Keitä lapsen synttäreille pitäisi kutsua?

lapsen synttäreille

Kysymys joka polttelee koulunpihalla: keitä synttäreille kutsutaan? Helppoahan olisi vastata, että kaikki luokan /ryhmän lapset, tai edes kaikki samaa sukupuolta olevat. No meillä ei olla toimittu näin.

Esikoisen ekat kaverisynttärit pidettiin, kun se täytti neljä, ja kaksoset oli kolmiviikkoisia. Esikoisen luokalla oli 21 lasta. Mä selitin sille, että se voi kutsua kolme vierasta, niin että lapsia on yhtä paljon kuin sankarilla ikävuosia. Ja vaikka mun veli vaimoineen oli auttamassa ilmapallojen puhaltamisessa, onginnassa ja vauvojen kanniskelussa ja kakun lapsi teki yhdessä isoisänsä kanssa, niin silti mulla on niistä synttäreistä mielikuva, että kuljen huoneesta toiseen syöttäen yhtä vauvaa ja paimentaen jostain syystä väärässä paikassa olevaa vierasta.

Kaksosvauvat on varmasti pätevä syy rajoittaa synttärivieraiden määrää, mutta meillä on menty tällä samalla laskukaavalla siitä eteenpäinkin. Jossain vaiheessa siirryttiin siihen, että vieraita saa olla yhtä monta kuin ikävuosia, ja tänä vuonna heittäydyin höveliksi ja sanoin, että voi olla pari enemmänkin – mutta sitten kaikki ei päässeet ja lapsia tuli tasan kahdeksan. Se oli oikein mukava määrä, kaikki mahtui vielä pöydän ääreen, ja yhdeksän kahdeksanvuotiasta tyttöä on mukava ja sivistynyt seurue.

IMG_1658

Ongelma on tosiaan siinä koulunpihassa. ”Ketä sä kutsut sun synttäreille?” ”Mä en kutsu sua mun synttäreille, jos et leiki mun kanssa!” Jne. Mä olen selittänyt esikoiselle, että tällaista kiristystä, uhkailua ja synttärikutsuilla pelaamista mä en siedä, ja yhdessä on pohdittu, miten paha mieli sellaisesta tulee. Joten kutsut jaettiin vähän vaivihkaa – mutta silti varmasti ainakin yhdelle kutsumatta jääneelle luokkakaverille tuli paha mieli. Eikä auta sanoa, että kutsut pitäisi lähettää sähköpostilla tai vaikka tekstarilla suoraan vanhemmille, luokalta on kerätty yhteystietolista, mutta se ei ole täydellinen, eli muutama paperikutsu olisi kuitenkin pitänyt toimittaa reppupostissa.

No miksei sitten tänä vuonna vain kutsuttu kaikkia? Koska esikoisen luokalla on 24 lasta ja 15 tyttöä. Ja paras ystävä on eri luokalla. Ja toisella rinnakkaisluokalla on pari muuta hyvää kaveria vanhasta koulusta. Yhdeksän kahdeksanvuotiasta oli mukava ja sivistynyt seurue, mutta yhdeksäntoista kahdeksanvuotiasta mä kaitsen vain töissä (plus että täällä kotona on vielä ne kaksi nelivuotiastakin – ja koira). Meillä ei ole erityisen iso asunto, leikkipuiston tilat on vielä pienemmät ja kerhohuoneella ei ole mitään leluja. Nyt sattui hyvä ilma, ja lapset leikkivät ulkonakin, mutta mitä jos olisi satanut?

Toinen juttu on se, että nopeasti ollaan tilanteessa, jossa syntymäpäiväjuhlia on joka viikonloppu koko kouluvuoden ajan, jos kaikki luokan viisitoista tyttöä (plus ne pari muuta kaveria) kutusuvat kaikki synttäreilleen. Sehän on mahtavaa, ajattelee ehkä se kahdeksanvuotias. Mä kävin aikoinaan tusinan kaverin synttäreillä, ei se ollut mikään ongelma. Mutta ne asuikin kaikki noin kilometrin säteellä meiltä, ja mä tepsutin synttäreille itse juhlakengissäni – tai sinne mentiin kaikki yhdessä suoraan tarhasta tai koulusta.

Esikoisen koulussa synttärit tarkoittaa sitä, että toinen vanhemmista varaa kolmisen tuntia viikonloppuiltapäivästä toimiakseen kuskina jossain päin akselia Kulosaari, Myyrmäki, Kirkkonummi. No, mikäs siinä, nykyään meillä on auto käytössä ja navigaattorikin, joten takana on ne ajat, kun koetetaan suunnistaa reittioppaasta printatulla kartalla jossain päin talvipimeää Mankkaata. Että hoituuhan se – kun niitä vieraita on yksi kuskattavana. Me ollaan ihan kohta tilanteessa, että meillä on kolme synttäreille lähtijää. Kaksoset vielä jonkun aikaa käy samoissa kemuissa, mutta jos mietit, että kolme lasta kutsutaan viisilletoista synttäreille kouluvuoden aikana, ihan laskennallisestikin joka viikonlopulle osuisi useammat synttärit. Yhden matkan varrella asuvan luokkakaverin äiti onkin ystävällisesti kuskaillut myös meidän esikoista, koska niiden neljän lapsen perheessä sunnuntai käytännössä kuitenkin kuluu synttärikutsuilta toisille suhaamiseen, ja se onko lapsia kyydissä neljä vai viisi rupeaa olemaan ihan samantekevää.

Voisihan sinne synttäreille sitten olla menemättä, jättää väliin ne, jotka ei omaan aikatauluun sovi. No, sanopa lapselle, että se ei nyt pääsekään näille synttäreille, joille se juuri sai kutsukortin, ja jonne kaikki kaverit jo suunnittelee viemisiä ja leikkejä. Ja samanlaista peliähän siitäkin helposti tulee, kenen synttäreille mennään ja kenen synttäreille ei. Eli mun silmiin lapsen synttäreille kutsumatta jättäminen on palvelus niille muille vanhemmille. Niiden ei silloin tarvitse tuskailla, miten sovittaa taas yhdet juhlat viikonloppuun, niiden ei tarvitse miettiä, onko juuri tämä kaveri niin tärkeä, että jätetään mökkireissu sen takia tekemättä, eikä niiden tarvitse selittää lapselleen, miksei se saakaan mennä juhliin, jonne se on saanut kutsun. Mä vilpittömästi toivon, että meidän lapsia ei kutsuta kaikkien luokkakavereidensa synttäreille – ne muutamat parhaiden kavereiden juhlat riittää ihan hyvin, sekä lapsille että varsinkin mulle.

kakku lapsen synttäreille, kynttilöiden puhaltaminen

Eli kaikki kutsukoot vain ne parhaat kaverinsa.

Mutta mutta, mitä jos luokalla on joku tai joitain, joita kukaan ei kutsukaan, totesi Erään Tuntemani Lapsen äiti. Kuulostaa ihan kamalalta – ja valitettavasti ihan realistiselta. Niinpä mä ehkä muotoilen tän imperatiivini toisin: on hyvä jos jotkut kutsuu kaikki, ja toiset taas vain osan. Että kaikki lapset saa kutsun ainakin muutamiin juhliin, mutta yhdellekään lapselle ei tule toistakymmentä kutsua. Ensi vuonna meidän vieraslistaa mietittäessä mä ehkä kyselen vähän myös, kuka ehkä odottaa kutsua synttäreille, ja onko luokassa joku, jota ei ole paljon juhlissa näkynyt.

Laskut menevät uusiksi joka tapauksessa: esikoinen totesi, että ensi vuonna se haluaa kutsua poikiakin.

Miten teillä on päätetty kaverisynttäreille kutsumisesta – tai niille osallistumisesta?

p.s. Ja nyt siis pohdittiin vain kaverisynttäreitä. Ja vain koulukavereita. En ryhdy edes kuvittelemaan uusperheiden synttäreitä tai miettimään, olisiko pihakavereita pitänyt kutsua myös.

 Klikkaa linkkiä ja seuraa Leluteekkiä bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa. Instagramista ja Twitterista Leluteekki löytyy myös, samoin Pinterestistä.

 

 

 

Kiitos leikkipuisto kesäkuu 2014

lapset ja muovailuvaha

Sisällä ollessa muovailuvaha on jaksanut innostaa.

Kuten tuossa aikaisemmin on tullut jo mainittua, meillä on tänä kesänä ollut vesirokkoa. Niinpä esikoinen – joka on vesirokkonsa sairastanut jo kaksosten vauva-aikana (oma lukunsa sekin) – on ollut aika tavalla oman onnensa nojassa. Kipeiden ja näppyläisten lasten kanssa kun ei ihmisten ilmoille ole menemistä. Onneksi on kaupungin leikkipuisto – on ollut jo 100 vuotta.

Meiltä on puistoon sen verran helppo matka, että ekaluokkalaisen voi jo lähettää sen kulkemaan itsekseen. Puistossa lapsella riittää tekemistä, tavallisen puistoilun lisäksi näin kesäisin askartelua, laulu- ja satuhetkiä, leipomista, puujalkakilpailuja, metsäretkiä ja jos jonkinnäköistä työpajaa. Ja siellä tarjotaan vielä lounastakin (tarjotaan meillä kotonakin, mutta ilmeisesti puistossa pakasterasiasta nautittu kesäkeitto peittoaa kotilounaat mennen tullen).

Iltapäivisin kotiin tulee innostunut ja sopivasti ulkona juoksutettu lapsi, joka on mahdollista saada nukkumaankin ihmisten aikoihin. Että kun seuraavan kerran leikkuroidaan Helsingissä, niin toivottavasti ei (vieläkään) leikkipuistoista. Eihän leikkipuiston kesätoiminta ja ruokailu meille elinehto ole, mutta kyllä se kummasti vain on lisännyt elämänlaatua, erityisesti tänä kesänä.

Muuten, viime keväänähän mä valitin puiston aidan surkeasta kunnosta ja lähetin siitä kaupungille palautettakin. No, tänä kesänä täytyy muistaa lähettää palautetta siitä että uusi aita on todella hieno. Portit ovat nyt niin tukevilla lukoilla varustetut että tohelompi vanhempikin pysyy puistossa tiukasti (tai sieltä ulkona) puhumattakaan taaperoista jotka eivät kyllä kiipeämälläkään pääse salpoihin käsiksi. Ja aita kiertää nyt koko puiston ympäri, eikä vain satunnaisia pätkiä.
Heinäkuuksi meidän puisto menee kiinni, mutta niinpä mekin ollaan kohta selätetty vesirokko. Enpä viitsi oikein ajatellakaan, miten meidän olisi käynyt tai millainen kesä meille olisi tullut, jos vesirokko olisikin sattunut heinäkuulle. Oletteko te puistoille tänä kesänä paljon? Minkä ikäisiä olette päästäneet puistoon yksinään?

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä Facebookissa.

 

Mitä ekaluokkalainen lukee

 

mitä ekaluokkalainen lukee: peppi, keittokirja ja koiratytötOtsikko on google-haun innoittama, blogiin oli ilmeisesti joku osunut etsiessään lukuvinkkejä ekaluokkalaiselle. Kuva taas on eilisen kirjastokäynnin satoa: kirjanvaihtohyllystä esikoinen bongasi Merja ja Marvi Jalon Koiratytöt -sarjaa, kesäjuhlia esittelevästä teemahyllystä lasten leipomuskirjan ja lastenosaston puolelta sitten Astrid Lindgrenin Peppi-kirjat.

Tämä on oikeastaan aika kattava otos siitä, mitä esikoinen lukee: klassikkoja, joita löytyy omasta hyllystäkin (talvella lapsi kahlasi jopa läpi Nalle Puhin, joka on mun äidin peruja, vanha käännös ja pienellä printillä), uudempia kirjoja, joita mä en tunnekaan, ja myös tietokirjoja. Toki munkin hyllystä löytyi Jalon sisaruksia, mutta niitä hevoskirjoja. Tosin Merja Jaloa mulla ei taida olla kuin yksi, kun ne oli sellaisia ”sitten naapuritallin hurja tappajaori hyväksyi minut ohjastajakseen ja voitimme Pohjoismaiden ravimestaruuden talllin komeimman pojan hurratessa katsomossa”.  Täysin epäuskottavaa: ensinnäkin, kenellä muka on ravitalli naapurissa, ei meillä Itä-Pasilassa ainakaan, ja toisekseen, millä tallilla muka käy poikia monikossa, niin että joku niistä voisi olla se komein. Koiratytöt vaikuttaa selailun (ja kannen värin) perusteella koiraversiolta tästä teemasta, ja esikoisen mielestä niitä oli vaikea ymmärtää, joten jäävät ehkä vielä odottamaan.

20140618-202822-73702556.jpgKirjaston teemahyllystä lapsi halusi ehdottomasti lainata myös Suomen rantakasvion ja suostui sitten ottamaan myös tuon musta vähän helpommin lähestyttävältä vaikuttavan Luonnontutkija -kirjan. Koulun kirjastosta sillä on ollut kyllä talven mittaan lainassa useampiakin kasvi- ja luontokirjoja, ja nehän on itse asiassa ihan kivaa luettavaa, koska tekstipätkät kuvien välissä on aika lyhyitä ja tutuista kasveista ja eläimistä on mielenkiintoistakin lukea. Ja kukapa ei tykkäisi kuolata keittokirjojen äärellä? Nämä ohjeet näyttävät myös oikeasti niin helpoilta, että voitaisiin testatakin.

Tämän vuoden suosikkeja uudemmista isojen lasten kirjoista on olleet Sinikka ja Tiina Nopolan Risto Räppääjä ja Timo Parvelan Ella-kirjat. Ne oli ihan täysosuma vielä hitaasti lukevalle ekaluokkalaiselle, sillä sarja alkaa tosi helppolukuisista kirjoista, joissa tekstikin on erityisen isoa ja kirjat lyhyempiä, joten jo viikossa lapsi sai luettua koko kirjan ihan itse läpi, ja se taas tietysti kannusti lukemaan seuraavankin. Tarinat ovat myös ilmeisen hauskoja, koska mullekin on haluttu jakaa niistä parhaita paloja. Muutaman kirjan jälkeen fontti sitten vähän pienenee ja jutut pitenevät, mutta siinä vaiheessa niidenkin lukeminen jo sujui.

Muistatteko muuten itse sitä aikaa, kun vasta opettelitte lukemaan? Mä muistan itse erittäin selvästi sen hetken, kun viisivuotiaana yhtäkkiä tajusin, mitä Rauman aseman seinällä luki (”alennuskortit ovat voimassa ke to pe la su ma ti” – isoäidiltä piti kyllä kysyä, mikä se ketopelasumati on, eikä se millään meinannut uskoa, että niin siellä seinällä luki). Ja muistan, että varmaan joskus sen jälkeen luin tosi pitkän pätkän Maija Poppasta, siinä meni aikaa ja se oli vähän väsyttävää, ja olin vähän harmissani, kun huomasin edenneeni kirjassa kaksi sivua. Mutta muuten mä en oikeastaan sitä harjoitteluvaihetta muista, sitten mä olinkin jo tokaluokkalainen, kesälomamatkalle pakattiin kolmetoista kirjaa ja luin ne kaikki kahden kuukauden aikana vähintään kaksi kertaa, Trappin perheen viisi kertaa, koska se oli paras ja paksuin.

Onko teillä hyviä suosituksia ekaluokkalaiselle sopivista kirjoista?

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Juna-askartelu

juna-askartelu picLasten askartelu on pääsiäisen jälkeen ollut vähissä – hyvä niin, kertoo siitä, että ovat voineet juosta ulkona. Poika toivoi viimeksi askarrellessa, että tehtäisiin Salama-auto askartelu, ja niinpä mä olen koettanut sellaista etsiskellä Pinterestistä, mutta ei oikein ole sattunut sopivaa silmään. Muutenkin autoihin ja liikennevälineisiin liittyviä askarteluideoita on vähänlaisesti, joitain mä olen nyt kerännyt omaan Autoja ja menopelejä -tauluunsa. Klassisia vessapaperirullista askarreltuja autoja kyllä löytyy, ja sellaisen mä ehdotin esikoiselle toteutettavaksi pienempien päiväunien aikaan – ajattelin, että ne saisi sitten tehdä omansa herättyään.

Kuten kuvasta näkyy, esikoinen halusi kuitenkin mieluummin tehdä junan, ja kun sen toteutus oli ekaluokkalaiselle juuri sopivan vaikea, en sitten viitsinyt lähteä tekemään niitä 3-vuotiaiden kanssa, kun niiden hommaksi olisi jäänyt vain rullien maalaaminen. Mutta koululaisille tämä siis on kiva kierrätysmateriaaleista toteutettava askartelu. Alkuperäinen malli löytyi täältä, tosin ne olikin traktoreita, mutta meistä ne näytti junilta.

Tarvikkeet:

  • vessapaperirulla
  • 4 maitopurkin tms. korkkia
  • 2 hammastikkua
  • 1 viinipullon korkki (shampanjapullon korkista tulisi muuten komea savupiippu)
  • sakset
  • maalia
  • askarteluliimaa

Ensin kannattaa maalata osat (voi tietysti myös koristella liimaamalla paperia), ja sen jälkeen leikata kuvan mukaisesti ”ohjaamoa” varten lovi putkilon toiseen päähän. Terävillä saksen kärjillä saa korkkeihin reiät, jolloin ne voi hammastikulla kiinnittää veturiin. Jos onnistuu saamaan reiät ihan keskelle ja pyörät samalle korkeudelle, ne jopa pyörii. Sitten vain liimataan savupiippu paikalleen. Tätähän voisi jatkaa tekemällä veturin perään vaunuja. Ja veturinkuljettajaksi voi laittaa jonkun lego- tai playmobil-ukkelin, ne on suunnilleen sopivan kokoisia. Mutta toivottavasti huomenna ei sada, eikä tarvitse askarrella sisällä – lapsi totesi, että kuvastakin tuli tosi ruman värinen, kun oli niin vähän valoa.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

 

Mitä meillä on luettu tällä viikolla

Ensin yski yksi lapsi. Sitten kaksi. Sitten kolme. Sitten mullakin nousi lämpö. Nyt viidentenä päivänä yskä on taittumaan päin, ja kun meluhaitat on vähäisempiä, niin mä rupean kallistumaan sille kannalle, että on kätevää, kun lapset sairastaa yhtä aikaa. Kaksosten ollessa vielä vauvoja yksi neljän lapsen äiti kertoi, miten näppärästi heillä meni vesirokko, kun kaikki saivat sen kerralla, mikä kuulosti musta aivan painajaismaiselta. Mutta rupean siis ehkä olemaan samaa mieltä – ja vesirokko meillä on jo sairastettu, joten siitä mun ei tarvitse mudostaa mielipidettä.

Lapsena sairastamisessa oli parasta se, kun sai kuunnella ääneen lukemista tuntikausia. Mä olen siinä laiskempi, mutta  tällä viikolla olen kuitenkin luekenut lapsille, vähän enemmänkin kuin sen 15 minuuttia päivässä. Ehdin juuri aloittaa instagramiin #kirjapäiväkirjat2014, mutta totesin, että nää ei ehkä kuitenkaan kuulu sinne. Mutta tässä siis pieni otos siitä, mitä meillä on tällä viikolla luettu, jos näistä vaikka saisi vinkkiä siitä, minkä tyyppisiä kirjoja 7-vuotiaalle ja 3,5-vuotiaille voi lukea. Esikoinen otti kuvat ja kysyin myös mielipidettä tästä isompien kirjasta.

evoluutio

Jani Kaaro ja Väinö Heinonen: Evoluutio.

– Mistä kirja kertoo?

– Miten asiat on tulleet. Ja se poika matkusti maailman ympäri.

– Mikä kirjassa on parasta?

– Siinä kerrotaan oikeista jutuista ja se on kiintoisa.

Yhdyn mielipiteeseen, kirja on todella mielenkiintoinen ja varsin yleissivistävä tällaiselle ei-luonnontieteilijälle. Ja mukavaa ääneenluettavaa ekaluokkalaiselle (tätä on siis luettu iltalukemiseksi tai pienempien päiväunien aikaan). Me ollaan viime aikoina luettu myös Konrad Lorenzin ”Eläimet kertovat”, joten luonnontiede on ollut kantava teema. Itsekseen lapsi lukee Timo Parvelan Ella-kirjoja, jotka ovat juuri sopivia tällä hetkellä; ihan oikeita kirjoja joissa on hauska tarina, mutta tarpeeksi isolla tekstillä ja sen verran lyhyitä, että koko kirjan jaksaa lukea parissa päivässä.

le chateau fort

Le Château fort

Esikoinen sai tämän joululahjaksi, mutta se kiinnostaa vähintään yhtä paljon noita kolmevuotiaita. Kirjassa seurataan linnan historiaa kelttiläisestä kylästä ritariaikaan ja taas raunioksi, jossa nykypäivän turistit ottaa valokuvia. Jokaisella aukeamalla on linna yhtenä aikakautena, ja kuvat on täynnä yksityiskohtia sen ajan elämästä. Mä yleensä luen lapsille vain suomeksi, ja ranskankielisiä kirjoja siis ”simultaanitulkkaan” lukiessani, mutta tässä on niin paljon teknistä sanastoa, että se menisi tosi raskaaksi, joten tätä mä olen lukenut ranskaksi. Mutta tietokirjat toimii meillä siis hyvin kaikkien yhteisenä luettavana.

this is new yorkM.Sasek: This is New York

Tämäkin on oikeastaan esikoisen kirja, jonka se sai mun veljeltä ja kälyltä niiden asuessa New Yorkissa (ja ei, me ei päästy kyläilemään). Tätäkin siis simultaanitulkataan, ja lisäksi sovitetaan 50-luvusta nykyaikaan, mutta kuvat on ihania joka tapauksessa.

pikku toukka paksulainenEric Carle: Pikku toukka paksulainen

Pikku toukka paksulainen on klassikko, ja vähän pienempien kirja, mutta lapset rakastaa sitä yhä, joten sitä luetaan säännöllisesti. Sitä paitsi se sopii hyvin kevääseen, kun puhutaan hyönteisistä ja uudesta elämästä.

kaniini etsii kevättäLorna Hussey: Kaniini etsii kevättä

Tämäkin sopii tietysti kevääseen. Esikoinen sai tämän kerran tuliaisina yhdeltä ystäväperheeltä, ja se on ollut tosi tykätty ja toimiva. Sivut on pahvia, ja niissä on kohopainatukset, ja lapset tykkää hipeltää niitä. Tarina on yksinkertainen ja sopivan mittainen yhdeltä istumalta luettavaksi, ja kuvien eläimet ja yksityiskohdat on kivoja.

arvaa kuinka paljon sinua rakastanSam McBratney: Arvaa mikä on maailman paras paikka

Kun mä kuulin ensimmäisen kerran näistä ”arvaa kuinka paljon sinua rakastan” -kirjoista, ajatus tuntui musta vähän liian ällömakealta. Mutta… Mä oikeasti tykkään tästä kuvituksesta tosi paljon, musta on hauskaa, miten noi jänikset on samaan aikaan tosi aidon jäniksen näköisiä, mutta välillä liikkuu ihmismäisesti, ja pidän kirjojen englantilaisista maisemista. Ja itse asiassa mä pidän näistä tarinoistakin. Tosin on vähän kiusallista, kun mä en meinaa saada viimeistä sivua luettua, kun ääni pettää mun nieleskellessä kyyneliä. Tämä ”maailman paras paikka” oli siitä hyvä, että tarina ei ole vuodenaikasidonnainen niin kuin niissä ensimmäisissä, ja tämä on myös vähän pidempi. Tietysti ”Arvaa kuinka paljon sinua rakastan kun on kevät” olisi nyt omiaan, mutta vielä helpompi on arvata, että sitä on tällä hetkellä kirjastosta aika mahdoton löytää. Nuorimmaiset tykkää tosi paljon myös niistä piirretyistä, mitä tällä hetkellä pyörii Areenassa, tunnuslaulu on Felixin lemppari.

Tatun ja patun kummat keksinnöt kautta aikojenAino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatun ja Patun kummat keksinnöt kautta aikojen

Tatu ja Patu on meillä edelleen suursuosikkeja, mutta onneksi valikoimaan on saatu vähän vaihtelua. Felix sai tämän nimipäivälahjaksi kuukausi sitten (tänään on itse asiassa Mathilden nimipäivä, mutta kun kaikki on vielä kipeinä, niin juhlallisuudet on päätetty siirtää ensi viikkoon), ja sitä on luettu aika ahkerasti. Monet keksinnöistä on aikuisestakin hauskoja, ongelma on sitten vähän se (niin kuin muissakin Tatu ja Patu -kirjoissa), että lapsille joutuu aika monessa kohdassa selittämään, mikä on vain Tatun ja Patun hassuttelua ja mikä on ihan oikeasti. Meidän lasten suosikki on egyptiläinen aamutoimiautomaatti.

les engins de chantierLes engins de chantier

Kun mun pikkuveljeni oli kauhakuormaajaiässä, kirjastossa vain pyöriteltiin päätä, kun äiti kävi kysymässä, mistä löytyisi niitä käsittelevä kirja. Nykyäänhän suomeksikin on ihan kiitettävästi työkonekirjoja tarjolla, mutta meille niitä on siunaantunut aika monta myös ranskaksi. Tätäkään mä en jaksa kääntää, eli luen ranskaksi.

richard scarryRichard Scarry: Höyrlaivan arvoitus

Syksyllä lapset oli aivan hulluina Touhulan arvoituksiin, joita ne katsoi Areenasta. Erityisesti Felix rakasti sitä, ja niinpä kun mä etsin joululahjakirjoja, niin totesin, että kyllä se on tämä. Valinta oli sikäli hyvä, että Felix tykkää myös kirjasta tosi paljon, mutta itse mä en siitä kauheasti tykkää. Scarryn isot kuvasanakirjathan on ihania (tai ainakin kaikista lapsista on, mäkin rakastin niitä lapsena), mutta tässä tarina on vähintäänkin kömpelö, kuvien laatu on vähän suttuinen ja Kissalan Hessukin on käännetty Sam Kissalaksi, niin että lukiessa täytyy olla tarkkana, jotta sanoo sen oikein. No, tätä voi katsella itsekseenkin, ja kyllä mä aina silloin tällöin sen jaksan lukeakin.

maikki ja kellarin kummituksetSalla Savolainen: Maikki ja kellarin kummitukset

Nappasin tämän joltain alennuskirjapöydältä, ja hyvä että nappasin: ihan mainio kirja. Mä tykkään Salla Savolaisen kuvituksista kovasti, ja tässä on siis tarinakin Savolaisen käsialaa. Lapset tykkää tästä myös kovasti, ensimmäisillä kerroilla pienemmät luuli pelkäävänsä niitä kellarin kummituksia, mutta ne ei oikeasti ole yhtään pelottavia, ja koko kummitusjuttu on lopulta tosi hassu – ekaluokkalainenkin nauraa edelleen joka kerta kirjaa luettaessa.

hirveää parkaisi hirviöKatri Kirkkopelto ja Suna Vuori: Hirveää, parkaisi hirviö

Tämä sen sijaan osoittautui liian hirveäksi meidän pienille. Kuvat on ihania, ja oikeasti kirjassa ei ole mitään pelottavaa, vaan filosofista pohdintaa olemassaolosta ja kuolemasta ja todella lämmin tunnelma, mutta Felix ei kestänyt hirviöiden kynsiä ja sarvia. Mä taidan koettaa, jos saisin lukea tämän esikoiselle, ja ehkä lainataan sitten muutaman vuoden kuluttua uudestaan.

Jaha, johan näitä tässä olikin (ja lapset on katsoneet jo tunnin videoita, eli aika pistää kone kiinni ja käydä hetkeksi sohvaan lukemaan ennen illallista). Ja melkoinen yhteensattuma, mutta juuri kun olin tätä julkaisemassa, huomasin Sinisen keskitien Bleuen pistäneen liikkeelle haasteen Blogien lastenkirjaviikosta. Eli parin viikon päästä palataan taas kirjojen pariin!

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Hamahelmet: askartele kulho

hama helmi askartelua

Meidän valmis kulho on siis aika pieni, mutta isommalla muotilla pitäisi syntyä isompikin.

Tehdäänpä näin päin: heti aluksi askarteluohje jonka materiaalina ovat hamahelmet (tai muut silityshelmet), ja vasta ohjeiden jälkeen mun laajempi kertomukseni meidän kulhon toteutuksesta.

hama kulho 1

Tarvikkeet:

  • Hama-helmiä
  • uuninkestävä kulho
  • ruokaöljyä
  • uuni

Ja sitten toteutus: Laitetaan uuni lämpiämään 200 asteeseen. Kulhoon kaadetaan tilkka öljyä ja levitetään se tasaisesti joka puolelle. Öljy estää helmiä tarttumasta pysyvästi kulhoon kiinni ja toisaalta auttaa niitä tarttumaan kulhon seinämiin asetteluvaiheessa.

hamahelmikulho ohjeet

Öljy kannattaa ehkä levittää tiskialtaan päällä, ellei halua rasvata pöydän pintaa.

hama helmet ohjeita

Helmiä kannattaa sirotella pieninä erinä.

Sen jälkeen kulhoon laitellaan hamahelmiä yhden helmen paksuiseksi kerrokseksi niin ylös reunoille kuin pystyy. Vaatii vähän hermoja ja sorminäppäryyttä, mutta ei ole mitenkään mahdottoman vaikeaa kuitenkaan.

hamahelmi kulho 4

Viitseliäämpi asettelisi tietysti kaikki helmet pystyasentoon ja tekisi niistä kuvioita, mutta ehkä sitten ensi kerralla.

Sitten kulho laitetaan 200-asteiseen uuniin 5 minuutiksi. Ohje kehoitti tarkkailemaan kulhoa koko ajan, mutta meillä kyllä molemmilla kerroilla aivan tasan 5 minuuttia oli juuri sopiva aika. Nostetaan kuuma kulho varovasti jäähtymään – ja annetaan jäähtyä kunnolla. Tämä oli tietysti vaikein vaihe, koska siihen menee helposti 15 minuuttia. Sitten vain irrotetaan hamahelmikulho muotistaan ja hihkutaan innosta.

Hamahelmet on siis tosiaan rantautuneet meillekin. Iltapäiväkerhossa hamahelmituokio on kuukauden odotetuin hetki, ja niinpä niitä siis hankittiin synttärilahjaksi vaikka mä en kauhean innostunut ollutkaan; mun mielikuva oli, että sen lisäksi että ne noin kaksitoista miljoonaa helmeä pyörii jalan alla, niin niistä tehdään hellokitty -avaimenperiä ja koko muovihomma on ekologisesti epäilyttävää.

No, nyt on kuitenkin syysloma (nyt, eilen, toissapäivänä ja pienillä vielä 10 päivää, eläköön ranskalainen koulusysteemi), ja mä olin luvannut esikoiselle, että askarrellaan. Ensin meinasi tulla kriisi, kun Pinterestin kanssa iski runsaudenpula, mutta sitten rajattiin haku helmiin, ja sieltähän löytyi vaikka mitä (perustin tietysti heti uuden sivun niille). Kiehtovimpia oli kolmiulotteiset hama -askartelut (että osaa muuten olla ärsyttävä sana, mulla ei ole mitään käsitystä sen oikeinkirjoituksesta; yhdyssana? yhdysviivalla? isoilla kirjaimilla?) ja tämä taitaa olla niiden ehdoton klassikko: hamahelmikulho. Alkuperäinen ohje on ilmeisesti tästä tanskalaisesta blogista ja erinomainen esimerkki siitä, miten ruotsinopiskelu kannattaa: varmasti saatte tuostakin selvää.

hama helmi ohjeita

Koska olen jo ainakin näin iso, osaan kyllä itse tehdä hamahelmikulhon.

Mä olin muuten varma, että tää on taas sellainen Pinterest-illuusio, meidän uunista tulee sitten joku kamala savuava möykky ulos, mutta hah, ihan tasan saman näköinen, ja toteutus on ihan tosi helppo. Ja kun pienempi tyttö sitten heräsi päiväunilta vähän aiottua aikaisemmin ja näki mitä esikoinen oli tehnyt, niin sehän ryhtyi sitten myös hommiin ihan itsekseen sen hetken aikana kun mä koetin etsiä seuraavan askartelun ohjetta netistä. Ja sitten se itki niin lohduttomasti, kun mä koetin estää sitä jatkamasta, että sen annettiin tehdä kulhonsa loppuun, mikä sujui tosi hyvin, mä vain vähän painelin lopuksi helmiä paikalleen. Eli tämä sopii yllättäen jo 3-vuotiaasta alkaen, tosin aikuista tarvitaan kyllä tiukasti mukaan.

Ja piakkoin siis luvassa on ohje toiseenkin hamahelmi-askarteluun, joka sekin onnistui mainiosti.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.