Meidän perheen paras einesruoka

 

pelmenit

Tämähän kuuluu aloittaa sillä, että eihän meillä usein eineksiä syödä, aina tehdään kaikki itse ja lasten kanssa yhdessä ja luomua on sekin mitä ei olla itse kasvatettu. Usein ja usein, mutta kyllä meillä syödään eineksiä 1-3 kertaa viikossa. Ei näin viikonloppuna, kun mies kokkaa, mutta esimerkiksi usein perjantai-iltana, kun kaikki on aika finaalissa. Niin eilenkin. Nykyäänhän äitien laittamana saa muutakin kuin maksalaatikkoa, mutta kun mitkään laatikot ei oikein uppoa meidän ranskalaisessa keittiössä, niin valikoima onkin heti kapeampi.

Pelmenit kuitenkin löytyi väsyneiden iltojen pelastajaksi jo ennen lasten syntymää. Niitä myydään s-kauppojen pakastealtaista (nykään saa jo k-kaupoistakin), ja tietenkin venäläisistä ja virolaisista ruokakaupoista. Varmaan jotkut reippaat babushkat tekee pelmenit itse alusta asti, mutta muuten kai yleinen käytäntö Venäjälläkin on pitää pari pussia pakastimessa varalla – ja oikeassa ovat.

Mikään kevyt kesäherkku pelmenit ei ole, mutta taas näin iltojen pimetessä ne rupeaa tuntumaan ihan hyvältä ajatukselta. Valmistus on helppoa, vaikka kyseessä ei mikään mikroateria olekaan: kattilallinen vettä kiehumaan, veteen liemikuutio, sipuli suikaleina, kokonaisia mustapippureita ja pari laakerinlehteä. Veden kiehuessa pelmenit sekaan (mulle ja lapsille riittää yksi pussi, kaikille viidelle kaksi pussia on sopivasti – joskus tosin jää ylikin). Keittoaika on kymmenisen minuuttia, ja sitten vain tarjoillaan smetanan (tai ranskankerman) ja mielellään tuoreen persiljan kera. Osa perheestä tykkää syödä ilman lientä ja puolukkahillon kanssa, ja hyvää se on niinkin. Mutta musta se kuuma liemi on erityisesti kylmänä talvi-iltana ihan mahtavaa.

Mikä teidän suosikkieines on? Jos vaikka löytyisi uusi kilpailija meillekin.

Klikkaa linkkiä ja seuraa Leluteekkiä bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa. Instagramista ja Twitterista Leluteekki löytyy myös, samoin Pinterestistä.

Ranskalainen loppiainen – kuva-arvoituksen ratkaisu

Ranskassa loppiainen ei ole pyhäpäivä (eikä silloin mitenkään välttämättä kerätä joulukoristeita pois), mutta sitä kyllä juhlitaan – tietysti syömällä. Loppiaisenahan muistetaan kolmen itämaan tietäjän saapumista Jeesusta katsomaan, ja niinpä loppiaisena syödään ”La galette des rois”, kuninkaiden kakku.

Eri puolilla Ranskaa kakut ovat luonnollisestikin erilaisia, etelässä usein jättimäisen pullarinkilän tyyppisiä ”fouace” (joista niistäkin on erilaisia versioita), mutta suosituimmaksi on noussut pohjoisen lehtitaikinapohjainen ja mantelimassalla täytetty versio. Anoppilassa kakun valinnasta käydään joka vuosi pitkä ja perusteellinen keskustelu, ja tänä vuonna kuvissa näkyvä ”la frangipane” voitti. Kun vielä oli päätetty, mistä patisseriesta voisi ajatella saavansa kelvollisen kakun, päästiin asiaan:

loma ranskassa - loppiainen

Seurueen nuorimmainen asettuu pöydän alle. Kaksosilla virallinen ikäero on minuutin, mutta muodollisuuksista on pidettävä kiinni.

lomalle ranskaan - loppiaiskakku

Kakku leikataan yhtä moneen osaan kuin on syöjiä. Kuopus ilmoittaa pöydän alta, missä järjestyksessä palat jaetaan.

20140105-220554.jpg

Jokainen syö palansa, ja yhden sisältä löytyy ”la fève”, yllätys, jotka perinteisesti ovat olleet pieniä posliinisia pyhimyshahmoja, mutta tässä tapauksessa pieni posliininen pukka.

20140105-220621.jpg

Se, jonka palasta yllätys on löytynyt, on kuningas (tai kuningatar) ja saa kakun mukana tulleen kruunun päähänsä. Kruunattu saa valita itselleen myös puolison. Minä sain alkuperäisen kruunun, mutta nopeasti kaivettiin esille myös edellisvuosien kruunut, jotta rauha säilyi maassa. Koulussa ongelma ratkaistaan usein niin, että ennen kakun syöntiä kaikki askartelevat itselleen oman kruunun.

20140105-220757.jpg

20140105-220823.jpg

20140106-091024.jpgEttä sellainen loppiainen. Ja nyt takaisin arkeen.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Ranskan loma – kuva-arvoitus

Mkä ranskalainen jouluperinne kuvissa on menossa? Vastaus selviää huomenna.20140105-220641.jpg

20140105-220701.jpg

20140105-220554.jpg

20140105-220621.jpg

20140105-220757.jpg

20140105-220823.jpg

20140106-091024.jpgJa arvoituksen ratkaisu selviää otsikolla Ranskalainen loppiainen – kommentoijat olivat siis aivan oikeassa.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Loma Ranskassa – kuvaterveiset

ranskan matka albi

Albin vanhaa kaupunkia.

Mähän lupasin, että tämänkertainen Ranskan -matka tuottaa blogiin sellaisia ”lapset sumussa joen rannassa” kuvia, mutta ei ole itse asiassa ollut yhtään sumuista päivää. Ei kyllä myöskään olla päästy joenrantaan saakka, aika on mennyt taas melko tiiviisti pöydän ympärillä, joko syömässä tai pohtimassa, mitä tänään syötäisiin. Mutta sitä vartenhan lomalle Ranskaan on tultu.

joulupuuro ranskalaisittain

Ruokalistan yllätysveto oli ”riz au lait” eli jälkkäri joka on käytännössä valmiiksi sokeroitua riisipuuroa. Kätkimme sinne pähkinän, kun mantelia ei löytynyt.

ranskalainen ruoka

Miten onkin kattila eksynyt pöytään – yleensä on kyllä tarjoiluastiat erikseen, jos ei muuten 8-16 hengen tiskeissä olisi tekemistä.

rapuja loma ranskassa

Osterit ja simpukat syötiin, mutta nämä veijarit käytiin laskemassa vapaiksi puroon.

Blogihiljaisuuteen vaikuttaa se, että päivät vietetään isomummon talossa, jossa on kattavampi lämmitys ja riittävän iso ruokapöytä – mutta ei nettiyhteyttä.

uusi tukka

Kampaajallekin on keretty. Mun pesu, leikkaus ja föönaus maksoi 37e, minkä lisäksi tarjottiin kuohuviiniä ja suklaata odotellessa. Koko perheen kampaamolaskun säästöillä ei ihan vielä kustanna lentolippuja, mutta lisänä rikka rokassa.

Anoppila on siis 1920-luvun kaupunkitalo, jonka lämmitys toimi varmaan paremmin alkuperäisillä avotakoilla kuin joskus sotien jälkeen asennetuilla pattereilla. Onneksi on tukevat puiset ikkunaluukut, jotka eristää kylmää, ikkunat on nimittäin myös alkuperäiset. Mutta talo on kyllä myös uskomattoman charmikas: ovissa on värilliset lasiruudut, olohuoneesta ruokasaliin johtaa salakäytävä, veistetyt porraskaiteet ja katon ruusukkeet on myös alkuperäiset, kahta samanlaista ovenkahvaa ei löydy ja mäkin olen vuosien saatossa oppinut, mitkä lattialaudoista narisee ja mikä eteishallin laatoista kolahtaa.

Ja sisustus; ranskalainen talonpoikaisantiikki kohtaa ikean kohtaa jänskät kirpparilöydöt. Sanat ei riitä kuvaamaan, eikä oikein mun valokuvaustaitonikaan.

loma ranskassa

Mummolassa on myös prinsessatuoli jos toinenkin.

ranskan matka

Kyllä, kirjahyllyn päällä on täytetty hai. Sateenvarjotelinettä pidellyt täytetty mäyrä on poistettu eteisestä lasten synnyttyä, koska se irvisti vähän pelottavasti.

Ja koska tämä on vuoden ensimmäinen postaus, ja Ranskassa hyvää uutta vuotta toivotetaan kaikille ensimmäistä kertaa uuden vuoden puolella tavatuille aina tammikuun lopulle saakka: onnea uuteen vuoteen teille mahtavat lukijat!

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Lihaton lokakuu: tulokset ja reseptejä

lihaton lokakuuLokakuu ei siis ollut täysin lihaton, mutta selvästi lihattomampi kuin sitä edeltävät kuukaudet. Selvimmin ero näkyi kaupassa: en tainnut ostaa kuin yhden jauhelihapaketin koko kuukauden aikana, kun yleensä niitä menee kaksi viikossa. Söin siis omilla lounaillani kasvisruokaa (ellei jääkaapissa ollut lihaisia jämiä odottamassa syöjäänsä) ja kun syömässä oli vain minä ja lapset, laitoin vain kasvisruokaa; tuolta lopusta löytyy kaksi testattua reseptiäkin.

Uusia ruoka-aineita

Soijarouhetta mä olen käyttänyt ennenkin, ja itse asiassa sitä ei tässä kuussa mennyt niin paljon kuin yleensä. Sen sijaan mä kokeilin vuosien tauon jälkeen tofua, wokissa, pannulla paistettuna ja tofu-kikhernepihvien osana (niiden resepti siis tuolla linkissä). Mautonta on, mutta periaatteessa tykkään, pitää vain oppia marinoimaan. Lapset söi vähän vaihtelevasti, esikoinen ei ilmeisesti oikeasti tykkää, mutta pienemmät välillä pisteli ihan innolla.

Soijanakkejakin tuli testattua, tein niistä nakkisoppaa, joka ei ollut kovin vakuuttavaa – ei se pahaa ollut, mutta ei kyllä maistunut nakkisopalle. Sain sitten ohjeen, että kannattaa paistaa nakit ennen soppaan laittamista, ja valita vain Hälsans Kök -pakastenakkeja. Täytynee siis kokeilla uudestaan.

Täysi uutuus, joka löytyi pakastealtaasta, oli sitten quorn. Ensin innostuin, sitten rupesin vähän epäilemään. Jos nyt netistä oikein ymmärsin, se on isoissa säiliöissä kasvatetusta homesienestä eristettyä proteiinia, joka kananmunanvalkuiaisella sidotaan jauhelihan tai kanapalojen näköiseksi. Bolognesekastikkeessa murut meni lapsiin täydestä (tosin itse mä jäin vähän kaipaamaan ilmeisesti eläinrasvan makua), mutta en ehkä söisi tätä joka päivä enkä tarjoaisi homeallergisille ystäville.

Soijamaitoa ja soijajogurttia mä en myöskään aikaisemmin ollut kokeillut. Soijajogurtti nostatti vegaanisen pannukakun ihan hämmästyttävän hyvin ja opin keittämään puuron puoliksi soijamaitoon – en tykkää siitä mausta, mutta puolikas menee. Kauramaidon maku on parempi, mutta siinä ei ole käytännössä proteiinia yhtään, joten en oikein tiedä, mikä sen pointti maidon korvikkeena on – se energia?

Eineksiä

Meillä syödään eineksiä kerran tai pari viikossa, ja mun itselleni tekemät lounaat on ajan säästämiseksi joko edellisten päivien jämiä tai eineksiä. Nyt piti siis etsiä lihattomia eineksiä (muutakin kuin pinaattikeitto ja pinaattilätyt). No, meillä on usein pöydässä tuorepastatortellineja tai -ravioleja, ja niistähän useimmiten valitaankin kasvisversio, täytteenä pinaattia tai aurinkokuivattuja tomaatteja. Pakastealtaasta löysin myös kasvisversion meidän einessuosikista, kasvispelmenit, mutta lähempi tarkastelu osoitti, että niiden täytteenä oli lähinnä perunaa, ja meillä on jo huonoja kokemuksia perunapelmeneistä, joten pelmenit jäi vielä liharuoaksi. Yksi mun pakastesuosikkeja on couscous, joka on täysin kasvisversio. Myös sellainen nuudeliateria löytyy pakastealtaasta kasvisversiona.

Reseptejä

Kovin montaa uutta reseptiä en itse asiassa kuukaudessa ehtinyt edes kokeilla, kun syötiin myös vanhoja tuttuja, linssikeittoa ja -pataa ja uunijuureksia fetajuuston kanssa.  Tuolta Makumetkujen arvontapostauksen kommenteista poimin sitten kaksi vinkkiä: wokin ja pinaattilasagnen.

Kidneypapuwok (näkyy tuossa kuvassa)

Wok-vinkki oli siis se, että kasvikset voi vedellä sopivan ohuiksi suikaleiksi kuorimaveitsellä. Hommaa siinä tosin on jonkun verran jos tekee ison annoksen, mutta ei niitä suikaleita niin älyttömästi tarvita. Tänään tein lounaaksi harvinaisesti ruokaa kahden hengen annoksen, kun esikoinen on kotona kipeänä.

Määrät siis kahdelle hengelle (eiköhän neljälle tule tuplaamalla annos):

  • 1 porkkana
  • 1 pala palsternakkaa
  • pieni pätkä purjoa
  • 1-2 valkosipulinkynttä
  • puoli purkkia kidneypapuja
  • puoli purkkia kookosmaitoa
  • seesamöljyä ja rypsiöljyä
  • soijakastiketta
  • inkivääriä (tuoretta tai jauheena)
  • chilirouhetta
  • tuoretta korianteria

Pilkotaan purjo ja valkosipuli ja suikaloidaan porkkana ja palsternakka kuorimaveitsellä. Laitetaan pannulle loraus seesamöljyä ja rypsiöljyä ja kuullotetaan siinä kasvikset, menee nopeasti kun ovat ohuina rimpsuina. Lisätään pavut, kookosmaito, runsaasti inkivääriä, pieni loraus soijaa, ja hitusen chilirouhetta, kiehutetaan hetki ja valmista on. Tarjoillaan nuudeleiden kera ja riivitään reilusti tuoretta korianteria päälle (totuushan on, että mähän söisin vaikka vanhoja kengänpohjia jos ne tarjottaisiin kookosmaidossa korianterin kera).

Pinaattilasagne

Tämän ohjeen jakoi siis blogin lukija ja lukiokaverini Maria (hyvä puoli siinä, ettei kirjoita blogia anonyymisti on se, että voi houkutella kavereitaan lukijoiksi):

”Pääsen luvalla jakamaan ilosanomaa nopeasta pinaattilasagnesta, huraa! Kilo pakastepinaattia (tai tuoretta jos on tosi reipas) sulatetaan ja paistetaan oliiviöljyssä, sekaan ainakin 100g rouhittuja cashew-pähkinöitä, 150g juustoraastetta ja runsaasti (ehkä 4dl?) maitoa (näin vältetään sählääminen kahden kastikkeen kanssa). Maustetaan pippurilla, suolalla ja muskottipähkinällä ja lisätään lopuksi pieneksi kuutioitu feta (jonka ei ole tarkoitus sulaa kattilassa). Sitten vaan vuokaan vuorotellen kastiketta ja lasagnelevyjä, päällimmäiseksi vielä avokätisesti juustoraastetta (parmesania jos sattuu olemaan) ja uuniin. Jos kasausvaiheessa näyttää jäävän kuivaksi, reunoille voi huoletta lirutella pelkkää maitoa, kyllä se sinne sekaantuu. Tästä tulee siis 5-henkisen perheen kahden aterian satsi – jos haluaa seuraavanakin päivänä viettää laatuaikaa hellan ääressä, kannattaa toki tehdä puolikas annos.”

Ja oli ihan älyttömän hyvää. Meidän lapsista vain 2/3 söi reippaasti, mutta pinaattia vierastavatkin sai pastasta ja pähkinöistä mahansa täyteen. Mä korvasin osan pinaatista ah niin trendikkäällä lehtikaalilla, jota meidän osuuskunnan pelto puskee säkkikaupalla, ja hyvin toimi. Ja seuraavana päivänä tää oli vielä parempaa, enkä jaksanut pohtia sitä, saako pinaattia lämmittää uudestaan vai ei.

Miten tästä eteenpäin?

Mä en siis ryhtynyt täysipäiväiseksi kasvissyöjäksi, mutta tämä lihan ja eläintuotteiden vähentäminen oli kyllä sen verran helppoa, että samalla linjalla jatkan eteenpäinkin. Eli lihaa tulee syötyä varmaan noin viisi kertaa viikossa entisen kymmenen sijaan ja maitotuotteita käytettyä ehkä kolmannes vähemmän. Hitusen parempi ekologinen omatunto olikin siis varsin vaivatonta hankkia. Näinhän se taitaa olla, että ryhtyminen onkin se hankalin asia.

Oletteko viettäneet lihatonta lokakuuta? Miten sujui?

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Mitä tänään syötäisiin?

AinekirjoitushaasteTämänkertainen Tuulin antama ainekirjoitushaasteen aihe nivoutui mun mielessä heti viime kerran aiheeseen ”Mikä meitä yhdistää?” Me tavattiin miehen kanssa eräänä torstai-iltana viime vuosituhannen puolella, ja heti ensitapaamisella oli kyse siitä, mitä syötäisiin: Madeleine -leivoksia (joista päästiin viittaamaan Proustiin, mikä Simpsoneihin viittamisen lisäksi edesauttoi suhteen etenemistä). Mutta eipä siinä ollut mitään kummallista, mieshän on ranskalainen. Meillä kotona Helsingissäkin ranskalainen ruokakulttuuri toki näkyy (viimeksi jääkaapissa), mutta aivan oikeuksiinsa se pääsee vasta kun ollaan lomalla Ranskassa.

Sehän on ihan klisee, että ranskalaiset elävät syödäkseen, mutta niin kuin kliseet usein, se on ihan totta. Kaikki ranskalaiset ei ole loistavia ruoanlaittajia, mutta kaikki osaa syödä, ja mikä vielä tärkeämpää, keskustella ruoasta. Jos ollaan lomalla, keskustelu aiheesta aloitetaan yleensä heti aamiaisen jälkeen (siitä, mitä aamiaiseksi syötäisiin ei tarvitse keskustella, koska aaminainenhan ei todellakaan ole päivän tärkein ateria. Kunhan se on pieni ja makea, se on hyvä.) Lomalla ollessa on myös se ihanteellinen tilanne, että ruoan hankkimiseen voidaan käyttää päivästä se osa, jota ei käytetä sen valmistamiseen tai sen syömiseen. Niinpä aamupäivällä voidaan pistäytyä esimerkiksi kauppahallista, torilta, leipomosta ja lihakaupasta hankkimassa tuoreet ainekset päivän aterioihin.

Kauppareissun jälkeen on aika valmistaa lounas, jona aikana voidaan keskustella erilaisista valmistustavoista ja muistella niiden onnistumista. Kannattaako spagettiveteen laittaa öljyä vai ei, mikä on parsakaalin ihanteellinen kypsyysaste, miksi joku haluaisi käyttää mikroaaltouunia ruoanlaittoon. Ja sitten päästään pöytään.

Ruokapöydässä varsin suuri osa keskustelusta käsittelee ruokaa; sitä mitä on lautasella, mutta vertailun vuoksi myös muita elämän aikana nautittuja aterioita. Parasta on tietysti jos pöytäseurueella on ateriamuistoja, joita voidaan verestää yhdessä. Olisiko tämän ankan kypsyysaste kuitenkin hieman parempi kuin sen pääsiäisenä isoäidin luona syödyn? Ja sanokaapa nyt, jos muistelette sitä kesällä mökillä tehtyä kastiketta, niin eikö tämä nyt kuitenkin ole parempi? Eikö? Onko maku sittenkin liian terävä?

Säästä ei ranskalaisessa ruokapöydässä kannata vieraan ruveta puhumaan, mutta ruoka on aina hyvä aihe. Aina voi kehua makua, koostumusta tai niiden yhdistelmää, aina voi kysyä valmistuksesta, reseptistä tai raaka-aineista. Suomalaisesta ruoasta ei sen sijaan yleensä kannata kovin pitkään puhua (”meillä syödään paljon lohta” on hyvä ytimekäs vastaus kysymykseen, mitä Suomessa syödään. Kaikki ovat tyytyväisiä: vieras jonka ei tarvitse muistella muiden kala- tai ruokalajien nimiä, isännät jotka voivat vilpittömästi huokaista ”ooh, niin tietysti, lohi on kyllä herkullista” ja maabrändityöryhmä.)

Ruokapöydästä noustua (siis aikaisintaan kaksi tuntia sen jälkeen kun syömään on ryhdytty) voidaan vielä hetken aikaa muistella juuri nautitun aterian parhaita paloja, mutta sitten onkin pian aika ryhtyä pohtimaan seuraavaa ateriaa. Lapset ja lomalaiset nauttivat iltapäivällä välipalan tai kahvin ja sen jälkeen onkin jo hoppu illallisen valmisteluun. Tarjotaanko melonin kanssa kinkkua vai haluaako joku portviiniä omaansa? Sytytetäänkö grilli vai paistetaanko lampaankyljykset pannulla? Riittääkö mansikoiden kanssa sokeri vai pitäisikö hakea kaupasta kermaa?

Koska illallinen syödään aikaisintaan seitsemältä, ei sen jälkeen jää enää aikaa iltapalalle tai ylimääräisille pohdinnoille. Mutta onneksi tulee taas aamu, ja uusi päivä, ja voidaan miettiä, mitä tänään syötäisiin.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Jääkaapin ranskalaisvahvistus

jääkaappi ovi

Nyt näyttää olevan vain 2 korttia Ranskasta, mutta antaa se vähän esimakua. Kuten myös kaoottinen järjestys ovessa.

Jos ette ole vielä huomanneet, niin joissain blogeissa on kiertänyt jääkaappihaaste – tämä oli sarkasmia, musta tuntuu että olen viimeisen viikon aikana kurkistanut useamman ihmisen jääkaappiin kuin viimeisen kymmenen vuoden aikana. No nyt ehkä liioittelin, mutta miettikääpä: kuinka monen ihmisen jääkaapin sisällön olette nähneet vaikka viimeisen puolen vuoden aikana? Ja kotiavustajana työskenteleviä ja jääkaapin korjaajia ei lasketa.

No, mä sain haasteen Sinisen keskitien Bleulta ja haasteeseen on toki vastattava: meidän jääkaappi siis näyttää tältä (luonnossa se ei tosin ole noin epätarkka).

jääkaappi sisä

Huomatkaa myös mun lihattomampi lokakuu: tofua ja soijanakkeja. Ja lauantaimakkara on koiran lääkkeiden annostelua varten.

Mä huomasin näitä muiden jääkaappeja stalkatessani, että niistä tosiaan näkee ensivilkaisulla että ne on suomalaisia jääkaappeja, kaikki tuotteet on niin tuttuja. Niinhän meidänkin jääkaapissa pääosin on, mutta löytyy sieltä sentään aina ripaus jotain ranskalaistakin, esimerkiksi:

– juustoa. Tällä hetkellä taisi Oltermannin lisäksi olla vain jotain halpisvuohenjuustoa, mutta aika usein mies ostaa launtain hallireissullaan palan esim. Comtéta, josta lapsetkin tykkää (yksi lapsista on kyllä alle vuosikkaasta syönyt myös Roquefortia, mutta se on muutenkin selvästi saanut aimo tujauksen ranskalaisen isomummonsa geenejä, joka on juuri sieltä Roquefort -seudulta kotoisin).

– valmis fondue-sekoitus. Tämä on ihan Prismasta, aika näppärä paketti joka onnistuu aina. Mua vähän kuumottaa sorkkia lasten kanssa fondue-pataa, mutta muuten se on aika kiva pimeiden iltojen ruoka.

– kinkkua. Siis sellaista, minkä nimi on ranskaksi jambon du pays, italiaksi prosciutto. Miehen kotiseudulla ei tehdä Ranskan parasta kinkkua, mutta ihan kelvollista, joten me saatiin taas isovanhemmilta kesällä tuliaisiksi kinkku. Matkustettiin siis erityisen keveillä kantamuksilla ympäri Balkania, kunnes niihin kantamuksiin lisättiin kahden kilon kinkku. Jep.

– hilloa. Lasten synttäripaketeissa oli myös pari hillopurkkia. Usein saadaan isomummon puutarhan luumu-, viikuna- tai kvittenihilloa, mutta nyt oli torilta ostettua kirsikka- ja ananashilloa (juu ei kyllä ananakset kasva siellä päin).

– ankanmaksa. Miehen isoisän kotikaupungin luottovalmistajalta, joka on myös perhetuttu. Mä tiedän, että ankanmaksa on kaikkea muuta kuin eettinen elintarvike, mutta Lounais-Ranskassa se kuuluu kyllä ruokakulttuuriin aika erottamattomasti. Ja puolustukseksi sanottakoon sentään, että niistä ankoista syödään kyllä sitten ihan kaikki muukin, pää ja räpylät vain jää. Ja pienempien kasvattajien luona ne tepastelee ihan iloisesti kaakattaen siinä pihassa – suurin osa tietysti elää jossain kamalissa tehdashalleissa, mutta torilta siis löytää myös onnellista ankkaa. (Ja kyllä, Suomessa puhutaan aina hanhenmaksasta, mutta suurin osa markkinoilla olevasta on ankanmaksaa, hanhenmaksa on vielä tosi paljon kalliimpaa.)

– ankanrasvaa. Mähän sanoin, että siitä ankasta käytetään kyllä ihan kaikki. Maksan ympärillä ollut rasva kaaputetaan tarkasti talteen, ja siinä voi paistaa asioita: herkkutatteja, perunoita tai papuja.

– majoneesia. Tämä on ollut yksi kovia paikkoja miehen Suomeen asettumisessa: täällä ei käytetä majoneesia, eikä täällä myöskään myydä kunnon majoneesia. Yhteen aikaan mies väänsi sitä itse, mutta nykyään isoista S-liikkeistä löytää Maillen dijon-majoneesia, joka on vähän erikoista, mutta käypää.

jääkaappi ovi sisä

Meillä ei yleensä ole ihan noin monta avonaista purkkia ovessa, mutta nyt soijamaito teki vielä yhden lisän.

– lakritsiuutetta. Sitä sekoitetaan veteen, saadaan lakritsimehua.

– pateeta. Maalaispateeta ja ankkapateeta miehen kotikaupungin luottovalmistajalta.

Muista kaapeista löytyykin sitten vielä päärynäviinaa, viiniä (Gaillac, miehen kotiseudun viini, ei mikään suuri viini, mutta hintansa väärtti, kun tietää, minkä tilan viiniä ottaa – sieltä löytyy myös kiva helmeilevä valkoviini, jota me on usein kannettu mukaan, mutta nyt ei ole yhtään kaapissa), timjamia, salviaa (tällä kertaa torilta eikä appivanhempien takapihalta), kuivattuja herkkutatteja ja valkosipulia.

Miehen kotiseudulla nimittäin kasvatetaan Ranskan parhaat valkosipulit. Tuoreen valkosipulin tulo markkinoille on vähintään yhtä suuri tapaus kuin vuoden uusi viinisato, ja sekin lanseerataan yhtenä tiettynä päivänä kaikilta tuottajilta. Ja totta kai sitä liikkuu myös tiskin alta, eli meidän valkosipulit on appiukon työkaverin miehen valkosipulitilalta. Mä palaan tähän aiheeseen vielä.

Jääkaappihaastetta sen sijaan en laita eteenpäin: mä olisin halunnut nähdä Katan belizeläisen jääkaapin, mutta koska Kata onkin nyt hetken Suomessa, niin jäisi mangot ja skorpionit kuitenkin näkemättä.

Mutta ruoka-aiheestakaan ette pääse vielä eroon: 20.10. on luvassa kolmas ainekirjoitus, jonka aiheen on valinnut Tuuli.

p.s. Todettakoon vielä, että jääkaappi esiintyy kuvissa täysin luonnontilassaan, eli kaappia ei ole kuvausta varten siivottu, eikä kuvia käsitelty. Heh, se olisikin hupaisaa, kun olisi photoshopannut kermapurkin omalle paikalleen voipaketin päältä.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.