

– Miksi?

– No silloin kauan kauan sitten kun maapallo on muodostunut, niin tähän kohtaan on tullut vuoria.

– Miksi?

– Se liittyy kai niitten mannerlaattojen liikkeeseen, että kun maapallo on aluksi ollut ihan sellaista sulaa ainetta, niin kuin nestettä, ja sitten osa on jähmettynyt siihen pinnalle, se on se kuori niitä mannerlaattoja, niin ne vielä sitten liikkui siinä päällä ja joihinkin kohtiin tuli ryppyjä, ne on näitä vuoria.

– Miksi?

– Ai miksi mannerlaatat liikkuu? Siellä alla, täällä maan alla siis, tosi syvällä, on sellaista ihan sulaa laavaa, sen päällä ne sitten liikkuu.

– Miksi?

– Että miksi on laavaa? Ne on niitä aineita mistä maapallo on muodostunut silloin tosi kauan sitten.

– Miksi?

– Ne on vaan ne aineet muodostaneet tällaisen pallon.

– Miksi?

– No ne ensin leijui – eikun miten se meni – no siis varmaan leijui vaan avaruudessa ne aineet, ja sitten niistä muodostui tää maapallo.

– Miksi?

– Siis miksi leijui? Joo, siis ihan ihan ensin ne kaikki aineet, ihan kaikki maailman aineet taisi olla yhdessä, ja sitten tuli sellainen valtava räjähdys, alkuräjähdys, avaruus syntyi ja ne aineet lähti siitä leviämään ympäriinsä.

– Miksi?

– No kun oli se valtava valtava räjähdys, se alkuräjähdys.

– Miksi?

– Katopa, portaat loppui, nyt enää ihan vähän matkaa – haluatko että mä kannan sua taas?

– Miksi?

– Siksi että mä huomaan, etten mä ole kauhean hyvin perillä näistä alkuräjähdysjutuista, että voidaan katsella vaikka näkyiskö pakettiautoja.

– Miksi

Klikkaa linkkiä ja seuraa Leluteekkiä bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa. Instagramista ja Twitterista Leluteekki löytyy myös, samoin Pinterestistä.

 

Elämänmuutoksia

Tämä kuva saattaa tulla Leluteekin uusille nettisivuille.

Tämä kuva saattaa tulla Leluteekin uusille nettisivuille.

Vanhempainvapaan aikana mä sain idean, ja nyt on tullut aika toteuttaa se.

Mä en ole täällä blogin puolella paljon huudellut työelämästäni. Siitä yksinkertaisesta syystä, että sitä ei virallisesti ole ollut sinä aikana kun blogia olen pitänyt. Mä olen koulutukseltani filosofian ja elämänkatsomustiedon opettaja, mutta ennen kaksosten syntymää olin töissä nk. resurssiopettajana yläasteella, eli auttavana käsiparina niissä luokissa ja niiden oppilaiden kanssa, joilla sellaiselle oli tarvetta. Pesti oli kuitenkin määräaikainen, ja vanhempainvapaan loputtua piti keksiä jotain uutta.

Niinpä Leluteekki on nykyään paitsi tämä blogi, myös mun yritykseni Leluteekki Oy, joka rupeaa syksyllä järjestämään lasten ja vanhempien filosofiakahviloita Helsingissä. Leluteekin filosofiakahvilat on harrastus lapselle siinä missä vauvauinti tai muskari. Lasten filosofiakahvilassa 2-6 -vuotiaat kokoontuu kerran viikossa vanhempineen kyselemään, pohtimaan ja ihmettelemään. Jos sä olet lukemassa tätä blogia, niin mun tuskin tarvitsee erityisesti vakuuttaa sulle, että lapset on luonnostaan melkoisen filosofisia, ja filosofiakahvilassa vain annetaan kerrankin aikaa niille kysymyksille ja ajatuksille ja tuupitaan niitä vähän eteenpäin.

Filosofiakahvilassa ei siis luennoida taaperoille mannermaisen filosofian klassikoista, vaan lapsia lähellä olevista aiheista nostetaan esimerkkejä, joiden kautta päästään kiinni niihin Suuriin Kysymyksiin; mitä on olemassa? Kuka minä olen? Mitä voin tietää? Mikä on oikein? Kakkaako kirahvitkin? (tai no, jos jätetään kakkajutut johonkin luonnontiedekerhoon.)

Tää idea lähti tietenkin ihan musta itsestäni. Mä en ole lainkaan objektiivinen tässä asiassa, mutta musta ajattelu on ihmisen hienoimpia taitoja, ja sitä voi ja kannattaa kehittää, ihan pienestä pitäen. Lasten lisäksi mä ajattelin kuitenkin ehkä vielä enemmän niiden vanhempia.

Mä olen ollut yhteensä kuusi vuotta lasten kanssa kotona, ne on olleet hyviä vuosia, ja vaikka muutaman päivän (ja varsinkin iltapäivän tunnit) olisin kernaasti vaihtanut pois, niin mulle kotona oleminen sopi. Mutta varsinkin esikoisen kanssa mä kyllä myös kipeästi kaipasin keskustelukumppaniksi muitakin kuin sen puolitoistavuotiaan. Ja sitten kun muita aikuisia tapasi, niin mä olisin välillä halunnut puhua muustakin kuin siitä, miten meillä nukutaan ja syödään (vaikka nekin keskustelut on ihan älyttömän tärkeitä).

Niinpä Leluteekin filosofiakahvilat ei ole vain lapsille. Mä uskon, että lasten filosofiakahvilaan osallistuminenkin piristää kotivanhemman viikkoa vielä enemmän kuin taaperotanssi tai perhekerho, koska vanhemmat pääsee myös osalliseksi siitä aivojumpasta, ja muihin ryhmäläisiin tutustuu paremmin kuin lasten harrastuksissa yleensä. Mutta lisäksi on myös vanhempien omat filosofiakahvilat. Lapset otetaan toki mukaan, ja niille on oma aktiviteettinsa, jonka on tarkoitus olla niin kiehtova, että ne malttaa jättää vanhempansa käsittelemään aikuisten aiheita. Eli kerran viikossa pääsee puhumaan nukkumisen ja syömisen sijaan elämästä ja maailmasta vähän laajemmin, käyttämään aivojaan ja olemaan aikuinen, ei vain vanhempi. Ja bonuksena tutustuu toisiin vanhempiin, vähän enemmän kuin kenen äiti kukakin on.

Toki myös perhekahvila voi olla paikka filosofisille keskusteluille, mutta mä itse olen sen verran ujo ja hitaasti lämpiävä, että mua auttaa huomattavasti, jos joku muu antaa aiheen ja ohjaa keskustelua, muuten vierähtää aamu jos toinenkin ilman, että mä pääsen edes niihin ”mites teillä nukutaan” -keskusteluihin mukaan. Filosofiakahvila on paikka, johon on helppo tulla puhumaan, ajattelemaan ja tapaamaan ihmisiä.

Miltä kuulostaa? Mä olen itse (tietenkin) innoissani, mutta myös jännittää. Millaista filosofiakahviloissa oikeasti tulee olemaan, osaanko mä pyörittää sitä kaikkea muuta yritykseen liittyvää, ja tuleeko osallistujia niin paljon, että mä saan lapsille haalarit ensi talveksikin.

Ja teille, jotka nyt hihkaisitte innoissanne, että joo! tahtoo mukaan! voin kertoa, että filosofiakahviloita järjestetään Kulosaaressa Mommy&Me:ssa maanantaisin klo 9.30-10.30 lapsille, 10.30-11.30 vanhemmille ja tiistaisin klo 16.30-17.30 lapsille, ja Töölössä International Bookshop Arkadiassa torstaisin klo 15-16 vanhemmille ja 16-17 lapsille – ja niihin voi ilmoittautua vaikka heti, mulle suoraan sähköpostilla ( emilia.lehtinen@elisanet.fi ). Hinta on 57 euroa/kk (sis. 24% alv.) Perjantaina 15.8. Mommy&Me:ssa on avoimien ovien päivät, jonne filosofiakahvilaa voi myös tulla kokeilemaan. Sähköpostitse voi myös kysellä lisätietoja, ja kunhan Leluteekin nettisivut aukeaa, niin sitä kautta voi ilmoittautua tietysti myös. Ja lisää paikkoja ja aikoja varmistuu elokuun alussa.

Ja tämä on yksi harvoista mainoksista, joita aiheesta tulee olemaan täällä blogin puolella (meinasin sanoa, että ensimmäinen ja viimeinen, mutta ihan ehkä vielä uskalla luvata). Leluteekki-blogi muuttaa kyllä tulevien nettisivujen alaisuuteen, mutta sisältö pysyy samana – tai no, muuttuu sitä mukaa kun minä itse, mun äitiys ja elämä muuttuu. Mutta blogiin ei ole tulossa sellaisia ”keskiviikon ryhmässä vielä kolme paikkaa vapaana” -tyyppisiä postauksia. Toki mä toivon, että filosofiakahvilat tarjoaa ajatuksen aihetta tännekin, ja varmasti tämä otsikon lupaama elämänmuutos antaa kirjoitettavaa myös äitiyden ja yrittäjyyden yhdistämisestä, mutta mä olen itse niin tykästynyt tähän tällaisenaan, että haluan jatkaa samaan tyyliin.

Klikkaa linkkiä ja seuraa Leluteekkiä bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa. Instagramista ja Twitterista Leluteekki löytyy myös, samoin Pinterestistä.

p.s. Koululaisille on myös omat filosofiakahvilansa, ensi syksynä ne on tarjolla ainakin Töölön ala-asteella ja Helsingin ranskalais-suomalaisessa koulussa.

 

Arkistojen aarteita: Asuuko teilläkin eksistentialisti? Eli uhmaikä filosofian näkökulmasta.

Mä olen kirjoittanut tänne Leluteekkiin kolmisensataa postausta tässä reilun vuoden aikana. Mun äitini on toki lukenut niistä jokaikisen, ja ehkä muistaakin suurimman osan, mutta muille lukijoille varhaisemmat postaukset voi olla (kuin) uusia (niin mulle itsellenikin). Joten jatkossa mä ajattelin aina silloin tällöin tarjoilla näitä Arkistojen Aarteita, niitä, joiden uudelleenlukemisesta mä itsekin ilahdun – miltä kuulostaa? Tämä ensimmäinen on Leluteekin ensimmäinen oikea postaus, eli maaliskuulta 2013.

———

Mähän olen koulutukseltani filosofianopettaja. Näissä kotiäidin hommissa kyllä tuntuisi että hyödyllisempää olisi ollut kouluttautua vaikkapa pieneläinhoitajaksi (osaisi lääkitä vastaanpyristeleviä nisäkkään poikasia), erotuomariksi (osaisi ratkaista kiistatilanteet oikeudenmukaisesti ja saisi pelkällä pillinvihellyksellä riitapukarit jäähypenkille) tai tv-kokiksi (osaisi valmistaa maukkaan ja monipuolisen ateriakokonaisuuden 20 minuutissa samalla kun viihdyttää yleisöä). No, osaanpahan ainakin suositella näitä vaihtoehtoja lapsilleni. Ja on filosofin koulutuksellakin hetkensä. Kuten silloin, kun istuin lattialla raivoissaan kieriskelevän taaperon vieressä ja tajusin, että lapseni on ahdistunut eksistentialisti.

Uhmakohtaus. Itkupotkuraivarit on lähellä.

Uhmaikäinen. Huomaa jalan polkeminen.

Eksistentialismihan on teoria, jossa perusajatus on se, että ihminen heitetään syntyessään maailmaan, ja sen jälkeen hän on vapaa luomaan oman elämänsä valinnoillaan. Koska ihminen tekee valintansa vapaasti, hän on niistä myös vastuussa, ennen kaikkea itselleen. Olosuhteet toki vaikuttavat eksistentialistinkin elämään huomattavasti, mutta se mitä ihminen olosuhteistaan tekee on vain hänen omalla vastuullaan – eksistentialismissa itsemurhakin on aina pätevä vaihtoehto.

Eksistentialismi tekee elämästä melko sietämätöntä: kaikki teot ovat valintoja, jotka pitäisi tehdä tietoisesti ja kaikkien valintojen seuraukset kannettava valittamatta. Mä itse ainakin vietän suuren osan elämästäni suloisessa itsepetoksessa; kaikille eettisesti vähänkään arveluttaville valinnoille löytyy jokin oikeutus tai vähintäänkin poikkeus sääntöön. Loppuaika kuluukin sitten valittamisessa.

Uhmaikäinen sen sijaan on aito eksistentialisti. Hän on yhtäkkiä tullut tietoiseksi vapaudestaan maailmassa ja sen mukanaan tuomasta musertavasta vastuusta. Uhmaikäinen on juuri oppinut tekemään valintoja ja tahtoo vapaasti päättää omasta elämästään (uhmaiän poliittisesti korrekti nimityshän on nykyään nimenomaan tahtoikä). Kriisi syntyy siitä, ettei uhmaikäinen ole vielä valmis kantamaan valintoihin liittyvää vastuuta: ”Haluan mennä ulos – mutta jos menen ulos, en voi leikkiä sisällä! Mitä jos juuri tänään sisällä leikkiessäni rakentaisin maailman hienoimman junaradan! Junaradan rakentamismahdollisuus juuri tässä hetkessä ei toistu enää koskaan! Mutta ulkona voisin nähdä naapuritontin nosturin! Mitä jos en menekään ulos, en ehkä enää koskaan näe nosturia!” (Anteeksi huutomerkkien viljely, ne vain tuntuvat kuvaavan uhmaikäisen mielentilaa.)

En tiedä, olisiko Sartren siteeraamisesta apua uhmakohtaukseen, en ole kokeillut. Mutta hitusen apua siitä on ollut mun omaan turhautumiseeni uhmakohtausten edessä. Mä olen välillä kyennyt tuntemaan edes hetkisen myötätuntoa, kun ajattelen, millaisten voimien kanssa kymmenkiloinen lapseni painiskelee koittaessaan valita maailmansa. Noin muuten itkupotkuraivarit ovat talttuneet lähinnä odottamalla. Laulu ”Yks kaks kol neljä, anna hauskan tulla, jos ikävä tulee, niin anna hänen mennä” myös usein rauhoittaa meitä kaikkia.

Asuuko teillä nuori eksistentialisti? Mikä auttaa – vanhempaa tai lasta – uhmasta irti päästämiseen?

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Turvaistuin – lapsen suojaksi vai äidin hulluksi tekemiseen?

lasten turvaistuinSe aiheuttaa päänsärkyä, tuskanhikeä, nirhautuneita rystysiä, mustelmaisia sääriä ja loputonta manailua. Se maksaa etelänmatkan verran. Se on ruma, ja parissa vuodessa se on käyttökelvoton. Eikö luulisi, että moiset kapistukset pian kiellettäisiin? Nimittäin turvaistuimet.

Turvaistuimen valinta on ehkä raivostuttavinta ja turhauttavinta, mitä mä tiedän. Sen rinnalla vaunujen valinta on ihan lastenleikkiä, siinä ei kuitenkaan yleensä riskeerata lapsen henkeä. Eikä auta, vaikka olisi autoton ja ajokortiton perhe, niin kuin me oltiin kuusi vuotta, jos ei meinaa ryhtyä amishiksi, niin kyllä lapsi auton kyytiin jossain vaiheessa päätyy ja turvaistuin tarvitaan.

Itse asiassahan se ensimmäinen vauvan turvakaukalo tarvitaan yleensä pari päivää synnytyksen jälkeen, että saadaan vauva kotiin lain ja asetuksen mukaan. Turvakaukalon valinta oli kuitenkin vielä jotenkin hallittavissa, kunhan luki parit testitulokset ja valitsi mallin, joka oli omaan travel systemiin sopiva (ja ilmoitti mallin – Maxi Cosi Cabrio – isovanhemmille, jotka teki hankinnan).

Mutta sitten pitää siirtyä kaukalosta turvaistuimeen. Meidän minilapsilla siirtyminen tapahtui vasta 2-vuotiaan (kyllä, luit oikein), koska painorajaahan ne ei ole saavuttaneet vieläkään (tai no, kyllä toi ekaluokkalainen painaa jo yli 13kg), mutta ei pituuskaan ihan heti ottanut vastaan. Mutta sitten ne turvaistuimet oli hankittava. Ja valitettavasti mies ei kuulu niihin isiin, jotka oikein ilokseen lukee kaikki turvaistuintestit Tekniikan maailmasta. Googlaaminen on tässä(kin) tapauksessa avain siihen Pandoran lippaaseen, sieltä vyöryy niitä testituloksia ja ennen kaikkea asiantuntevia mielipiteitä kanssavanhemmilta.

No, Googlen lisäksi mä luotin Tekniikan maailman sijasta Vi föräldrar -lehteen, koska ruotsalaisethan nyt aina osaa nämä turvallisuusasiat, ja sitä lukiessa tuli heti selväksi, että lapsen täytyy istua selkä menosuuntaan vähintään 4-vuotiaaksi saakka – mieluiten tietysti siihen asti kun ajaa itse ajokortin, mutta kaikki ei ole riittävän notkeita siihen. Tämä vähän helpotti turvaistuimen valintaa, koska silloin esikoiselle istuinta ostettaessa niitä selkä menosuuntaan olevia turvaistuin malleja ei ollut kovin montaa.

Mä valitsin Brio Zento -istuimen, koska sen voi myöhemmin kääntää naama menosuuntaan -istuimeksi, eikä siinä ole alarajaa lapsen painolle (tämä on meillä aina ollut se isompi ongelma). Hintakaan ei ollut hirveä, vaikka mun vanhemmathan senkin maksoi.

Meillä on nyt ollut tuo zento käytössä kuutisen vuotta, enkä kyllä suosittele sitä. Alkuun meillä ei siis ollut autoa käytössä (eikä ajokorttia perheessä) ja istuimen kiinnittäminen joka kerta erikseen on ihan tuskaa. Paras turvaistuin on se, jonka osaa ja viitsii autoon kiinnittää, ei se, joka jää eteiseen koska se on niin hankala käyttää. Nyt kun istuin on kiinteästi autossa, sen käyttö on kyllä paljon helpompaa. Se on kuitenkin malliltaan niin pysty, että lapsi ei voi nukkua siinä ilman, että pää roikkuu rinnalla todella epämukavasti. Turkuunkin on yllättävän pitkä matka, jos sen aikana pitää toisella kädellä tukea nukkuvan lapsen päätä.

Urheasti esikoinen kuitenkin istui zentossa polvet suussa 4-vuotiaaksi asti, ja sen jälkeen jalkoja heilutellen ja pää nuokkuen. Kaksosten kanssa tuli kuitenkin eteen se ongelma, että toinen niistä oksentaa jatkuvasti auton liikkuessa, jos se istuu selkä menosuuntaan. Erityisen hankalaa tämä on, jos takapenkillä istuu kolme lasta eikä yhtään aikuista. Yhden turvallisuus päätettiin siis uhrata yleisen matkustusmukavuuden nimissä.

Toinen ongelma oli se, että vaikka auton takapenkki on tarkoitettu kolmelle ihmiselle, sitä ei useinkaan ole tarkoitettu kolmelle turvaistuimelle. Meillä on nyt käytössä vanhempieni Volvo V40, eli ei mikään tila-auto, mutta ei mikään ihan pastilliaskikaan. Silti kolme turvaistuinten valinnassa leveys on ollut tärkein kriteeri, jotta auton ovetkin saisi vielä suljettua (mikä käsittääkseni parantaa turvallisuutta melkoisesti).

Ratkaisu oli, että se paremmin autoilua sietävä kaksosista laitettiin keskipaikalle esikoisen vanhaan zentoon selkä menosuuntaan, esikoiselle ostettiin uusi turvavyöistuin (Maxi Cosi Rodi XP), joka valittiin kapeuden ja hyvän sivutörmäyssuojan perusteella (mutta kuitenkin se halvempi malli), ja se oksentamaan taipuvainen lapsi sai Cybex Pallas -istuimen, jossa yhdistyy kapeus, turvapalkki ja hyvät testitulokset.

Molemmat ovat olleet hyviä valintoja, Maxi Cosi Rodi on helppo säätää ja turvavyön reititys on niin selkeä, että lapsi osaa itsekin jo laittaa sen kiinni oikein. Cybex Pallas on myös osoittautunut tosi hyväksi, se on aika helppo kiinnittää, lapsi ei ole valittanut turvapalkista vaan tykkää ”pöydästään” ja istuin on näistä kolmesta selvästi mukavin, tarpeeksi korkea, jotta siitä näkee hyvin ulos, ja siinä pystyy mainiosti nukkumaan vaikka sitä ei olisi erikseen kallistettukaan.

Miksei me sitten jatketa tällä kombolla hamaan tulevaisuuteen? No, koska myös se tähän asti selkä menosuuntaan matkustanut on ruvennut välillä oksentelemaan. Ja me ollaan kesällä lähdössä autolla Ranskaan. Siinä 2500 kilometrin matkalla yksikin oksennus vähemmän on  – no, yksikin oksennus vähemmän. Ja lapsen pitäisi myös pystyä nukkumaan päiväunensa autossa. Eli nyt pitäisi löytää istuin, joka a) on naama menosuuntaan b) mahtuu autoon c) ei vaadi isofix-kiinnitystä d) jossa pystyy nukkumaan e) täyttää mun turvallisuuskriteerini. Että ei kun googlaamaan. Myös suosituksia korkeintaan 47cm leveistä turvaistuimista otetaan vastaan.

Millä kriteereillä te olette valinneet turvaistuimet? Ja keksittekö jotain vielä raivostuttavampaa hommaa?

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa

 

 

Taaperovuoden päiväkirja

päiväkirja picEtsin tuossa syksyllä kirjiotuspöydän laatikosta Suomenlinna-postikortteja liimattavaksi lasten koulupäiväkirjoihin (niistä pitäisikin kirjoittaa ihan oma juttunsa)), kun laatikko jäi jumiin. Totesin, että ehkä voin poistaa sieltä vuosien 2004-2009 kalenterit (ja siirtää ne viereiseen kirjahyllyyn), ja niiden alta taas paljastui mun viimeinen säännöllinen päiväkirja, vuodelta 2008. Se tipahti juuri hyllystä, siitä aihe postaukseen.

Esikoinen oli silloin vähän reilun vuoden ikäinen, ja päiväkirja alkoi siitä, että mä tammikuussa pohdin, mitä tehdä seuraavana syksynä, mennäkö töihin vai jäädäkö lapsen kanssa vielä kotiin. Mä kirjoitin olevani jo aika kypsynyt kotona olemiseen, mutta lapsi taas tuntui vielä ihan liian pieneltä menemään tarhaan. Päiväkirjan aloittaminenkin (pitkän tauon jälkeen) liittyi siihen kotielämän puuduttavuuteen; mä ajattelin, että jos joka päivä kirjoitan yksinkertaisesti, mitä on tehty, niin huomaan, ettei päivät oikeasti ole kaikki samanlaisia.

Se toimi. Yhtenä perjantaina käytiin Kaisaniemen K-kaupassa, seuraavana maanantaina puistossa, tiistaina Kelasssa, keskiviikkona kirjastossa ja postissa. Ja joka päivä syötiin jotain eri ruokaa. Mutta jo nyt, vain kuusi vuotta myöhemmin, ensimmäisen taaperovuoden päiväkirja toimii myös kurkistuksena aikaan, elämään ja ajatuksiin, jotka mä olin autuaasti ehtinyt unohtaa. Mä olen välillä viikonloppuisin mennyt aamuimetyksen jälkeen takaisin nukkumaan, enkä siis ole ollut pystyssä klo 8 mennessä joka aamu viimeisiä seitsemää vuotta niin kuin mä mielelläni väitän. Esikoinen heräili usein öisin, joskus viisi kertaa yössä, eikä sen unikoulu siis tuonutkaan välitöntä ja lopullista ratkaisua heräilyihin niin kuin mä myös mielelläni väitän. Se oli levoton ja kärttyinen hampaita saadessaan, eikä hampaat siis tulleetkaan meillä täysin huomaamatta – tämä löytyy myös mun vakioväittämien listaltani.

Aika kultaa muistot ja kiillottaa marttyyrin sädekehän. Mua harmittaa, että mä en ole pitänyt kaksosten taaperovuosista päiväkirjaa, mutta ei nytkään ole myöhäistä aloittaa. Mitäköhän asioita mä tämänhetkisestä elämästäni kerkeän unohtaa viidessä vuodessa?

Oletteko te pitäneet päiväkirjaa vauvavuodesta tai kotonaviettämistänne ajoista? Millaisia asioita kirjaatte, päivän tapahtumia, lasten tekemisiä vai omia ajatuksia?

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Pääsiäisaskartelu – tämän helpommaksi ei muutu

helppo pääsiäisaskarteluTein viime viikolla pojan kanssa pääsiäisaskartelua, ja tämä oli se alkuperäinen idea: ikkunaan ripustettava koriste tällä paperilautastekniikalla. No, tuossa kuvassa oikealla on lapsen tuotos, vasemmalla se mitä mä olin ajatellut. Kävi vain niin, että mä en ollut ihan tehtävieni tasalla, ja leikkasin vain kuumeisesti munia samaa tahtia kun poika tarrasi niitä kiinni, joten sommitteluun ei jäänyt aikaa. Mutta idea oli siis tehdä pääsiäisaiheinen maisema kontaktimuovikollaasina.

Tarvikkeet

  • paperilautanen
  • kontaktimuovia
  • silkkipaperia (tai muuta paperia, tai vaikka huopaa tai villalankaa, josta saisi hienot varret pajunoksiin)
  • sakset

Leikataan lautasesta keskusta pois, leikataan kontaktimuovista sopiva pala ja tarrataan se lautaseen kiinni. Leikataan silkkipaperista (tai muusta materiaalista) aiheeseen sopivat maisemapalat ja sommitellaan ne kiinni kontaktimuoviin. Mä olin siis ajatellut tehdä ruohikon, johon lapsi olisi sitten saanut sommitella munia, mutta tässä voi tosiaan vapaasti käyttää mielikuvitusta. Vähän isommat lapset voi itse huolehtia sommittelusta ja leikkaamisesta.

Mutta tästä viisastuneena valmistelin sitten seuraavan askartelun vähän paremmin.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Lapsimessut – voita pääsylippu

Lapsimessut logo

Kuva Messukeskus

Kommentoimalla tähän postaukseen voit voittaa pääsylipun Lapsimessuille 11.-13.4.2014.

Näinhän siinä nimittäin käy; mä sain Messukeskukselta Leluteekille bloggaajapassin ensi viikonlopun Lapsimessuille, kun olinkin jo lupautunut auttamaan Kidd.O -lehden osastolla, ja saanut sitä varten pääsylipun. Pistetään siis hyvä kiertämään, ja ylimääräinen lippu arvontaan.

Mä olen ollut Lapsimessuilla kaksi kertaa. Ensimmäinen kerta oli vähän nolo: esikoisen ollessa 1,5-vuotias me käytiin sen kanssa ahkerasti taaperotanssitunneilla. Kivaa oli, mutta koreografiat ei aina meidän osalta menneet ihan nappiin. Taaksepäin kävely oli tosi hankalaa, ja muutenkin peilin taputtelu oli ehkä kiinnostavampaa. Niinpä kun ilmoitettiin, että meidän ryhmä pääsee esiintymään Lapsimessuille, muille ryhmäläisille annettiin ohjeet siitä, millaiset esiintymisvaatteet voisi laittaa, meille taas annettiin vapaalippu ja sanottiin, että me voitaisiin toki tulla katsomaan esitystä.

Mentiinhän me sitten, ja hienosti ne tanssi. Varsinaisia Lapsimessuja enemmän aikaa me käytettiin kyllä lemmikkieläinpuolella PetExpossa koiria ja pupuja katsomassa ja mun yllätykseksi lapsen suosikki oli ModelExpon lennokkinäytös. Eli suosittelen tollaisen reilu vuosikkaan kanssa.

Kaksosten ollessa pieniä Lapsimessuille lähteminen tuntui yhtä hyvältä ajatukselta kuin… No en keksi, mutta ymmärtänette, että ei tuntunut hyvältä ajatukselta. Mutta viime vuonna Lapsimessuilla taas oltiin, kun olin auttamassa ranskalaisen koulun ständillä. Tosin kaksoset ei päässeet mukaan ollessaan kipeinä, eli tänä vuonna olisi ensimmäinen kerta niiden kanssa.

Mä luulen, että me käydään ainakin katsomassa Viiru ja Pesonen -esitys, käydään siellä Kidd.O:n osastolla valokuvauksessa, tsekataan kustantamoiden ständit (tai sitten niillä mä käyn yksinäni), Lasten oma radio ja sitten vain kierrellään pomppulinnoja ja paloautoja ja kasvomaalauksia. Ja varmaan käydään siellä PetExpon ja ModelExpon puolella myös, Lähiruoka-, Outlet- ja Kädentaitomessut mä taidan suosiolla katsastaa toisena päivänä itsekseni. Vähän mietin myös, kehtaanko mennä Odottajan maailmaan, koska siellä olisi ihan mielenkiintoisen kuuloista ohjelmaa – mutta ehkä mun on myöhäistä mennä kuulemaan, miten selviytyä synnytyksestä tai opettelemaan vauvahierontaa. Tuolta näytteilleasettajien listasta löytyy toki myös kaikkia kivoja kotimaisia lastenvaatemerkkejä messutarjouksineen, mutta meille ei oikeastaan tarvita mitään…

Mutta nyt siihen arvontaan. Aika on lyhyt, jotta mä ehdin postittaa lipun, eli maanantain 7.4. puolella tulleet kommentit osallistuu (ja tsekkaa tiistaina s-postistasi, voititko). Kerro kommentissa, minkä seuraavista jutuista (tai vaikka kaikki) haluaisit lukea blogista Lapsimessujen jälkeen. Jokainen kommentoija saa yhden arvan. Onnea arvontaan!

a) ”Kidd.O:n kansikuvastudiossa”

b) ”Kuinka kävi kun kaksoset laskettiin irti Lapsimessuilla”

c) ”Tästä näytteilleasettajasta haluaisin kuulla” (eli mähän voin käydä kyselemässä osastoilla tuotteista tai palveluista ja raportoida sitten blogissa)

Niin, ja mua saa siis tervehtiä messuilla, jos sattuu bongaamaan tuolta Kidd.O:n osastolta tai säntäilemässä lasteni perässä Leluteekki-läpyskä rinnassa (koetan varmaan kuitenkin olla huutamatta niille). On ihan tosi kivaa (vaikka vähän hämmentävää) kuulla ihan livenä, että joku oikeasti lukee näitä juttuja.

p.s. Höpöhöpöpostauksiin turhautuneille lukijoille tiedoksi, että ihan oikeaa asiaakin on taas jossain vaiheessa tulossa, kunhan turhautunut bloggaaja saa aivonsa, näppäimistönsä, lapsensa ja vuorokauden tunnit taas synkkaan.

EDIT. 7.4. Nyt on tuolla Kidd.O:n Facebook-sivulla lisää lippuja arvottavana, eli sinne ehtii vielä, jos ei täällä onnista.

EDIT 8.4. Arvonta suoritettu random.orgin mainiolla sovelluksella ja onni suosi nimimerkkiä Pirjo. Voittajalle lähti s-postia ja lippu seuraa etanamoodilla perästä. Kiitos osallistumisesta kaikille ja toivottavasti törmään teihin muihinkin lukijoihin messuilla – ja ensi viikolla siis luvassa vähintäänkin raportti kaksosten ensimmäisistä Lapsimessuista. 🙂

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

 

 

Helppo pääsiäisaskartelu: pääsiäismunat kollaasitekniikalla

pääsiäisaskartelu helppo pienille lapsilleTämä on siitä kiva askartelu, että se sopii jo aivan pienille lapsille, mutta yhtä hyvin myös koululaisille tai eskariin. Tämäkin löytyy mun pääsiäisaskartelu -taulusta Pinterestistä, ja alkuperäisessä ohjeessa on kivoja esimerkkejä erilaisista kollaasimateriaaleista, joilla nämä pääsiäismunat voi koristella. Pinterest on täynnä näitä kontaktimuovikollaaseja, ja täytyy sanoa, että se on kyllä nerokas tekniikka: helppo, siisti, lapsista hauska ja tulokset on kivan näköisiä.

pääsiäisaskartelua lapsille

Poika ei ole ollenkaan niin innokas askartelija kuin sisarensa, mutta mä ajattelin, että pieni hienomotoriikkaharjoitus ei tekisi pahaa, kun koko viikko ollaan taas kipeinä kotona. Vähän vastentahtoisen askartelijan kanssa ennakkovalmistelu on erityisen tärkeää, ettei tule tylsää odottamista, vaan pääsee heti tekemään ja kaiken kerralla. Kuvat on tällä kertaa vähän mitä sattuu, kun askartelun tuoksinassa ei kaikista vaiheista tullut napattua kuvaa.

Tarvikkeet:

  • värillistä paperia
  • kontaktimuovia
  • silkkipaperia / lahjapaperia / lankaa / tms. kollaasimateriaalia
  • sakset

 pic malli

Tee munan ”kehykset” valmiiksi. Mä leikkasin paperit neljään, jos tekee kovin isoja, niin silloin kannattaa käyttää kartonkia, jotta työ pysyy tukevana. Helpointa on hahmotella muna paperille, leikata sen keskusta irti ja jättää reunat vielä kiinni. Sitten leikataan sopivan kokoinen pala kontaktimuovia, ja kiinnitetään se paperin päälle. Voilà, munan muotoinen aukko, johon kollaasia ruvetaan tekemään. Lopuksi voi sitten leikata reunat pois kerralla, eikä tarvitse leikata tarttuvaa kontaktimuovia paljaaltaan. Tästä tulisi myös kiva pääsiäiskortti, mutta nyt en keksinyt, kenelle sellainen lähetettäisiin, niin tehtiin ikkunakoristeita.

 pic leikkaaminen

Sitten on lapsen aika käydä hommiin, eli silppuamaan kollaasimateriaalia. Silkkipaperia voi repiä, lahjapaperia tai lankaa voi leikata. Poikakin innostui harjoittelemaan leikkaamista kimaltavan paperin kanssa. Jos on kyseessä niin pieni taapero, että repiminenkin on vielä vaikeaa, niin sitä voi kokeilla aikuisen kanssa yhdessä, tai sitten siirtyä suoraan liimailuun. Kollaasitarvikkeet kannattaa muuten pakata pakastepussiin odottamaan taas seuraavaa kertaa, niin silppua ei suotta mene hukkaan.

 pic liimaaminen

Kun materiaalia on tarpeeksi, sirotellaan tai asetellaan silput kontaktimuovin päälle. Isompien lasten kanssa voi sommitella hienoja symmetrisiä munia ja miettiä väriyhdistelmiä, mutta pienempien kanssa mennään vapaalla tekniikalla. Sitten vain leikataan ylimääräiset reunukset pois.

pääsiäisaskartelu ohjeita

Jos ollaan kotona, munan voi saman tien tarrata ikkunaan (jos kollaasi on kovin paksu voi tarvita teippiä lisäksi). Jos muna taas pitää saada kuljetettua myöhemmin johonkin (kerhosta tai koulusta kotiin tai vaikka tuliaisiksi), niin kannattaa ennen reunojen leikkaamista liimata toinen kontaktimuovi tahmean puolen päälle ja leikata reunat sitten; läpikuultavuus säilyy, mutta kollaasi pysyy paikoillaan, eikä takerru matkan varrelle.

Seuraavaksi pitäisi kuulemma askarrella Salama-autoja, saa nähdä miten käy. Mutta pääsiäisaskartelua löytyy siis lisääkin.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Poisson d’avril – ranskalainen aprillipila videolla

poisson davril selässä pic

Tässä tapauksessa kuva ei sano sitäkään vähää mitä parisataa sanaa.

Huomasin taas, että esikoisen yleissivistyksessä oli aukko: se ei tiennyt, miten aprillipäivää vietetään Suomessa. Myönnetään, mä en ole kotona harrastanut aprillipiloja, lasten kanssa se tuntuisi vähän liian helpolta, ja niinpä aprillipäivän vietto on jäänyt täysin ranskalaisten harteille.

Nekin toki tekee piloja, mutta alle kouluikäisten keskuudessa pilat on aivan tiettyä käytännön lajia. Ensin askarrellaan kaloja, yleensä siis piirretään ja leikataan paperista. Sen jälkeen oma kala koetetaan huomaamatta teipata jonkun viattoman kanssaihmisen selkään, jotta päästään huudahtamaan ”Poisson d’avril!” (huhtikuun kala). Wikipedia ei oikein osannut selittää mulle, mistä tämä mainio perinne on saanut alkunsa – paitsi että alunperin kyseessä on tietenkin olleet oikeat kalat, jotka hupaisasti rupeaa lemuamaan naapurin takin selkämyksessä kevätauringossa roikkuessaan.

poisson davril F pic

Nuorimmaiset oli tänään molemmat kotona viettämässä (taas) toipilaspäivää, joten ne jäi nyt täysin osattomiksi koulun kalahupailuista. Me sitten askarreltiin kaloja keskenämme, ja lapsista oli erittäin vitsikästä teipata kaloja toistensa ja mun selkään. Ja huomasin, että tyttö osaa jo mainiosti leikata viivoja pitkin, värittämisestä puhumattakaan. Ja poikakin jaksoi värittää melkein koko kalan, kun se oli hai. Sen sijaan mun yritys harjoittaa  viivojen sisään värittämistä kalan suomuilla ei oikein mennyt läpi.

poisson davril leikkaus pic

Ja kalat kuvattiin sitten videollekin.

Teettekö te kotona aprillipiloja?

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Lahja 1-vuotiaalle

lahja 1-vuotiaalleMitä antaa lahjaksi 1-vuotiaalle? En tiedä teistä, mutta silloin kun pitäisi keksiä synttärilahjaideoita (esim. päivän varoitusajalla), niin mulla usein leikkaa tyhjää. Silloin kun itsellä ei vielä ollut lapsia, oli lahjaideat lapsille erityisen vähissä, nyt voi sentään muistella mitä omille lapsille on annettu lahjaksi.

Oikeastihan 1-vuotissynttärit on vanhempien juhla; hei, vauvavuosi on ohi, me selvittiin siitä! Esikoisen vanhemmat eivät vielä välttämättä edes osaa kuvitella edessä olevia taaperoelämän iloja kirjahyllyyn kiipeämisineen, oksennustauteineen ja itkupotkuraivareineen, vaan toivorikkaasti ajattelevat olevansa voiton puolella. Mutta vaikka päivänsankari ei juhlista vielä paljon ymmärrä, ja mikä tahansa lahja tuottaa lapselle iloa, tuntuu, että juuri 1-vuotislahjan pitäisi olla jollain tavalla Merkittävä.

Me ollaan annettu omille 1-vuotiaillemme klassikkoleluja. Esikoinen sai muotolaatikon ja tykkäsi siitä, vaikka pitkään se tietysti laittoi palikat laatikkoon vain avaamalla kannen. Kaksoset sai taaperokärryn ja hakka-lelun, mikä oli ehkä hyvä yhdistelmä: kun kärryn käyttövuorosta tuli kiistaa, turhautumat saattoi purkaa hakkaan. Molemmat on myös edelleen ahkerassa käytössä 3,5-vuotiaiden leikeissä. Näiden lisäksi mies teki jokaiselle lapselle oman piippausnappulan. Siis muoviboksiin upotetun napin, jota painaessa kuuluu piippaus (ja boksissa syttyy pieni lamppu). Nämä on myös olleet melkoinen suksee.

Yhdistelin meidän lapsille annettuja lahjoja, viimeisillä 1-vuotispäivillä näkemiäni lahjoja ja muita hyviä ideoita.

Lelut

  • vedettävät lelut (esim. se Brion klassikkomäyräkoira)
  • pallo (pieni ja pehmeähkö, jotta voi heitellä ja potkia sisälläkin)
  • pinottavat kupit
  • nuppipalapelit

Kirjat

  • pahvia
  • luukkukirjat rupeavat kiinnostamaan (niiden mukaan voi sitten lahjoittaa teippirullan)

Käytännölliset lahjat

  • liukumattomat tossut
  • pipityyny (pieni kauratyyny, jonka voi laittaa kylmään ja muksahduksen tultua painaa kuhmun päälle)
  • lahjakortti kenkäkauppaan tai kenkien ostaminen yhdessä
  • vedenpitävä talvi / -välikausihaalari (tämän valinnassa täytyy ehdottomasti konsultoida vanhempia)
  • turvaistuin (vanhempien valitsema)
  • ”isojen lasten” lakanat ja vuodevaatteet

Ikimuistoiset ja itsetehdyt lahjat

  • 1-vuotisvalokuvaus (vaikka lahjakortti valokuvaamoon)
  • vauvavuoden valokuvat albumissa
  • valokuva-albumi lahjan antajasta tai kehystetty valokuva lahjan antajasta ja lapsesta yhdessä
  • puuntaimi

Niille joilla todella on jo kaikkea

Pienet lapset eivät kaipaa hienoja ja kalliita lahjoja. Ja varsinkin jos 1-vuotiaalla on isosisaruksia, vanhemmatkin yleensä ilahtuvat eniten siitä, jos kotiin ei tuoda yhtä ainutta tavaraa lisää. Meidän ohje esikoisen 1-vuotispäivän vieraille oli, että tuovat juhliin sopivaa syötävää, ei lahjoja. Mutta merkkipäivää ja sankaria on tietysti mukava muistaa, joten tässä muutamia ideoita, joista päivänsankari varmasti ilahtuu, mutta jotka eivät lisää tavarakaaosta kotona.

  • saippuakuplia
  • kukkia
  • ilmapallo (kaasupallo on tietysti paras)
  • syntymäpäiväkortti

Ja ketäs tänään sitten juhlitaan? No Leluteekkiä! Tasan vuosi sitten painoin perhoset mahassa ”Julkaise” -nappia ensimmäisen kerran. Ja ihan niin kuin aina yksivuotiaan kohdalla, vuosi on hujahtanut ohi ihan huomaamatta, ja samalla siihen on mahtunut valtavasti asioita: 250 postausta ja 1200 lukijoiden kommenttia. Vuoden aikana Leluteekin sivut on avattu 165 000 kertaa, mikä tuntuu aika uskomattomalta.

Blogista on epäilemättä eniten iloa mulle itselleni (ihan niin kuin yksivuotiaista vanhemmilleen), mutta mä toivon, että Leluteekki on lukijoilleen vähän niin kuin hyvän ystävän lapsi, joku jonka olemassaolosta on aidosti iloinen ja jonka tekemisiä on mukava seurailla. Mutta tässä tulee ero siihen yksivuotiaaseen: mä en jaksaisi jatkaa blogin hoitamista ja kasvattamista, jos teitä lukijoita ei olisi. Ihan oikeasti paras lahja on se, että joku lukee näitä juttuja, ja vielä jatkaa niistä keskustelua kommenteissa. Eli kiitos tästä vuodesta, ja saippuakuplat teidän kunniaksenne!

p.s. Olisitteko te tai teidän 1-vuotiaat ilahtuneet tällaisista lahjoista? Mikä oli se kaikkein paras 1-vuotislahja?

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.