Kiitos leikkipuisto kesäkuu 2014

lapset ja muovailuvaha

Sisällä ollessa muovailuvaha on jaksanut innostaa.

Kuten tuossa aikaisemmin on tullut jo mainittua, meillä on tänä kesänä ollut vesirokkoa. Niinpä esikoinen – joka on vesirokkonsa sairastanut jo kaksosten vauva-aikana (oma lukunsa sekin) – on ollut aika tavalla oman onnensa nojassa. Kipeiden ja näppyläisten lasten kanssa kun ei ihmisten ilmoille ole menemistä. Onneksi on kaupungin leikkipuisto – on ollut jo 100 vuotta.

Meiltä on puistoon sen verran helppo matka, että ekaluokkalaisen voi jo lähettää sen kulkemaan itsekseen. Puistossa lapsella riittää tekemistä, tavallisen puistoilun lisäksi näin kesäisin askartelua, laulu- ja satuhetkiä, leipomista, puujalkakilpailuja, metsäretkiä ja jos jonkinnäköistä työpajaa. Ja siellä tarjotaan vielä lounastakin (tarjotaan meillä kotonakin, mutta ilmeisesti puistossa pakasterasiasta nautittu kesäkeitto peittoaa kotilounaat mennen tullen).

Iltapäivisin kotiin tulee innostunut ja sopivasti ulkona juoksutettu lapsi, joka on mahdollista saada nukkumaankin ihmisten aikoihin. Että kun seuraavan kerran leikkuroidaan Helsingissä, niin toivottavasti ei (vieläkään) leikkipuistoista. Eihän leikkipuiston kesätoiminta ja ruokailu meille elinehto ole, mutta kyllä se kummasti vain on lisännyt elämänlaatua, erityisesti tänä kesänä.

Muuten, viime keväänähän mä valitin puiston aidan surkeasta kunnosta ja lähetin siitä kaupungille palautettakin. No, tänä kesänä täytyy muistaa lähettää palautetta siitä että uusi aita on todella hieno. Portit ovat nyt niin tukevilla lukoilla varustetut että tohelompi vanhempikin pysyy puistossa tiukasti (tai sieltä ulkona) puhumattakaan taaperoista jotka eivät kyllä kiipeämälläkään pääse salpoihin käsiksi. Ja aita kiertää nyt koko puiston ympäri, eikä vain satunnaisia pätkiä.
Heinäkuuksi meidän puisto menee kiinni, mutta niinpä mekin ollaan kohta selätetty vesirokko. Enpä viitsi oikein ajatellakaan, miten meidän olisi käynyt tai millainen kesä meille olisi tullut, jos vesirokko olisikin sattunut heinäkuulle. Oletteko te puistoille tänä kesänä paljon? Minkä ikäisiä olette päästäneet puistoon yksinään?

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä Facebookissa.

 

Muistoja sairasvuoteilta

vesirokko

1.

Lennän avaruudessa Uppo-Nallen kanssa. Avaruus on valtava, kuin ääretön meri mustaa samettia, jonka joku on kiepauttanut pussiksi. Lennämme, nopeasti, ja yhtäkkiä eteen ilmestyy musta aukko, joka rupeaa imemään meitä puoleensa. Aukossa on sellaisia kiemuroita, joille ei ole nimeä, ja joita ei näe muualla kuin silmien takana, paitsi joskus häivähdyksenä hiekanjyvien seassa. Kiemurat ovat pahempaa kuin mikään, ja nyt ne kiemurtelevat aivan lähellä ja vetävät puoleensa.

Herään, mutta olen yhä unessa. ”Jos te vain tietäisitte, jos te vain tietäisitte”, toistan sängyn viereen tulleille isälle ja äidille. On kuuma ja kylmä, lakanat ovat oudot enkä pysty pääsemään unesta irti. Myöhemmin päivällä mennään terveyskeskukseen, mutta korvaa ei tarvitse puhkaista, vaikka sitä pelkäsinkin.

2.

Mahatauti ei mene ohi. On kesä, ja koko loman maha on sekaisin. Juon jaffaa ja syön korppua lomapaikan pöydän ääressä. Illalla puen hameen alle verkkarihousut ja vedän hupparin hupun päähän itikoita vastaan. Rannassa on grillipaikka, mutta en saa syödä makkaraa. Se ei haittaa, grillattu banaani onkin parempaa. Hyttyset pistävät kuitenkin, nilkkoihin, vaikka savu pistelee silmiä.

3.

Minulla on keuhkokuume. Lomamatka pitää peruuttaa. Väsyttää, makaan koko päivän sängyssä tai sohvalla pyjamassa. On lämmintä, ja pyjamassa tulee kuuma. Välillä äiti pakottaa suihkuun, vaikka en millään jaksaisi. Iltaisin terassille tulee siili, se juo piimää ja rapistelee sitten tiehensä. Sille annetaan nimeksi Siiri.

Yhtenä päivänä Siiri tulee keskellä päivää, näen sen terassin ikkunasta. Vien sille äkkiä piimää, ettei se lähtisi takaisin metsään autotien yli. Se ei huoli piimäänsä, vaan lähtee juoksemaan autotielle päin. Seuraan sen perässä, pyjamassa ja paljain jaloin, päässä huimaa vähän. Haluaisin napata Siirin kiinni, mutta en uskalla, sillä on piikit, enkä tiedä, mitä sille sitten tekisin.

Siiri lähtee ylittämään tietä juosten. Ja juuri sillä hetkellä tulee auto, vaikka niitä kulkee harvoin. Puristan silmät äkkiä kiinni, mutta ehdin nähdä, miten auton pyörä osuu Siiriin. Kuljettaja pysäyttää auton, nousee ulos ja menee katsomaan Siiriä. Se on litistynyt tielle veriseksi mytyksi. Kuljettaja nostaa sen ylös ja heittää pensaikkoon.

Menen kotiin ja makaan sohvalla itkemässä. Päätän itkeä siihen saakka, että vanhemmat tulevat kotiin.

Kahden päivän kuluttua äiti tulee yhtäkkiä hoputtamaan minua ulos. Kengät vain jalkaan, pyjamaa ei ehdi vaihtaa pois. Naapuritalon pensaikosta on löytynyt orpo siilipoikue. Ne ovat varmasti Siirin poikaset. Joku on lähdössä viemään niitä Korkeasaareen, saan nostaa yhden siilinpoikasen maasta laatikkoon. Se on ihan pieni ja pehmeä, piikit ovat vielä sileä turkki sen selässä.

Kesä jatkuu, lomallekin ehditään vielä.

4.

Lasten ensimmäinen lomaviikko alkaa vesirokon merkeissä. Ja niin kuin Anu muistutti, mun arki on näiden lapsuus, ja siitä syntyy muistoja, eikä ne ole vain hyviä tai huonoja, ne on sekä että. En tiedä, tuleeko ne muistamaan vesirokkokesän, mutta jos tulee, niin mä toivon, että esikoinen muistaa, miten kivaa oli mennä itsekseen puistoruokailuun ja leikkimään, ja kaksoset muistaa riehumisleikit sohvalla. Sen lisäksi, miten näppylät kutitti, miten tylsää oli, kun ei voitu lähteä mihinkään, ja miten äiti suuttui riehumisesta.

p.s. Muakaan ei niin harmita kesällä sairastaminen, koska tänään mä lähden viikonlopuksi Turkuun MLL:n liittokokoukseen. Hotelli! Hotelliaamiainen! Aikuisia! Työpajoja! Turun yö! Junamatka muualla kuin leikkivaunussa!

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Kuulumisia

 

ananaskirsikka

Viikonloppuna syötiin ananaskirsikoita, ranskaksi ilmeisesti sanotaan physalis (aina sitä ihminen oppii uutta).

Nyt kun mä en kirjoita blogiin joka päivä, niin asioita pääsee kasautumaan mielen päälle. Mä haluaisin esimerkiksi kertoa, että

– kaksosten huoneesen on siis tullut kerrossänky kaksi viikkoa sitten (tästä mä kyllä teen ihan oman postauksenkin)

– mä olen vihdoin lukenut ”Kuinka kasvattaa bébé” ja siitäkin on tulossa teksti

– meillä oli viime viikolla ihan paras terveyskeskuskäynti ikinä. Se alkoi siitä, kun ihan normi t-paitaan pukeutunut lääkäri tuli huoneestaan käytävään ja sanoi lapselle: ”Mukava tavata. Mä olen Make.* Sä olet vähän kipeänä, ja me voitaisiin nyt yhdessä tutkia, mikä sulla on, niin saadaan sut taas terveeksi.” Ja sitten seurasi perusteellinen tutkimus, jonka aikana lapselle selitettiin jokainen toimenpide. Koko homma kesti vain sen säädetyn 15 minuuttia, vaikka yhtään ei ollut kiire. Ja seuraavina päivinä lääkäri soitteli labratuloksia ja kyseli lapsen vointia. Ja ehkä erityisesti mua lämmitti se, että lääkäri puhui helsinkiä: ”Täs on Lampisen Make, lekuri täält Vallilasta, terve.”

– me ollaan esikoisen jaettu ahkerasti itsellemme tähtiä niinä päivinä, kun ei olla huudettu, ja se on toiminut aika hyvin, mun ennätys on nyt 10 päivää peräkkäin huutamatta. Palkintoon asti ollaan kuitenkin päästy vasta yhtenä viikkona – ja palkinto eli kylpyläkäyntikin on vielä lunastamatta, kun on ollut näitä sairasteluja välissä. Mutta tästä myös lisää myöhemin.

– toinen kaksosista on ruvennut sanomaan ”mun” eikä enää ”minun”. Se kuulostaa yhtäkkiä tosi isolta.

– niin kuin tuolta Lapsimessut -arvonta postauksesta saattoi rivien välistä lukea, mä olen kevään aikana ollut pienellä panoksella mukana tekemässä keskiviikkona ilmestyvää uutta Kidd.O-lehden numeroa.

– viime viikkojen sairastelut on aiheuttaneet myös melkoista unenpuutetta, kun normi kuumeherätysten lisäksi eräs nimeltämainitsematon lapsi on ottanut tavakseen herätä kello 3 kysymään mm. voidaanko mennä Linnanmäelle. Viime yönä mä sitten nukuin 8 tuntia putkeen heräämättä, ja olo on kuin uudestisyntyneellä.

– huomenna mä kannan x säkillistä vaatteita, kenkiä, pottia, rintapumppuja, tuttipulloja, kantoreppuja ja muuta sälää Vekarakirppiksen pöytään numero 35, että tervetuloa kantamaan ne sieltä kotiin. Esim. kurahousuja näyttäisi tulevan myyntiin suunnilleen yhtä paljon kuin Stockan hullareilla.

– ja tuosta ananaskirsikasta tuli mieleen, wordpress on muuttanut kuvien säätöasetuksia, ja niistä tulee nyt isompia. Onko hankala selata?

Ja ei mulla varmaan sitten muuta.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

*nimi muutettu

Poisson d’avril – ranskalainen aprillipila videolla

poisson davril selässä pic

Tässä tapauksessa kuva ei sano sitäkään vähää mitä parisataa sanaa.

Huomasin taas, että esikoisen yleissivistyksessä oli aukko: se ei tiennyt, miten aprillipäivää vietetään Suomessa. Myönnetään, mä en ole kotona harrastanut aprillipiloja, lasten kanssa se tuntuisi vähän liian helpolta, ja niinpä aprillipäivän vietto on jäänyt täysin ranskalaisten harteille.

Nekin toki tekee piloja, mutta alle kouluikäisten keskuudessa pilat on aivan tiettyä käytännön lajia. Ensin askarrellaan kaloja, yleensä siis piirretään ja leikataan paperista. Sen jälkeen oma kala koetetaan huomaamatta teipata jonkun viattoman kanssaihmisen selkään, jotta päästään huudahtamaan ”Poisson d’avril!” (huhtikuun kala). Wikipedia ei oikein osannut selittää mulle, mistä tämä mainio perinne on saanut alkunsa – paitsi että alunperin kyseessä on tietenkin olleet oikeat kalat, jotka hupaisasti rupeaa lemuamaan naapurin takin selkämyksessä kevätauringossa roikkuessaan.

poisson davril F pic

Nuorimmaiset oli tänään molemmat kotona viettämässä (taas) toipilaspäivää, joten ne jäi nyt täysin osattomiksi koulun kalahupailuista. Me sitten askarreltiin kaloja keskenämme, ja lapsista oli erittäin vitsikästä teipata kaloja toistensa ja mun selkään. Ja huomasin, että tyttö osaa jo mainiosti leikata viivoja pitkin, värittämisestä puhumattakaan. Ja poikakin jaksoi värittää melkein koko kalan, kun se oli hai. Sen sijaan mun yritys harjoittaa  viivojen sisään värittämistä kalan suomuilla ei oikein mennyt läpi.

poisson davril leikkaus pic

Ja kalat kuvattiin sitten videollekin.

Teettekö te kotona aprillipiloja?

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Korvatulehdus jos toinenkin

paperikukat ovessa

11 sairaspäivä menossa. Lapset ei ole kamalan kipeitä, välissä ne ehti jo kouluunkin, enkä mäkään ole enää kipeä, joten hermoja kiristää lähinnä kolmen ei-kamalan-kipeän riekkuminen sisätiloissa. Askarreltu on, ja kunhan jaksan, on tulossa noiden kukkien lisäksi myös pääsiäisaskarteluohjetta.

Flunssan jatkoksi kaikki kolme lasta sai korvatulehduksen – tai no, yhdellä se on ilmeisesti jatkoa viime kuulta. Se sai kuurin tuhdimpia antibiootteja, kahden muun kohdalla kysyin, voidaanko odottaa pari päivää, useinhan niiden pitäisi parantua itsekseen. Toisella on kuitenkin nyt ne pari päivää ollut korvat kipeinä, eli ei tunnu paranevan, vaikka on koitettu pitää nenää auki, eli kuuri aloitetaan. Kolmas sen sijaan ei ole korvista valittanutkaan, eikä enää ole lainkaan flunssainenkaan, joten tällä kertaa säästyy antibiooteilta. Talven saldo on siis kolme kuuria kolmelle lapselle – mikäköhän on kansallinen keskiarvo?

Nyt pinoan sohvatyynyt takaisin sohvaan ja lösähdän siihen, kaivan areenasta jonkun videon ja roikotan silmiä puolitangossa. Huomenna ainakin tervein pääsee jo ulos riekkumaan.

Mikäs teillä on talven saldo? Ja mä ainakin luotan siihen, että nää oli nyt viimeiset flunssat ennen elokuuta.

p.s. Huutamattomuusprojekti on muuten ottanut kolauksen näiden päivien aikana, joten senkin puolesta odotan itse kunkin paranemista. Ja siitäkin mun pitäisi kirjoittaa täällä, paremmalla energialla.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Mitä meillä on luettu tällä viikolla

Ensin yski yksi lapsi. Sitten kaksi. Sitten kolme. Sitten mullakin nousi lämpö. Nyt viidentenä päivänä yskä on taittumaan päin, ja kun meluhaitat on vähäisempiä, niin mä rupean kallistumaan sille kannalle, että on kätevää, kun lapset sairastaa yhtä aikaa. Kaksosten ollessa vielä vauvoja yksi neljän lapsen äiti kertoi, miten näppärästi heillä meni vesirokko, kun kaikki saivat sen kerralla, mikä kuulosti musta aivan painajaismaiselta. Mutta rupean siis ehkä olemaan samaa mieltä – ja vesirokko meillä on jo sairastettu, joten siitä mun ei tarvitse mudostaa mielipidettä.

Lapsena sairastamisessa oli parasta se, kun sai kuunnella ääneen lukemista tuntikausia. Mä olen siinä laiskempi, mutta  tällä viikolla olen kuitenkin luekenut lapsille, vähän enemmänkin kuin sen 15 minuuttia päivässä. Ehdin juuri aloittaa instagramiin #kirjapäiväkirjat2014, mutta totesin, että nää ei ehkä kuitenkaan kuulu sinne. Mutta tässä siis pieni otos siitä, mitä meillä on tällä viikolla luettu, jos näistä vaikka saisi vinkkiä siitä, minkä tyyppisiä kirjoja 7-vuotiaalle ja 3,5-vuotiaille voi lukea. Esikoinen otti kuvat ja kysyin myös mielipidettä tästä isompien kirjasta.

evoluutio

Jani Kaaro ja Väinö Heinonen: Evoluutio.

– Mistä kirja kertoo?

– Miten asiat on tulleet. Ja se poika matkusti maailman ympäri.

– Mikä kirjassa on parasta?

– Siinä kerrotaan oikeista jutuista ja se on kiintoisa.

Yhdyn mielipiteeseen, kirja on todella mielenkiintoinen ja varsin yleissivistävä tällaiselle ei-luonnontieteilijälle. Ja mukavaa ääneenluettavaa ekaluokkalaiselle (tätä on siis luettu iltalukemiseksi tai pienempien päiväunien aikaan). Me ollaan viime aikoina luettu myös Konrad Lorenzin ”Eläimet kertovat”, joten luonnontiede on ollut kantava teema. Itsekseen lapsi lukee Timo Parvelan Ella-kirjoja, jotka ovat juuri sopivia tällä hetkellä; ihan oikeita kirjoja joissa on hauska tarina, mutta tarpeeksi isolla tekstillä ja sen verran lyhyitä, että koko kirjan jaksaa lukea parissa päivässä.

le chateau fort

Le Château fort

Esikoinen sai tämän joululahjaksi, mutta se kiinnostaa vähintään yhtä paljon noita kolmevuotiaita. Kirjassa seurataan linnan historiaa kelttiläisestä kylästä ritariaikaan ja taas raunioksi, jossa nykypäivän turistit ottaa valokuvia. Jokaisella aukeamalla on linna yhtenä aikakautena, ja kuvat on täynnä yksityiskohtia sen ajan elämästä. Mä yleensä luen lapsille vain suomeksi, ja ranskankielisiä kirjoja siis ”simultaanitulkkaan” lukiessani, mutta tässä on niin paljon teknistä sanastoa, että se menisi tosi raskaaksi, joten tätä mä olen lukenut ranskaksi. Mutta tietokirjat toimii meillä siis hyvin kaikkien yhteisenä luettavana.

this is new yorkM.Sasek: This is New York

Tämäkin on oikeastaan esikoisen kirja, jonka se sai mun veljeltä ja kälyltä niiden asuessa New Yorkissa (ja ei, me ei päästy kyläilemään). Tätäkin siis simultaanitulkataan, ja lisäksi sovitetaan 50-luvusta nykyaikaan, mutta kuvat on ihania joka tapauksessa.

pikku toukka paksulainenEric Carle: Pikku toukka paksulainen

Pikku toukka paksulainen on klassikko, ja vähän pienempien kirja, mutta lapset rakastaa sitä yhä, joten sitä luetaan säännöllisesti. Sitä paitsi se sopii hyvin kevääseen, kun puhutaan hyönteisistä ja uudesta elämästä.

kaniini etsii kevättäLorna Hussey: Kaniini etsii kevättä

Tämäkin sopii tietysti kevääseen. Esikoinen sai tämän kerran tuliaisina yhdeltä ystäväperheeltä, ja se on ollut tosi tykätty ja toimiva. Sivut on pahvia, ja niissä on kohopainatukset, ja lapset tykkää hipeltää niitä. Tarina on yksinkertainen ja sopivan mittainen yhdeltä istumalta luettavaksi, ja kuvien eläimet ja yksityiskohdat on kivoja.

arvaa kuinka paljon sinua rakastanSam McBratney: Arvaa mikä on maailman paras paikka

Kun mä kuulin ensimmäisen kerran näistä ”arvaa kuinka paljon sinua rakastan” -kirjoista, ajatus tuntui musta vähän liian ällömakealta. Mutta… Mä oikeasti tykkään tästä kuvituksesta tosi paljon, musta on hauskaa, miten noi jänikset on samaan aikaan tosi aidon jäniksen näköisiä, mutta välillä liikkuu ihmismäisesti, ja pidän kirjojen englantilaisista maisemista. Ja itse asiassa mä pidän näistä tarinoistakin. Tosin on vähän kiusallista, kun mä en meinaa saada viimeistä sivua luettua, kun ääni pettää mun nieleskellessä kyyneliä. Tämä ”maailman paras paikka” oli siitä hyvä, että tarina ei ole vuodenaikasidonnainen niin kuin niissä ensimmäisissä, ja tämä on myös vähän pidempi. Tietysti ”Arvaa kuinka paljon sinua rakastan kun on kevät” olisi nyt omiaan, mutta vielä helpompi on arvata, että sitä on tällä hetkellä kirjastosta aika mahdoton löytää. Nuorimmaiset tykkää tosi paljon myös niistä piirretyistä, mitä tällä hetkellä pyörii Areenassa, tunnuslaulu on Felixin lemppari.

Tatun ja patun kummat keksinnöt kautta aikojenAino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatun ja Patun kummat keksinnöt kautta aikojen

Tatu ja Patu on meillä edelleen suursuosikkeja, mutta onneksi valikoimaan on saatu vähän vaihtelua. Felix sai tämän nimipäivälahjaksi kuukausi sitten (tänään on itse asiassa Mathilden nimipäivä, mutta kun kaikki on vielä kipeinä, niin juhlallisuudet on päätetty siirtää ensi viikkoon), ja sitä on luettu aika ahkerasti. Monet keksinnöistä on aikuisestakin hauskoja, ongelma on sitten vähän se (niin kuin muissakin Tatu ja Patu -kirjoissa), että lapsille joutuu aika monessa kohdassa selittämään, mikä on vain Tatun ja Patun hassuttelua ja mikä on ihan oikeasti. Meidän lasten suosikki on egyptiläinen aamutoimiautomaatti.

les engins de chantierLes engins de chantier

Kun mun pikkuveljeni oli kauhakuormaajaiässä, kirjastossa vain pyöriteltiin päätä, kun äiti kävi kysymässä, mistä löytyisi niitä käsittelevä kirja. Nykyäänhän suomeksikin on ihan kiitettävästi työkonekirjoja tarjolla, mutta meille niitä on siunaantunut aika monta myös ranskaksi. Tätäkään mä en jaksa kääntää, eli luen ranskaksi.

richard scarryRichard Scarry: Höyrlaivan arvoitus

Syksyllä lapset oli aivan hulluina Touhulan arvoituksiin, joita ne katsoi Areenasta. Erityisesti Felix rakasti sitä, ja niinpä kun mä etsin joululahjakirjoja, niin totesin, että kyllä se on tämä. Valinta oli sikäli hyvä, että Felix tykkää myös kirjasta tosi paljon, mutta itse mä en siitä kauheasti tykkää. Scarryn isot kuvasanakirjathan on ihania (tai ainakin kaikista lapsista on, mäkin rakastin niitä lapsena), mutta tässä tarina on vähintäänkin kömpelö, kuvien laatu on vähän suttuinen ja Kissalan Hessukin on käännetty Sam Kissalaksi, niin että lukiessa täytyy olla tarkkana, jotta sanoo sen oikein. No, tätä voi katsella itsekseenkin, ja kyllä mä aina silloin tällöin sen jaksan lukeakin.

maikki ja kellarin kummituksetSalla Savolainen: Maikki ja kellarin kummitukset

Nappasin tämän joltain alennuskirjapöydältä, ja hyvä että nappasin: ihan mainio kirja. Mä tykkään Salla Savolaisen kuvituksista kovasti, ja tässä on siis tarinakin Savolaisen käsialaa. Lapset tykkää tästä myös kovasti, ensimmäisillä kerroilla pienemmät luuli pelkäävänsä niitä kellarin kummituksia, mutta ne ei oikeasti ole yhtään pelottavia, ja koko kummitusjuttu on lopulta tosi hassu – ekaluokkalainenkin nauraa edelleen joka kerta kirjaa luettaessa.

hirveää parkaisi hirviöKatri Kirkkopelto ja Suna Vuori: Hirveää, parkaisi hirviö

Tämä sen sijaan osoittautui liian hirveäksi meidän pienille. Kuvat on ihania, ja oikeasti kirjassa ei ole mitään pelottavaa, vaan filosofista pohdintaa olemassaolosta ja kuolemasta ja todella lämmin tunnelma, mutta Felix ei kestänyt hirviöiden kynsiä ja sarvia. Mä taidan koettaa, jos saisin lukea tämän esikoiselle, ja ehkä lainataan sitten muutaman vuoden kuluttua uudestaan.

Jaha, johan näitä tässä olikin (ja lapset on katsoneet jo tunnin videoita, eli aika pistää kone kiinni ja käydä hetkeksi sohvaan lukemaan ennen illallista). Ja melkoinen yhteensattuma, mutta juuri kun olin tätä julkaisemassa, huomasin Sinisen keskitien Bleuen pistäneen liikkeelle haasteen Blogien lastenkirjaviikosta. Eli parin viikon päästä palataan taas kirjojen pariin!

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

”Joulua!” Helppo joulukorttiaskartelu

helppo joulukorttiaskartelu https://leluteekki.wordpress.comKyllä oli helppoa jouluaskartelu yhden lapsen kanssa! Yleensä mä järjestän kaikki askartelut lapsille yhdessä tai sitten esikoiselle omansa, mutta nyt poika oli kipeänä kotona, ja ajattelin käyttää tilaisuutta hyväksi. No, poika ei ole yhtä innostunut askartelusta kuin siskonsa, joten tehtiin tällaisia erittäin helppoja ja nopeita joulukortteja, joiden tekeminen sopii myös ihan pienille.

Tarvikkeet

  • korttipohjia
  • punaista huopaa (tai paperia / kartonkia / silkkipaperia)
  • keltaista tai valkoista silkkipaperia
  • sakset
  • liimaa
  • tussi

Leikattiin tontulle huovasta lakki ja liimattiin se korttiin, sitten rypistettiin silkkipaperista lakkiin kulkunen ja piirrettiin tontulle kasvot. Jos lakin leikkaa vaikka pahvista, pääsee paremmin harjoittelemaan saksien käyttöä, huopaa on vähän hankala pienen leikata itse. Toisessa mallissa kurkkii sitten useampi tonttu. Aika pelkistettyjä, mutta mun mielestä tyylikkäitä näistä tuli. Kysyin lapselta, mitä sinne sisälle kirjoitetaan. ”Joulua.” Ei mitään turhaa siinäkään.

jouluaskartelua: helpot itsetehdyt joulukortit https://leluteekki.wordpress.comKaikkea muuta kuin helppoa oli pari päivää sitten, kun olin luvannut, että leivotaan pipareita koulun jälkeen. Taikina oli kaupan pakastealtaasta (tykkään itsetehdystä taikinasta, mutta joskus helppous on valttia), mutta sen jakaminen kolmeen osaan, osien kaulitseminen ja kolmesta taikinasta piparien ottaminen pisti hermot koetukselle. No, piparit saatiin leivottua, lapsille tuli selväksi, että niitä ei sormin saa nosteltua pellille, ja mä lupaan seuraavalla kerralla suhtautua rennommin – vaikka taikinaa sitten pitäisi kaulita seitsemän kertaa uudelleen.

piparit 2

Tässä kuvassa näkyy hämäävästi vain yksi piparimuotti. Meillä on niitä 40. Ja silti niistä tuli riitaa.

Lisää joulukorttiohjeita löytyy blogin lisäksi mun Pinterest -talulta otsikolla joulukorttiaskartelua.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.