Autolla Ranskaan lasten kanssa – majoitus

 

Meidän kesäisen automatkan määränpäänä oli anoppilan täysihoito Lounais-Ranskassa, joten majoitusta tarvitsi miettiä vain matkan varrelle. Mutta siinäkin oli kyllä ihan tarpeeksi miettimistä; asuntovaunua meillä ei ole, ja telttailua mä en tällä kertaa uskaltanut lähteä yrittämään, kun muutenkin nukun huonosti ja porukan ainoana kuskina uni olisi tarpeen. Hotelliinhan olisi helppo päräyttää autolla, mutta varaapa heinäkuussa edullinen hotellimajoitus viidelle hengelle. No, lopputulos oli, että menomatkalla kokeiltiin viisi erilaista yöpymisvaihtoehtoa, kaikki varsin toimivia.

1. Kavereiden luona

Miehen alkuperäinen idea oli, että suunnilleen koko matkalle saataisiin majoitus kavereiden nurkissa. Mä olin hieman epäileväinen, koska viisi ihmistä, vaikka ne pienikokoisia olisikin, ei mahdu ihan pieneen nurkkaan. No, heti ensimmäiset yöt Tukholmassa kuitenkin päästiin nauttimaan lähiöidyllistä, kun alkuperäiset asukkaat siirtyi meidän tieltä mummolaan.

Lapset oli innoissaan vieraista leluista, isäntäväeltä saatiiin vinkki hyvästä pizzapaikasta ja leikkipuistosta, illallinen laitettiin kotona ja aamiaispöydässä luettiin lehteä. Eli mahtava järjestely, pitäisi vain useammin kehdata ruinata itsensä ihmisten luo. Ja kyllä, meidänkin luo saa useammin ruinata itsensä, meillä on vuodesohvakin, ja runsaasti niitä vieraita leluja.

Göteborgissa oli hyvä piha.

Göteborgissa oli hyvä piha.

Paluumatkalla oltiin sitten perhemajoituksessa Berliinissä ja Göteborgissa, ja sekin toimi mainiosti, kiitos isäntäväen joustavuuden. Aikamoista tosiystävyyttä osoittaa se, kun isäntä kuuntelee kolme päivää meidän herkkiksen valitusta siitä, miten asunnossa haisee pahalta (s.o. hiililämmitys on jättänyt ominaishajunsa) ja vielä nukkuu omalla eteismatollaan. Berliinissä oli lastenkin kanssa niin kivaa, että siitä tulee varmasti vielä oma postauksensa.

Berliinissä ei ollut leluja eikä leikkivälineitä, mutta oli maailman ihanin ruohikkomatto. Huomatkaa naistenlehti mun kainalossa, olen juuri siirtymässä sohvalle lepuuttamaan.

Berliinissä ei ollut leluja eikä leikkivälineitä, mutta oli maailman ihanin ruohikkomatto.

2. Vuokramökki leirintäalueella

vuokramökki leirintäalueella

Aamiainen kuistilla. Globalisaation etuja on, että muroistaan tarkalle lapselle löytyy niitä oikeita rinkuloita ihan mistä vain.

Valitsin sopivalla etäisyydellä Tukholmasta olevan kaupungin (Hässleholm) ja rupesin googlaamaan leirintälueita sen läheisyydestä. Skanelaisesta Vittsjöstä löytyi sopiva, pieni leirintäalue järven rannalla, 4 sängyn mökki 60 euroa / yö, ja sähköpostilla tehtyyn varaukseen tuli vahvistus saman illan aikana.

Järvi oli kaunis ja lapset lutasi vedessä vaikkei varsinaista uimarantaa ollutkaan. Mökkimajoitus on muutenkin aika hyvä ratkaisu, sade ei haittaa (onneksi se loppui ennen iltaa) ja lapset voivat aika turvallisesti juoksennella ympäriinsä, ruokaa voi laittaa itse, kaikki mahtuvat nukkumaan ja hinta on tosiaan kohtuullinen.

3. Asuntovaunu leirintäalueella

asuntovaunu

Kuva olisi oikeastaan pitänyt ottaa silloin, kun meidän tavarat oli vaunussa – mitään muuta ei kyllä olisi näkynytkään.

Skanesta oli tarkoitus päästä yhden päivän aikana Saksan puolelle, mutta totesin, että kovin kauas sisämaahan ei päästäisi. Itämeren rannikko houkutteli myös uimismahdollisuuden vuoksi. Mutta niinpä se houkuttelee muitakin, majoituksen etsiminen oli todella työn takana. Netissä olevissa paikoissa oli jäljellä enää joko yksittäisiä kahden hengen huoneita tai sitten hintaa olisi yhdelle yölle tullut reilusti yli sata euroa. Rupesin taas googlaamaan leirintäalueita, mutta niillä monilla oli sivut vain saksaksi (jota mä en teoriassa osaa, käytännössä ymmärrän kyllä kirjoitettuna ”vuokraa asuntovaunu viikonlopuksi” -tyyppiset tekstit) ja useimmissa paikoissa mökit tai vaunut piti vuokrata vähintään kolmeksi päiväksi.

Sitten tärppäsi, Boltenhagenin Regenbogen-ketjuun kuuluvalta leirintäalueelta saattoi vuokrata asuntovaunun myös yhdeksi yöksi kätevästi (saksankielisellä) nettilomakkeella, tosin 100 euron hulppeaan hintaan. Seuraavana päivänä tuli niin pitkä meili saksaksi, että jouduin turvautumaan googleen saadakseni selville, että arvostetun rouvan toivottiin ystävällisesti vahvistavan tekemänsä varauksen maksamalla 30% hinnasta etukäteen tilisiirrolla.

Matka Vittsjöstä Boltenhageniin osoittautui vähän liian pitkäksi, varsinkin kun lapset halusivat aamulla vielä uimaan ennen lähtöä ja Tanskan ja Saksan väliselle lautalle jouduttiin jonottamaan tunnin verran. Viimeiset parikymmentä kilometriä yksi lapsista huusi suoraa huutoa, joten perille saavuttiin hiukan kireissä tunnelmissa. Olin luvannut lapsille, että perille tultua mennään uimaan, oli mikä oli, ja niin mentiin. Laskevan auringon valossa kylpevä ranta ja meressä kiljuvat lapset oli niin ihania, että mulle ne korvasi pitkän päivän, pikkuriikkisen asuntovaunun ja vähän kaukana olevat suihkut.

itämeri saksassa

Iltauinnilla.

Mä en kyllä ihan vakuuttunut asuntovaunuilusta. Tila oli todella pieni, nukkumaan mahtui juuri ja juuri, mutta eipä sitten paljon muuta. Vaunun edessä oli telttakatos, mutta se tuntui muoviselta ja ahdistavalta. Veneessä on toki yhtä ahdasta, mutta siellä siihen on parempi syy ja maisemat on huomattavasti paremmat. Hyvällä säällä vaunuilu varmaan olisi ihan ok, mutta niin olisi telttailukin, sateella taas vaunu toki pitäisi vähän kuivempana, mutta ajatus märistä vaatteista ja kengistä siellä sisällä – uhh. Mutta koskaan ei pidä sanoa ei koskaan.

4. Gasthof Saksassa

gasthof saksassa

Gasthof Rode ja sen naapurit.

Saksan sisämaasta me ei oltu varattu majoitusta, ensinnäkään siksi, että en oikein osannut arvioida, kuinka pitkälle voitaisiin päästä, ja toisekseen koska mun kokemuksen mukaan jokaisessa saksalaisessa kylässä on vähintään yksi Gasthof, jossa ravintolan yläkerrassa on pari höyhenpatjoilla varustettua huonetta. Niin nytkin, me käytiin menomatkalla kääntymässä Kastellin kaupungin keskustassa, mutta sieltä hotellin etsiminen rupesi tuntumaan hankalalta, ja niinpä vain syötettiin navigaattoriin lähimmän pikkukylän nimi, ja heti tärppäsi.

Samaan huoneeseen ei kaikki mahduttu, mutta lapset oli ihan tyytyväisiä omassa huoneessaan meidän vieressä, ja niin mekin. Kaikki oli niin puhdasta ja siistiä kuin Saksassa vain voi olla, ravintolassa suositeltiin pfiffelingenejä eri muodoissa, jotka osoittautui kanttarelleiksi, ja huoneen hintaan kuuluvalla aamiaiselle jaksettiin pitkälle yli puolen päivän.

Paluumatkalla oltiin jo täyden kesäsesongin aikaan liikkeellä, ja pysähdys osui suositulle viinialueelle. Niinpä jouduttiin kiertämään kolme toinen toistaan ihanampaa majapaikkaa, jotka oli valitettavan täysiä ennen kuin tärppäsi. Nätti talo ja supersiistit huoneet sielläkin oli, hinta tosin oli matkan kallein 170 yhteensä kahdesta huoneesta.

5. Pikkuhotelli Ranskassa

hotelli ranskassa

Luumuihin ei ylettynyt ikkunasta, mutta kahvilan terassilta kyllä.

Ranskassa me oltiin myös ajateltu luottaa pikkukaupunkien hotellitarjontaan, mutta se on kyllä heikentynyt viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Kaupunkien liepeiltä ja moottoriteiden varsilta löytyy kyllä yllin kyllin halpoja ketjuja (Formule1, Campanile, Ibis jne.) mutta ne on suoraan sanottuna aika ankeita sekä sijainniltaan että olemukseltaan. Halpoja ne on, ja auki 24/24.

No, menomatkalla me todettiin Dolen pikkukaupungin kohdalla (ennen Lyonsia idästä tullessa) että nyt pitäisi pysähtyä, ja lähdettiin etsimään hotellia aseman läheltä, missä niitä yleensä on. Niin tälläkin kertaa, ja kaikenlisäksi Hôtel des Trois Magots tarjosi hienon jugendjulkisivun lisäksi kahdeksallakympillä sviitin, jossa oli kaksi parisänkyä ja vielä matkasänky, joten mahduttiin kaikki nukkumaan mukavasti. Sisustus ei ehkä ollut ihan viimeisen päälle, mutta ikkunasta näkyi naapurin luumupuu, huone oli puhdas ja siisti ja omistaja mukava. Niinpä me päätettiin yöpyä samassa paikassa paluumatkallakin, ja kun hotellin etsimiseen ei tuhlaantunut aikaa, niin ehdittiin kaupungille kävelemään ja syömään hyvin.

Majoitusten hinnat vaihteli siis leirintäaluemökin 60 eurosta gasthofin 170 euroon. Sesongin ulkopuolella pääsisi halvemmalla ja helpommalla, eli suosittelen kyllä kesäkuussa liikkeelle lähtemistä. Ja yhtään pidemmälle matkalle se teltta tai oma asuntovaunu kyllä melkein tarvittaisiin.

p.s. Jos kuvittelet jo nähneesi tämän jutun, et ole täysin väärässä: luonnos karkasi nettiin jo kaksi päivää sitten ja ehti elää omaa elämäänsä ennen kuin mä nappasin sen takaisin.

Klikkaa linkkiä ja seuraa Leluteekkiä bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa. Instagramista ja Twitterista Leluteekki löytyy myös, samoin Pinterestistä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Autobahn, ich liebe dich

autolla eurooppaan0 km

Minä: ”Mihin suuntaan mä nyt lähden tästä? Onks se laite päällä, miksei se sano mitään?”

Mies: ”Samaan suuntaan ku eilen, rupeat vaan ajamaan, niin se menee päälle.”

Minä: ”Enhän mä nyt samaan suuntaan voi lähteä, mehän joudutaan ties minne, eikö mun pitäisi päästä takaisin sille samalle moottoritielle? Eli mä lähden tonne, mistä me tultiin eilen?”

Mies: ”Niin.”

Takapenkki: ”Tomaatteja, tomaatteja, tomaatteja. Päärynöitä, päärynöitä, päärynöitä. Maisseja, maisseja, maisseja. Perunoita, perunointa, perunoita. Kurkkuja, kurkkuja, kurkkuja. Sipulita, sipulita, sipulita. Paprikoja, paprikoja, paprikoja.”

Navigaattori: ”Au prochain rondpoint, prenez la deuxième sortie à gauche, puis, prenez l’autoroute.”

Minä: ”Mitä se sanoi?”

Takapenkki: ”Nyt on mun vuoro laulaa! Tomaatteja, tomaatteja, tomaatteja. Päärynöitä, päärynöitä, päärynöitä. Kurkkuja, kurkkuja, kurkkuja.”

Mies: ”Tonne Baseliin päin. Seuraavasta.”

Navigaattori: ”Prenez la sortie, puis, prenez l’autoroute.”

Takapenkki: ”Perunoita, perunoita, perunoita. Tomaatteja, tomaatteja, tomaatteja. Porkkanoita, porkkanoita, porkkanoita.”

Minä: ”Ehkä sä voisit laittaa niille videon. Eiks Basel ole Sveitsissä, ei kai me sinne mennä?”

 17 km

Tabletti: ”Le dauphin émets des ultrasons à l’aide d’un organe que l’on appelle le sonar qui se situe audessus de son rostre.

Minä: ”Vieläkö tässä on joku rajoitus?”

Mies: ”Mitä? Odota. Ei ole, no limit.”

Minä: ”No sitten mennään. Oho.”

Mies: ”Hmmm?”

Minä: ”Ei tää jaksa, täs on ylämäki. Kattokaas hei maisemia, täällä on tällaisia hienoja vuoria. Mikä vuoristo tää on?”

Mies: ”Hmmm.”

Takapenkki: ”Ei ole vuoria, ihan tyhmiä. Minulla on korvat tukossa.”

Minä: ”No just siksi kun on vuoria, niin menee korvat lukkoon. Äsken mentiin ylös, nyt mennään taas alaspäin.”

84 km

Ohitan punaisen auton. Ohitan harmaan auton. Ohitan polkupyöriä kuskaavan auton. Ohitan pienen auton. Ohitan asuntovaunua vetävän auton. Valkoinen auto ohittaa meidät. Ohitan hevoskuljetusauton. Ohitan tummansinisen auton. Tummansinen auto ohittaa meidät. Ohitan matkailuauton. Ohitan toisen matkailuauton. Ohitan italialaisen rekan. Ohitan harmaan auton.

154 km

Tabletti: ”Dans les eaux entourant l’île de Porcro, la posédonie pousse en épaisse tapis que l’on appelle la matte.”

Minä: ”Voi hyvää päivää, mitä iloa tästä moottoritiestä on.”

Mies: ”Hmm?”

Minä: ”Taas tietöitä, me mennään kuuttakymppiä.”

Takapenkki: ”Missä me ollaan? Ollaanko Ranskassa?”

Minä: ”Ei olla enää, nyt ollaan Saksassa koko päivä. Onkohan tää sellainen natsien rakentama tie?”

Mies: ”Jos se kestää, niin se on natsien tekemä.”

Minä: ”No nyt ne ainakin korjaa sitä, että ei sekään loputtomiin kestänyt.”

273 km

Minä: ”Kohta voitaisiin pysähtyä. Käydäänkö me kaupassa vai mennään johonkin syömään?”

Mies: ”Katsotaan nyt ensin, mitä siellä on.”

Takapenkki: ”Pissahätä!”

Minä: ”Joo ihan kohta pysähdytään, ihan vähän aikaa vielä odotat. Voitko kattoa, mitä tuolla seuraavassa liittymässä on, ettei se ole mikään iso kaupunki?”

Tabletti: ”En automne, on dirait que les arbres sont tristes de perdre leurs feuilles. Mais non!”

Mies: ”Mene sinne vaan.”

Minä: ”Siis nyt seuraavasta käännyn? Tästä näin?”

Navigaattori: ”Faites demi-tour dés que possible. Faites demi-tour dés que possible.”

 

Ja niin edelleen, vielä 382 km.

Klikkaa linkkiä ja seuraa Leluteekkiä bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa. Instagramista ja Twitterista Leluteekki löytyy myös, samoin Pinterestistä.

 

 

 

 

 

 

Sateenkaaren päässä on suihkulähde

suihkulähde

Kaupungin uusin suihkulähde.

Helsinki on kiva kaupunki lapsille, mutta yksi asia sieltä puuttuu: suihkulähteet, joissa voi leikkiä. Täällä Ranskassa toiset perheet tulee suihkulähteelle varta vasten eväiden ja uimapukujen kanssa, tai sitten suihkulähteen läpi juostaan pari kertaa ostoksille mennessä. Ja turha sanoa, että Suomessa on liian kylmä, Tukholman Rosengårdenissakin oli leikkimiseen sopiva suihkulähde.

suihkulähde

Kaupungin keskusaukion suihkulähde.

suihkulähde albi ranska

Jossain vaiheessa lapsi on jo niin märkä, että enempää ei enää voi kastua.

 

vanha suihkulähde

Toki on sitten myös 1800-luvun malleja, jotka ei sovi vesileikkeihin.

Klikkaa linkkiä ja seuraa Leluteekkiä bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa. Instagramista ja Twitterista Leluteekki löytyy myös, samoin Pinterestistä.

Zen-loma vs. aktiiviloma

talo ranskassa

Syöty on, tälläkin lomalla.

Taas yksi kulttuuriero. Tosin tämä ei (taaskaan) liity maahan ja kieleen vaan luonteeseen ja lapsuudenperheeseen. Nimittäin lomailutyyli.

Lomia (ja lomanviettäjiä) on mun nähdäkseni kahdenlaisia: joko ollaan zen-lomalla tai sitten ollaan aktiivilomalla. Zen-lomalla mennään mökille / mummolaan / samalle leirintäalueelle / veneelle / samaan kohteeseen Kanarialla tai Thaimaassa ja sitten siellä vain ollaan ja tehdään niitä asioita, mitä siellä on tapana tehdä: uidaan, lämmitetään saunaa, tehdään kauppareissu, kävellään sitä samaa metsäpolkua (editoi Thaimaan-lomaan sopivat aktiviteetit).

Zen-loma muodostuu toistosta ja rutiineista, mutta sitä voi viettää udessakin paikassa, kunhan tarpeeksi nopeasti saadaan aikaiseksi tunne siitä, että näinhän meillä aina on tapana tehdä. Tekeminen ei myöskään saa olla mitään liian suurisuuntaista, zen-lomalla keskitytyään yksityiskohtiin ja nyansseihin; mustikoita on enemmän tänä vuonna, eilen vesi oli hitusen alempana, vastapäisessä talossa on pesty lakanapyykkiä. Zen-lomat on niitä mummolan kesiä jolloin oli aina lämmin ja maantien varresta poimittiin mansikoita.

Aktiivilomat on sitten niitä, joilla mennään aina uuteen paikkaan ja otetaan kaikki irti: kolutaan kaikki nähtävyydet ja museot, syödään jänniä ruokia ja kokeillaan riippuliitoa. Aktiivilomaa on helpointa viettää uudessa paikassa, mutta kauas sen ei tarvitse suuntautua, ja taitava aktiivilomailija onnistuu kehittämään elämyksiä ja aktiviteetteja kotonaankin: retki vieraaseen kirjastoon, opastuskierros kotikaupungissa, eväiden syöminen puistossa. Vaikka aika aktiivilomalla kulkee nopeasti, siihen mahtuu paljon, ja siitä riittää muisteltavaa vuosien päähänkin.

Mun lapsuudessa oli molempia lomia. Joka kesä mentiin pariksi viikoksi Sotkamoon vain olemaan, käymään uimassa ja kirjastossa, mutta joka kesä myös kierrettiin ympäri Suomea ja Eurooppaa näkemässä kaikki mahdolliset goottilaiset katedraalit ja modernin taiteen museot (ja kun Suomessa on goottilaisia katedraaleja vähänlaisesti, niin erilaisia karhunkierroksia sitten). Mutta aina lomalle suunniteltiin ohjelmaa, oli se sitten se kirjastokäynti tai Berliinin muuri.

Miehen lapsuudenperheessä on lähinnä harrastettu zen-lomia. Maalla ollessa käytiin katsomassa naapurin lehmiä, uimassa ja sateen jälkeen kerättiin etanoita. Vuoristossa käytiin katsomassa naapurin lehmiä, kävelyllä ja kerättiin karhunvatukoita.

ranskan loma place du vigan suihkulähde

Kaupungin suihkulähteet on myös hyviä päiväkävelykohteita.

Niinpä meidän lomat täällä Ranskan-mummolassa on hyvin vahvasti zen-lomia. Päivät täyttyy pitkälti siitä, mitä tänään syötäisiin. Mä olen vaatinut, että lapset on vietävä tontin ulkopuolelle ainakin kerran päivässä, joten usein nekin pääsee aamupäivällä kauppahalliin. Tai sitten käydään muuten vain kaupungilla kävelyllä, tai karusellissa (mä olen ilmoittanut, että joka päivä ei voida mennä), tai puistossa syöttämässä ankkoja, tai kirjastossa. Iltapäivisin sitten luetaan, leikitään terassilla tai katsotaan ranskalaista telkkaria.

Mä tiedän, että lapset tarvitsee lomallakin toistoa ja paljon ihan vain sellaista olemista. Mites niitä mummolan kesiä muuten muistelisi. Mutta kyllä nille musta vähän voi tarjota tekemistäkin, muuten loma sujahtaa ohi ihan huomaamatta, ja tuntuu, ettei taaskaan tehty mitään (niin, tämä siis pätee tietysti eniten muhun itseeni). Eli mä olen ruvennut pullikoimaan vastaan, ja olen googlaillut kaupungin kaikki loma-ajan aktiviteetit lapsille. Niinpä esikoinen on nyt osallistunut ”kullttuuriperintö ja värit” -työpajaan ja ”menneisyyden merikortit” -työpajaan. Kolmena päivänä on käyty kaupungin nuorisotoimen järjestämässä kesäurheilussa (trampoliineja ja polkuveneitä), tänään olisi tarjolla viininviljelytyöpaja ja ensi viikolla satutanssia.

Aktiivilomaileva lapsi

Aktiivilomaileva lapsi

Vinkkinä siis ainakin Ranskaan suuntaaville: kannattaa kysyä turistitoimistosta, millaisia työpajoja (ateliers) on lapsille tarjolla, koska niitä löytyy loma-aikaan melkoisesti ihan joka kylästä. Suurin osa on alakouluikäisille ja kaikki on tietysti ranskaksi, mutta aina sitä kieltä ei tarvitse osata niin älyttömän hyvin, vaan työpaja voi toimia kivana kielisuihkuna opintojen alkupuolella olevallekin.

loma ranskassa katedraali albi

Katedraalia on vaikea olla näkemättä näillä kulmilla, mutta käytiin sisälläkin.

Perinteisiä turistinähtävyyksiä me ei sen sijaan olla lasten kanssa koluttu. Kaupungin katedraali* me sentään käytiin katsomassa parin vuoden tauon jälkeen, mutta kiertämättä on niin Toulouse-Lautrec -museo kuin tämän vuoden ”ranskalaisten suosikkikylä” -kilpailun voittajakin. Mutta odottakaapa vain muutama vuosi, lapset, niin saatte nähdä.
Millaisia lomia te vietätte? Zen- vai aktiivilomia? Vai onnistutteko yhdistämään molemmat?

*1200-luvulta, maailman suurin tiilikirkko, Unescon maailmanperintökohde, Euroopan suurimpiin kuuluvat frescot, 800 000 kävijää vuodessa – nää ranskalaiset pikkukaupungit jaksaa aina vaan hämmästyttää mua.

Klikkaa linkkiä ja seuraa Leluteekkiä bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa. Instagramista ja Twitterista Leluteekki löytyy myös, samoin Pinterestistä.

Ranskan kansallispäivän viettoa

 

mehulla

Lapset oli kahdella kahvilakäynnillä oppineet hoitamaan oman tilauksensa. Kun motivaatio on kunnossa…

Taas yksi niitä perinteitä, joihin palaa vasta lasten synnyttyä: Ranskan kansallispäivän vietto. Miehen kanssa joskus käytiin lasillisella ja katsomassa ilotulitusta illalla, jos oltiin Ranskassa heinäkuun 14. mutta nyt lasten kanssa on vietetty päivää pitkän kaavan mukaan.

Aamupäivällä pitäisi perinteisesti katsoa telkkarista paraatia Champs Elyséella, mutta se meiltä jäi väliin tänä vuonna, kun lapset tarvitsi ulkoilutusta ja mentiin juomaan mehut keskustaan. Paikallinen paraati järjestettiin tänä vuonna vasta illansuussa, eli keskustaan suunnattiin uudelleen välipalan jälkeen.Ehdittiin juuri sopivasti varata paikat ja kuuntelemaan palokunnan soittokuntaa (Marseljeesi kuulu tietysti ohjelmistoon, mutta kukaan yleisöstä ei kyllä laula). Pääkatu oli koristettu trikoloreilla, mistä lapsetkin arvasi, että nyt on Ranskan juhlat. Täällä ei lippuja muuten juuri näy, virallisia liputuspäiviä ei ole, eikä taloissa ole lipputankoja niin kuin Suomessa, joten vain virallisten rakennusten seinällä yleensä on Ranskan lippu näkyvissä.

ranskan liput kadunvarressa

Aamupäivällä pääkatu oli vielä autio, vain liput valmiina.

 

Kansallispäivän paraatit ei ole pelkästään sotilasparaateja (vaikka Pariisissa tietysti on esillä kaikki valtakunnan sotakoneet, hyvä etteivät ydinohjuksia ja lentotukialuksia marssita esiin), mikä on tällaiselle pasifistille mukavaa. Pienen sotilasosaston jälkeen näyttäytyy nimittäin muut valtiolliset joukot: poliisi, palokunta ja myös Punaisen Ristin ambulanssit. Niinpä me sitten aplodeerattiin niin tikasautoille kuin poliisimoottoripyörillekin. Voitte ehkä arvata, ketkä on paraatien innokkainta katsojakuntaa.

paloauto

Valot vilkkui, pillit ei sentään soineet.

Ranskassa kaikki muu elämä järjestetään ruoka-aikojen mukaan, niin nytkin: paraati oli ajoitettu niin, että sen jälkeen ehdittiin vielä sopivasti illalliselle. Me siis palattiin grillin äärelle.

20140715-142611-51971512.jpg

Jälkiruoan jälkeen lähdettiin takaisin keskustaan. Siellä oli jo keskusaukiolla konsertti täydessä vauhdissa, mutta me ei jääty kuuntelemaan sitä, vaan paineltiin kaupungintalolle, jossa jaettiin paperilyhtyjä lapsille. Vanhemmilta pyydettiin kirjallinen lupa, jonka kanssa jokainen lapsi sitten sai oman lyhtynsä. Soittokunta kävi taas esittämässä pari numeroa, ja sitten lähdettiin marssimaan lyhtykulkueena vanhan kaupungin halki. Kansallispäivän juhlintaan liittyy usein tällainen ”retraite aux flambaux”, mutta se voi olla myös aikuisten soihtukulkue. Ideana on kai muistella Bastillin valtausta soihtujen ja lyhtyjen valossa. Pimeässä kesäillassa lapset lyhtyineen oli kyllä hieno näky.

lapset ja paperilyhdyt

Vaikeinta oli odottaa kulkueen lähtöä palavien lyhtyjen kanssa.

 

Lyhtykulkueen jälkeen olisi tietysti vuorossa ollut vielä ilotulitus, mutta me ei jääty odottamaan sitä. Kaksi vuotta sitten se oli esikoisen mielestä vähän ahdistava; kamala pauke jota kestää puoli tuntia ja paras katsomispaikka on vanhalla sillalla, jolle pakkautuu varmaan tuhansia ihmisiä. Pienetkin lapset otetaan kyllä mukaan ja tunnelma on leppoisa, joten eiköhän mekin parin vuoden päästä taas mennä. Tällä kertaa mentiin kuitenkin sen sijaan syömään myöhäisillan jäätelöt ennen kotiin kävelyä.

Kulkueen jälkeen, kohti jäätelöitä.

Kulkueen jälkeen, kohti jäätelöitä.

Että juhlittu on. Tänään palattiin sitten arkeen (tai lomaan). Ja sininen taivas ja hellekin on palanneet, sopivasti eiliselle.

p.s. pahoittelut kuvanlaadusta, kännykkäkamera, mikä kännykkäkamera.

Klikkaa linkkiä ja seuraa Leluteekkiä bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa. Instagramista ja Twitterista Leluteekki löytyy myös, samoin Pinterestistä.

 

 

Autolla Ranskaan lasten kanssa

autolla ranskaan

Viimeiset kilometrit ja keskittynyt ilme.

Me lähdettiin tänä vuonna Ranskan-mummolaan autolla. Syitä oli monia, ensinnäkin se, että oltiin (taas) niin myöhään liikkeellä matkan varaamisen kanssa, että lentoliput rupesi olemaan aika kalliita ja lentoaikataulut hankalia. Sen lisäksi mua houkutteli ajatus siitä, että anoppilan lisäksi lomalla voitaisiin nähdä ja tehdä jotain muutakin, ja autolla matkustaminen näyttäisi ainakin joidenkin laskureiden mukaan aiheuttavan vähän vähemmän hiilipäästöjäkin kuin lentäminen. Ja autolla pääsee huomattavasti halvemmalla kuin junalla.

Koska tämä oli ensimmäinen kerta kun me lähdettiin autolla yhtään pidemmälle matkalle – meillä on siis ollut (mun) ajokortti perheessä reilun vuoden – tähän liittyi aika paljon kysymyksiä. Mä olen kyllä omassa lapsuudessani istunut takapenkillä loman jos toisenkin, mutta siitä ei loppujen lopuksi ole paljon apua matkan suunnitteluun.

1) Ensimmäinen kysymys oli, millä laivalla mentäisiin. Via Baltican mä jätin laskuista heti, sillä se lisää autossa istumista vähän turhan paljon, kun tavoitteena on päästä Lounais-Ranskaan. Saksan-laivaa mietittiin, mutta edestakaisin se olisi heinäkuussa tullut tosi kalliiksi, ja mies inhoaa laivalla matkustamista ylipäätään, joten mitä lyhyempi matka sen parempi.

Päädyttiin siis Ruotsin-laivaan, mutta Turusta vai Helsingistä, yön yli vai päivälaivalla ja millä yhtiöllä? Helsingin-laivat on kesäsesongin aikaan aika kalliita, joten totesin, että ajetaan saman tien Turkuun. Iltalaivat Turusta taas lähtee niin myöhään ja tulee perille niin varhain, että lapset ei oikein ehdi nauttia laivalla olosta lainkaan, joten päätin, että mennään päivälaivalla, niin saavat rymytä pallomeressä sydämensä kyllyydestä. Sitä paitsi mies oli järjestänyt meille Tukholmasta majoituksen kaverinsa luota, joten illalla perille saapuminen ei haitannut.

pallomeri lasten kanssa laivalla autolla ruotsiin

Ehdin lukea puolikkaan romaania sinä aikana kun lapset hyppi pallomeressä keskenään. Ei huono. Ja pallojen sekaan riisutut sukatkin löytyi.

Helsingistä piti tietysti lähteä kukonlaulun aikaan. Me oltiin varattu hytti tavaroiden säilytystä ja päiväunia varten, mutta otin sen alimmalta meritursaskannelta, kun ajattelin, että eipä siellä istuta maisemia katselemassa. No ei istuttu kun ei maisemia ollut, muuten olisi ehkä voitu istuakin, eli melkein kannattaisi maksaa se parikymppiä enemmän ikkunallisesta hytistä. Kesäaikaan Viking Linella on sen tavallisen pallomeren lisäksi yläkerran kokoustiloissa pomppulinna ja koko ajan jotain lasten ohjelmaa, joten aamupäivä sujui joutuisasti. Lounastettiin seisovassa pöydässä ja vetäydyttiin sitten kaikki päiväunille. Niiden jälkeen oli vielä niin pitkä ilta aikaa hyppiä pallomeressä, että lapset melkein ehti kyllästyä. Esikoinen oli sitä mieltä, että yölaivalla oli kivempaa, mutta musta valinta oli aika onnistunut, ei vähiten sen takia, että ei tarvinnut viettää unetonta yötä laivalla.

2) Toinen kysymys oli sopivat päivämatkojen pituudet. Mä muistin lapsuuden autolomista, että Tukholmasta on kyllä ihan mahdollista ajaa Tanskan puolelle päivässä, mutta kun tänä keväänä jo matka Pasilasta Espooseen tuntui aika pitkältä meidän takapenkkiläisten kanssa, niin ajateltiin, että ei pidetä kauheaa kiirettä, vaan jaetaan 2500 kilometriä viidelle ajopäivälle, ja jos sekin tuntuu mahdottomalta, niin sitten käytetään matkaan vielä pari päivää lisää.

Tukholman jälkeen kahdeksi ensimmäiseksi yöksi mä olin varannut majoituksen, mutta sen jälkeen päivämatkan pituus määräytyi sen mukaan, missä vaiheessa rupesi tuntumaan, että nyt on ajettu tarpeeksi. Lopputulos oli, että matkat vaihtelivat 400-650 kilometrin välillä, mikä tuntui aika sopivalta – tosin ne 400 kilometrin päivät tuntui kyllä sopivammilta.

gasthof saksassa

Arvatkaa, missä tämä majapaikka sijaitsi?

3) Iso kysysmys oli tietysti majoittuminen matkan varrella. Tätähän mä jo pohdinkin aikasemmin, ja kommenteissa monet suositteli asuntoautoa /-vaunua tai telttailua. Telttaan mä en kuitenkaan muutenkin huonosti nukkuvana ja perheen ainoana kuskina uskaltanut lähteä, joten se oli tällä kertaa poissa laskuista. Lopputulos oli neljä erilaista ja ihan toimivaa majoitusta, joista mä päätin tehdä ihan oman postauksensa, eli tulossa on (edit. ja nyt löytyy siis majoitus -postaus).

4) Lasten viihdyttäminen autossa oli aika oleellinen pointti matkan onnistumiseksi. Meidän lapsista varsinkin yhdellä tulee tosi helposti paha olo autossa, ja kaikki kolme kyllä oksensi viime kesän reissulla Balkanin vuoristoteillä. Niinpä lukeminen, piirtäminen, kaikenlaiset pikku-ukot ja sylissä pelattavat pelit oli pois laskuista. Viime kesänä ei videoitakaan pystytty tabletilta katsomaan, mutta kun tämän kesän reitit kulki lähinnä moottoriteitä (ajan säästämiseksi ja myös pahoinvoinnin minimoimiseksi), päätettiin kokeilla, voisiko videoita katsoa, jos tabletti ripustettaisiin etupenkkien väliin. Se toimi, ja lapset katsoi ranskalaisia lasten dokumentteja ja Asterixeja (ja pätkän myös miehen koneelle lataamaa ranskalaisfilosofin elämäkerta-analyysia).

polkaporsas gränna

Lupaus käynnistä karkkitehtaassa oli melkoinen houkutin takpenkkiläisille. Gränna on aika sopivalla etäisyydellä Tukholmasta lounaspaikaksi.

5) Pysähtymispaikat. Tähän ei liittynyt mitään suurempaa kysmystä, tarkoituksena oli pysähtyä mahdollisimman lähellä tietä, mutta paikassa, jossa lapset pääsee juoksentelemaan, ja jossa niillä on jotain kivaa tekemistä. Välillä onnistuttiin paremmin, välillä vähän heikommin – vaikka lapsista kyllä huoltoasemien pihojen kiipeilytelineetkin oli ihan kivoja. Yhdet lounaseväät jouduttiin syömään kaupan parkkipaikalla autossa kun sade yllätti, mutta muuten sekin toimi, että ostettiin evästä kaupasta ja syötiin puistossa tai levähdyspaikalla.

Vättern

Olin ajatellut, että Grännassa voisi uidakin, mutta ei sitten oikein ollut uimakelit Vätternilla.

6) Budjettia oli aika vaikea etukäteen laskea tarkkaan, kun kaikki majoitukset ei olleet tiedossa, eikä tietenkään ruokapaikatkaan. Tähän voisin palata sitten kun paluumatkakin on tehty (vaikka siinä vaiheessa ei ehkä jokainen ostettu jäätelö ehkä olekaan enää muistissa).

Autolomailusta on muutenkin tulossa vielä lisää juttua – mehän tosiaan parin viikon päästä lähdetään taas takaisin päin.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä Facebookissa.

 

 

 

 

 

 

Syy hiljaisuuteen

20140708-161401-58441906.jpg

Ollaan siis istuttu autossa viimeiset päivät. Naiivisti ajattelin, että matkan varren majoituksissa olisi wifi jolla päivittää blogiakin, mutta eipä tullut vastaan. Nyt ollaan kuitenkin perillä Ranskassa, ja matkakertomuskin on tulossa kunhan saan kuvia siirrettyä koneelta toiselle.

Kuvan etualalla näkyy miehen askartelema tabletinpidike. Toimi mainiosti, eikä lapsille tullut paha olo kun ruutu oli sopivalla etäisyydellä, vaan videoiden voimin pysyttiin aikataulussakin. Mä en kyllä ymmärrä, miten automatkailu lasten kanssa ylipäätään oli mahdollista ennen mukanakannettavaa viihde-elektroniikkaa. Tosin paluumatkalle täytyy pyytää miestä lataamaan enemmän delfiinidokumentteja ja vähemmän ranskalaisten filosofien elämäkerta-analyysejä.