Talvihaalarit ja muita valintoja

 

talvihaalarit 2014

Kauden värit lisää liikenneturvallisuutta jos ei muuta.

Rupesin kirjoittamaan valitusta siitä, miten kahden aikuisen tuloilla ei ole varaa ostaa kolmelle lapselle talvihaalareita. Sitten muutin mieleni. Mä en oikeasti tiedä, onko varaa, koska me ei vielä neljään vuoteen olla oltu tilanteessa, jossa meillä olisi kahden aikuisen palkkatulot käytössä.

Kyse on valinnoista. Mä valitsin opiskelualani sen mukaan, mikä musta tuntui tärkeältä, en sen mukaan, missä työllistyisin hyvin palkattuun työhön. Mies valitsi työn, joka on mielekäs ja innostava, mutta josta maksetaan murto-osa siitä palkasta, mitä samalla koulutuksella toisista hommista maksetaan.

Me valittiin, että esikoinen oli kotona 3-vuotiaaksi asti, vaikka se tarkoittikin sitä, että viimeinen vuosi kitkuteltiin sillä pienimmällä kotihoidontuella. Kaksosten synnyttyä tehtiin sama valinta, ja ei, kaksosista ei saa kaksinkertaista vanhempainpäivärahaa eikä kotihoidontukea, vaikka kaksi turvaistuinta ja kaksi paria samankokoisia kenkiä niille olisi ihan hyvä hankkia.

Me on valittu vuokralla asuminen, joten meillä ei ole isoja asuntolainan lyhennyksiä. Ja kaksosten mentyä hoitoon mä valitsin yrityksen perustamisen palkkatöiden sijaan päästäkseni toteuttamaan keksintöäni, vaikka toistaiseksi mä en ole filosofiakahviloista voinut itselleni maksaa palkkaa.

Aina välillä olisi kiva, jos rahaa olisi enemmän myös sellaisiin arjen valintoihin (vaikka ulkona syömiseen, niihin talvihaalareihin tai omiin vaatteisiin). Silloin mun täytyy muistuttaa itselleni, että me ollaan tosiaan valittu näin, ja saatu niitä itselle tärkeitä juttuja. Ongelma on tietysti se, että ne valinnat joutuu tekemään silloin, kun ei vielä täysin näe niiden seurauksia, eikä missään vaiheessa kuitenkaan voi peruuttaa ja valita toisin.

Ei siis ole pelkästään ekologinen valinta, että meidän lapset kulkee kirpparivaatteissa, vaan se liittyy meidän perheen muihin elämänvalintoihin. Paitsi että nyt on kaikilla upouudet talvihaalarit, isovanhemmilta synttärilahjana. Että ei tarvitse talvellakaan ulkoilla vuorotellen niin kuin ennen vanhaan, kun ei ollut virsuja kaikille. Paitsi että talvisaappaat unohtui paketista. Lähdenpä tästä selaamaan huutonettiä.

Mua kiinnostaa: millaisia valintoja te olette tehneet, ja oletteko niihin tyytyväisiä?

 Klikkaa linkkiä ja seuraa Leluteekkiä bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa. Instagramista ja Twitterista Leluteekki löytyy myös, samoin Pinterestistä.

Miniloma mukavuusalueen ulkopuolelle

lasten muotinäytös backstage

Värityskuviakin päästiin viikonloppuna tekemään, kavereiden kanssa.

Jos joku olisi ennen esikoisen syntymää kertonut mulle, että mä vielä vietän viikonloppuni huoltamalla lapsiani muotinäytöksen kulisseissa, osallistumalla hyväntekeväisyystapahtumaan tuikituntemattomien ihmisten kanssa ja kaupittelemalla omaa osaamistani design-tapahtumassa, niin kohteliaasti sanottuna en olisi ehkä uskonut. Mutta sellaisen viikonlopun mä nyt vietin.

Muotinäytöksessä

Muotimaailma on mulle tosi vieras. Mä en ole visuaalinen ihminen, ja se että vaateteollisuus pyörii jatkuvan kulutuksen ympärillä häiritsee mua. Mä olen aina ajatellut, että en haluaisi lasteni olevan malleina millekään merkille, myyvän jotain, mihin mä en itse  pysty uskomaan. Plus että vähän isompien mallien osalta tulee sitten kuvioihin kaikki vääristyneen kauneusihanteen mukanaan tuomat ongelmat.

muotinäytös naamari

Meikki ja kampaus valmiina.

Mutta sitten meidän lapsia pyydettiin malleiksi, Kidd.O:n järjestämään lastenmuotinäytökseen Helsinki Design Weekin Lasten viikonloppuun (Kuvia lavan puolelta löytyy jo Kidd.O:n fb-sivulta). Ja kun pyydettiin, niin mä sanoin, että totta kai ne tulee mukaan (varmistettuani ensin lapsilta itseltään, että ne oli innoissaan ja mieheltä, että se pystyy viemään ne sinne). Ihan vain auttaakseni kavereita, ei nimittäin taida olla ihan yksinkertaista haalia kokoon melkein viisikymmentä oikean kokoista lasta.

Lauantaina me sitten oltiin muotinäytöksessä, Teurastamon Autohallin bäkkärillä (mäkin kerkesin paikalle hyvissä ajoin). Lapset oli vaihtaneet vaatteensa ja niillä oli hienot kampaukset ja kasvomaalaukset, omenoita ja riisikakkuja oli tarjolla niin paljon kuin jaksoi mussuttaa, ihanat naamarit odotti pöydällä. Ja sitten: musiikki alkaa, omalle paikalleen jonoon, naamari päähän ja lavalle temppuilemaan (näytöksen teemana oli sirkus). Ja mä huomasin olevani ihan innoissani.

muotinäytös pic sisään -ulos

Vilinää riitti, kun sisääntulot seurasi toistaan.

Mä olin kokonaan unohtanut, miten paljon mä rakastan esiintymistä ja sitä ison esityksen tunnelmaa, ja vaikka nyt en ollutkaan lavalla itse (meidän lapset oli niin reippaita ettei edes tarvinneet mua mukaansa), niin joo, sitähän muotinäytös on, se on esitys yleisölle, on sen tarkoitus sitten mikä tahansa. Eli kun esikoinen näytöksen jälkeen hyppi innosta ja hoki miten kivaa oli, ja pääsenhän mä uudelleen, niin mä lupasin, että totta kai pääset jos vain lisää esityksiä tulee. Ehkä mä koetan ajatella asian niin, ettei niitä vaatteita niin paljon tarvitse ostaa, vaikka niitä esiteltäisiin ja katseltaisiinkin.

Hyvää tekemässä

Viisitoista vuotta sitten mä en kuulunut yhteenkään järjestöön. Musta tuntui, etten mä halua sitoutua mihinkään, että yhden asian ajaminen ja rahan kerääminen siihen on jotenkin epäilyttävää. Sitten mä lähdin ohjaajaksi Prometheus-leirille, ja ohjaajakoulutuksessa sanottiin, että yhdistyksen jäseneksi ei ole mikään pakko liittyä, mutta jos nyt olet ajatellut antaa viikon aikaasi tälle hommalle, niin varmaan olet sitä mieltä, että tämä on tärkeää, ja olet tähän sitoutunut. Ja sen voit osoittaa myös liittymällä jäseneksi. Mä totesin, että onhan se näinkin, liityin Protuun ja samoilla lämmöillä pariin ympäristöjärjestöön ja Amnestyyn. Sen jälkeen listaan on tullut vielä lapsiin ja vanhemmuuteen liittyviä yhdistyksiä.

Mä olen todennut, että yhden asian liikkeet voi saada maailmassa pieniä ja suuria muutoksia aikaan, ja tehdä paljon hyvää, sellaista mikä ei muuten olisi tapahtunut tai olisi tapahtunut paljon hitaammin. Niinpä mä sanoin heti olevani mukana, kun Ehdoton ehkä -blogin Saara pyysi kanssaan Kävele naiselle ammatti –tapahtumaan. Naisten pankki on kerännyt viidessä vuodessa seitsemän miljoonaa euroa, mitä kaikkea niillä on saatu aikaan voi kurkata Naisten pankin sivuilta.

kävelytapahtuma

Bloggaajat liikkeellä, instagram laulaa.

Toinen juttu tässä on, että mähän en ”oikeasti” tunne Saaraa. Enkä muitakaan meidän kävelyporukasta. Ja mähän en osaa jutella tuntemattomien kanssa. Mutta me ollaan luettu ja kommentoitu toistemme blogeja, ja siltä pohjalta tavattu yhdellä kokoonpanolla keväällä. Se oli tosi mukavaa, ja mukavaa oli nytkin. Ehkä nuoremmille ihmisille virtuaaliset ihmissuhteet ei ole enää sellainen ihmetyksen aihe kuin mulle, mutta mulle ne kyllä edelleen on, joka kerta mä yllätyn siitä, että ihmiseen tosiaan voi tutustua niinkin keinotekoisessa paikassa kuin blogissa.

Itsensä myymisestä

Kidd.O:n porukka kysyi myös, haluaisinko tulla pitämään filosofiakahvilaa Lasten viikonloppuun. Totta kai, on kiva päästä esittelemään ihmisille mitä mä teen. Tosin tilanne on vähän haastava, kun ryhmästä ei tiedä mitään ennalta, osallistujat ei oikein tiedä, mihin ovat tulossa ja lisäksi hallissa hurisee parinsadan ihmisen lisäksi jotkin makkaratehtaan ilmastointilaitteet. Mutta oli ihan mukavia hetkiä.

Sen sijaan siihen mä en pystynyt, että olisin kierrellyt yleisön joukossa jakamassa esitteitä ja mainostamassa filosofiakahviloita. Mä olen sellaistakin tehnyt esim. matkamessuilla Suomenlinnaa mainostaessani, mutta silloin mä olenkin ollut ”vain töissä täällä”. Leluteekki sen sijaan on niin lähellä omaa minää, että sen kauppaaminen ihmisille on mulle vaikeaa. Mun pitäisi pystyä ajattelemaan, että kerron ihmisille kivasta ideasta enkä ole myymässä itseäni. Ja ehkä mä vielä jonkun kerran pystynkin ja lähden minilomalle senkin mukavuusalueen ulkopuolelle, siitähän voisi seurata lisää hyviä hetkiä.

Oletko sä viime ylittänyt omia rajoja, tai tehnyt asioita, joita et ennen olisi uskonut tekeväsi?

Klikkaa linkkiä ja seuraa Leluteekkiä bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa. Instagramista ja Twitterista Leluteekki löytyy myös, samoin Pinterestistä.

Sateenkaaren päässä on suihkulähde

suihkulähde

Kaupungin uusin suihkulähde.

Helsinki on kiva kaupunki lapsille, mutta yksi asia sieltä puuttuu: suihkulähteet, joissa voi leikkiä. Täällä Ranskassa toiset perheet tulee suihkulähteelle varta vasten eväiden ja uimapukujen kanssa, tai sitten suihkulähteen läpi juostaan pari kertaa ostoksille mennessä. Ja turha sanoa, että Suomessa on liian kylmä, Tukholman Rosengårdenissakin oli leikkimiseen sopiva suihkulähde.

suihkulähde

Kaupungin keskusaukion suihkulähde.

suihkulähde albi ranska

Jossain vaiheessa lapsi on jo niin märkä, että enempää ei enää voi kastua.

 

vanha suihkulähde

Toki on sitten myös 1800-luvun malleja, jotka ei sovi vesileikkeihin.

Klikkaa linkkiä ja seuraa Leluteekkiä bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa. Instagramista ja Twitterista Leluteekki löytyy myös, samoin Pinterestistä.

Pinkki! Mikä siinä kauhistuttaa?

pinkki picSain lukijalta toiveen postauksesta aiheesta pinkki. Siis vaaleanpunaiset vaatteet tytöillä, ja miksi niin moni niitä välttelee. Kopioin aiheenannon tähän, koska siinä oli hyvin esitetty asia. Eli Kaislakerttu kirjoitti:

”Minulla olisi postaustoive. Olisi kiinnostavaa lukea filosofiaan perehtyneen näkökulmasta, miten ajattelet aiheesta.
Aihe “pinkki”.
Mistä johtuu, että äidit kertovat ainakin blogimaailmassa tuntevansa jonkinlaista vastentahtoisuutta / välttelyhalua / kavahdusta kyseistä väriä kohtaan? Jos odotusaikana tiedetään syntyvän tytön, moni kertoo “että pinkkiä en ainakaan osta, enkä mitään prinsessahörhelöä”. Kaava menee usein niin, että kun tyttövauva syntyy moni kirjoittaa “antaneensa periaatteille periksi” ja ostaneensa pinkin bodyn aiemmista periaatteista huolimatta. Myöhemmin kun taapero kasvaa 3-4-vuotiaaksi ja alkaa kiinnostua oman sukupuolen “merkkikielestä”, (pojilla kaiketi esim. hämähäkkimies ja tytöillä prinsessa), moni kirjoittaa “onneksi tämä on vain vaihe”.

Olen miettinyt tätä ihan kotifilosofoidessani. Onko vaaleanpunainen merkki jostakin ominaisuudesta, jota äidit eivät halua lapsilleen kehittyvän? Vai kavahtavatko äidit vaiheen liiallisuutta, eli sitä että kaikkien vaatteiden pitää olla pinkkiä – kuten pojilla kaikkien pitää olla Salama-autoja? (toki ei kaikilla, mutta näin siis blogien kohdalla oli). Onko hyvä juttu, että äiti potkii lasta pois pinkkivaiheesta?

En halunnut linkata tähän blogeja suoraan, koska asiayhteydestä erottaminen voi olla ikävää kirjoittajille. Mutta osasin varmasti kuvata pointin!”

Mä olen tätä nyt aikani pyöritellyt mielessäni, tämän valmiimpaa ei taida tulla. Mä oletan, että tää liittyy nimenomaan siihen, että meidän yhteiskunnassa pinkki on tyttöyden koodiväri, ja kun lapsi puetaan pinkkiin, sitä kohdellaan nimenomaan tyttönä, ei lapsena tai ihmisenä. Tyttöjä ja poikia kohdellaan ja kasvatetaan eri tavoin, ja usein se kohtelu jättää tytöt vähän taka-alalle. Tästähän oli taas jokin aika sitten uutisoitu tutkimus, jossa todettiin, että (sanavalmiit) pojat saavat päivähoidossa paljon enemmän huomiota kuin tytöt. Tyttöjen odotetaan olevan söpöjä ja kilttejä, poikien taas reippaita ja aktiivisia.

Eli tältä kannalta mä ymmärrän hyvin, miksi pinkki ei ole kaikkien suosiossa. Toinen juttu on varmaan se, mitä sen pinkkiin puetun tytön ajatellaan kertovan vanhemmistaan (ja erityisesti äidistään). Eli ehkä mä en halua pukea tyttöjäni pinkkiin, jotta näyttäisi siltä, että mä olen ymmärtänyt tämän ylläolevan viestin: tyttöni ovat niin paljon muutakin kuin ”vain” tyttöjä. Ei ole kovin tiedostavaa ja hip pukea tyttöjä vaaleanpunaiseen. Pojan pukeminen vaaleanpunaiseen sen sijaan olisi, mutta Suomessa mä en ole tätä vielä nähnyt – Ruotsissa ilmeisesti jokaisella itseään kunnioittavalla pojan äidillä on pari vaaleanpunaista bodya käytössä, ainakin jos vanhempainmedioihin on luottamista.

Ehkä pinkkiä vierastavat äidit kokee myös, että pinkkiin pukeutuva tyttö ei itse kasva tiedostavaksi, pinkkiä vierastavaksi naiseksi. Että pinkkiiin puettu tyttö jää loppuiäkseen ”vain” tytöksi, vain söpöksi ja kiltiksi.

Jos mä mietin omia valintojani, niin esikoistytöllä ei vauva-aikana ollut varmaan ainuttakaan pinkkiä vaatetta. Vaaleansinistä sen sijaan oli, kunnes mä kyllästyin siihen, että sitä luultiin koko ajan pojaksi. Enimmät pinkit, röyhelöt ja glitterit mä olen meille jättänyt ostamatta, mutta mitään totaalikieltoa tässä ei ole. Mä muistan itse, miten karua oli kasvaa 70-80 -luvulla, jolloin väriskaala vaihtui tummanruskeasta kirkkaanpunaisen kautta vaaleansiniseen. Jos lapsen vaaleanpunainen balettipuku tylliröyhelöineen tekee sen onnelliseksi, niin hyvä niin.

Nuoremmalla tytöllä on sitten pinkkiä ollut enemmänkin, jo ihan käytännön syistä. Me ollaan peritty lähinnä tyttöjen vaatteita, ja niinpä niistä ne vähän neutraalimmat on menneet pojan käyttöön ja tytölle on jääneet ne hempeät röyhelöt. Alusta asti musta on myös ollut helpottavaa tehdä eroa kaksosten välille pukeutumisella, ja ”tyttövärit” ja ”poikavärit” erottaa ne aika näppärästi toisistaan. 3-vuotias ilmoittaa nykyään vähintään kerran päivässä, että hänen lempivärinsä on vaaleanpunainen. Veljen lempiväri on vihreä.

Mä en tiedä liittyykö se pinkin ihannoiminen tietyn ikäisten tyttöjen keskuudessa juuri siihen, että se on niin selkeästi tyttöyden väri. Samaan vaiheeseenhan kuulu juuri hameet ja röyhelöt, prinsessakruunut, käsilaukut ja äidin korkokengät. Ja se on tärkeä vaihe, tytön pitää saada olla ihailtu ja ihana tyttönä, ei vain reippaana lapsena. Mutta vähän kahtalaisia ajatuksia tämä mussakin herättää, ja kun ihastelen meidän röyhelöprinsessaa, niin koetan aina kiirehtiä myös ihailemaan jotain, mitä se tekee tai jotain muuta mitä se on.

Mitä ajattelet? Mikä siinä vaaleanpunaisessa herättää tunteita? Ja puetko tyttöäsi pinkkiin?

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Mihin lahjoittaa lastenvaatteita?

minne lahjoittaa lastenvaatteita

Kuten kuvasta näkyy, mä en silitä vaatteita, myöskään myyntiin. Enkä myöskään kuvausalustana tomivaa lakanaa. Ehkä olisi pitänyt käyttää jotain utufiltteriä.

”Tule ostamaan tosi monta tavaraa, hienoja, hienoja! Ei järin kalliita, vain hurjan halpoja!” (Sven Nordqvist, ”Hattujahti”)

Käytin eilisen sairas-lapsi-kotona -päivän huutonetin napsutteluun – tällä kertaa siis pistin myyntiin (mm. paljon pipoja ja 80-86-senttisten vaatepaketteja), kauhun tasapainoa on pidettävä yllä, kun viime viikolla talouteen tuli neljä paria talvisaappaita, kaksi säkillistä vaatetta odottamaan kaksosten kasvamista ja yksi laatikollinen esikoiselle odottaa noutamista postissa.

Ihmiset aina kyselee, mihin hyvään tarkoitukseen voi lahjoittaa lasten vaatteita, tämä ongelma on vaivannut välillä muakin, kun kaikkea ei vain jaksa ja ehdi myydä, eikä aina ole tuttavapiirissä ketään jolle lahjoittaa – ja vaikka vaatteiden jälleenmyyntiarvo shmälleenmyyntiarvo kiiltelee silmissä, niin jotain voisi ihan vain antaa niille jotka tarvitsee. No nyt kerätään talvivaatteita vastaanottokeskuksiin ja vielä ehtii lahjoittaa – myös äitiyspakkauksen tavaroita. Niitä meillä ei enää olekaan, mutta jotain villahaalaria ja osa pipoista on tuonne lähdössä. Ja jos ei tähän keräykseen ehdi mukaan, niin vastaanottokeskuksiin voi lahjoittaa muulloinkin itse paikan päältä kysymällä

Toinen hyvä kohde on tämän viikon lopussa Töölössä avautuva Marskin muksut, MLL:n Uudenmaanpiirin käytettyjen lastentarvikkeiden liike, jonne siis voi lahjoittaa myytäväksi tavaraa. Marskin muksuihin meiltä on lähdössä vauvaleluja ja lisää vaatetta. Tuotto menee sitten piirin toimintaan, esim. perhekummitoimintaan ja ystäväksi maahanmuuttajaäidille -toimintaan, ja myymättä jääneet vaatteet lahjoitetaan Hope -yhdistyksen kautta eteenpäin. Ja tietysti sinne kannattaa sitten suunnata ostoksille, jos kaapit ei vielä olekaan täynnä.

Onko teillä lisää hyviä vinkkejä, minne vaatteita voi lahjoittaa?

p.s. Nyt tuli mieleen, että olisiko Munkkivuoren ostarilla SPR:n vaatekeräyslaatikko? En ole muualla Helsingissä nähnyt, täytyypä katsoa, kun seuraavan kerran pääsen kulkemaan ohi.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Kerää koko sateenkaari

lasten talvihaalarit”Nehän on värikoodattu!” todettiin tänään, kun mä menin yhden sinisen ja yhden vihreän kanssa hakemaan yhtä punaista iltapäiväkerhosta. Myönnetään, kuten kuvasta näkyy, mä tykkään lasten talvihaalareissa yksivärisestä ja kirkkaasta. Mutta nyt mua rupesi ahdistamaan: vihreän sijastaha pitäisi olla keltainen, jotta mulla olisi sarja päävärejä koossa. Tai sitten pitäisi hankkia keltaisen lisäksi myös oranssi ja violetti lapsi, niin olisi koko sateenkaari. Vaikeaksi menee.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Kaupunkivaatteet

laivalla lasten kanssa

Äiti ja tytär, kaupunkivaatteissa.

Mua rupesi huvittamaan laivan leikkihuoneessa: me kaikki oltiin puettu lapsillemme kaupunkivaatteet. Ne kivan näköiset, joita säästetään kaapissa ja joista pidetään vähän parempi huoli kuin arkivaatteista, ja jotka puetaan päälle silloin kun pitää vähän edustaa; kun lähdetään kaupungille tai kyläilemään. Tai laivalle.

Tyylejä löytyi kyllä useampia. Me&I:n viime vuosien tuotanto oli hyvin esillä (meillä valitettavasti jäi käyttämättä supersöpöt pupupaidat joita on samaa sarjaa kaikille kolmelle – mun kaikkien aikojen vaatetussaavutukseni), myös Mini Rodinin tämän syksyn mallistoa näkyi. Mutta sitten oli myös klassisempaa röyhelökauluspaitaa ja vekkihametta, ja toki myös se pakollinen hevisauruspaita.

Ruotsin-risteilyjä on jo taatusti tutkittu kultttuuriantropologian näkökulmasta, mutta en tiedä, onko siinä otettu huomioon myös tämä lasten pukeminen. Lapsillehan kätevin asu olisi jotkut perustrikoorytkyt, joissa ei tahrat näkyisi ja joissa voisi pallomeressä telmiä ilman että on helmat polven alla tai korvissa. Mutta kai tämä siis kertoo siitä, että sillä lasten pukemisellakin halutaan erottaa matka arjesta, tehdä siitä pientä juhlaa. Vai oliko mun tarkoituksena tehdä vaikutus kanssavanhempiin? Että näin nätit ja hyvinpuetut lapset meillä? Laivan leikkihuone vanhemmuuden kilpa-areenana?

No, niin tai näin, yksi vinkki mulla on lasten pukemiseen laivalle: sisäkengät. Meillä oli toki ihan juhlakengät käytössä, mutta mitkä tahansa lenkkarit on mukavammat ja helpommat kuin talvisaappaat. Ja tietysti kivemman näköiset niiden kaupunkivaatteiden kanssa.

p.s. Mä olen muistaakseni luvannut, että blogissa ei ole vaatepäivityksiä, mutta jos tämä menisi antropologian puolelle. Ja hei, millä nimellä te kutsuisitte näitä kyseisiä vaatteita? Huutonetistä takkeja etsiessäni mä olen huomannut että sellaiset nätit talvitakit kulkee vaihtelevasti nimellä kaupunkitakki, kauppatakki, kyläilytakki tai pidetty parempana takkina. Mutta entäs nämä sisävaatteet, jotka ei kuitenkaan ole juhlavaatteita?

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.