Meidän perheen paras einesruoka

 

pelmenit

Tämähän kuuluu aloittaa sillä, että eihän meillä usein eineksiä syödä, aina tehdään kaikki itse ja lasten kanssa yhdessä ja luomua on sekin mitä ei olla itse kasvatettu. Usein ja usein, mutta kyllä meillä syödään eineksiä 1-3 kertaa viikossa. Ei näin viikonloppuna, kun mies kokkaa, mutta esimerkiksi usein perjantai-iltana, kun kaikki on aika finaalissa. Niin eilenkin. Nykyäänhän äitien laittamana saa muutakin kuin maksalaatikkoa, mutta kun mitkään laatikot ei oikein uppoa meidän ranskalaisessa keittiössä, niin valikoima onkin heti kapeampi.

Pelmenit kuitenkin löytyi väsyneiden iltojen pelastajaksi jo ennen lasten syntymää. Niitä myydään s-kauppojen pakastealtaista (nykään saa jo k-kaupoistakin), ja tietenkin venäläisistä ja virolaisista ruokakaupoista. Varmaan jotkut reippaat babushkat tekee pelmenit itse alusta asti, mutta muuten kai yleinen käytäntö Venäjälläkin on pitää pari pussia pakastimessa varalla – ja oikeassa ovat.

Mikään kevyt kesäherkku pelmenit ei ole, mutta taas näin iltojen pimetessä ne rupeaa tuntumaan ihan hyvältä ajatukselta. Valmistus on helppoa, vaikka kyseessä ei mikään mikroateria olekaan: kattilallinen vettä kiehumaan, veteen liemikuutio, sipuli suikaleina, kokonaisia mustapippureita ja pari laakerinlehteä. Veden kiehuessa pelmenit sekaan (mulle ja lapsille riittää yksi pussi, kaikille viidelle kaksi pussia on sopivasti – joskus tosin jää ylikin). Keittoaika on kymmenisen minuuttia, ja sitten vain tarjoillaan smetanan (tai ranskankerman) ja mielellään tuoreen persiljan kera. Osa perheestä tykkää syödä ilman lientä ja puolukkahillon kanssa, ja hyvää se on niinkin. Mutta musta se kuuma liemi on erityisesti kylmänä talvi-iltana ihan mahtavaa.

Mikä teidän suosikkieines on? Jos vaikka löytyisi uusi kilpailija meillekin.

Klikkaa linkkiä ja seuraa Leluteekkiä bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa. Instagramista ja Twitterista Leluteekki löytyy myös, samoin Pinterestistä.

”Aikamoinen siivouspäivä!”

sotkuinen lastenhuoneKuva ei ole tältä aamulta, mutta olisi voinut olla. Lastenhuoneen siivoushan on siitä kiitollinen projekti, että siinä tosiaan näkee kättensä jäljen, ja sen parissa pääsee toteuttamaan itseään vaikka kaksi kertaa päivässä, jos siltä tuntuu (ei hätää, ei musta ikinä tunnu siltä).

Mutta mä olen nyt löytänyt aika toimivan tyylin päästää myös lapset osallisiksi tästä luovasta prosessista. Olen ottanut tähän mallia teollistumisen alkuaikojen tehokkuusajattelusta, eli avainsanat ovat pitkälle viety työnjako ja tehtaan pilli.

Toteutukseen on kaksi vaihtoehtoa:

a) Laitetaan kännykän kello piippaamaan kolmen minuutin välein ja innostetaan työntekijät yhteiseen kilpailuun aikaa vastaan: ”Ehditäänkö kerätä kaikki astiat koriin ennen kuin kello piippaa?” Sitten kirjat, autot, piirustustavarat, vaatteet (kuten kuvasta näkyy, niille tarvitaan kyllä pidempi aika). Lopetetaan tai vähintään vapautetaan lapset 15-20 minuutin jälkeen, yleensä siinä vaiheessa lattia jo näkyy.

b) Laitetaan kello piippamaan 15 minuutin kuluttua, ja annetaan jokaiselle eri tehtävä. Kun tehtävä on suoritettu (esim. kirjat hyllyssä) annetaan seuraava, kunnes kellon piippaus vapauttaa. Tänään yritin jatkaa vielä 5 minuuttia lisää, mutta työväki liukeni paikalta.

Otsikko on pienemmän tytön huokaus aamupäivän toiminnasta: ”Aikamoinen siivouspäivä!” Oikeasti mä kyllä nukuin myös kahden tunnin päiväunet, (mies sitten siivosi hyllyjään senkin ajan), että kyllä tämä vielä menetteli.

Mikä taktiikka teillä on lastenhuoneen suhteen? Siivoatteko joka ilta vai kerran kuussa? Siivoaako lapset itse? Esikoinen on nyt muuten pitänyt ihan itse huoneensa varsin siistinä jo useamman kuukauden, seuraan tilannetta jännityksellä – olisiko omena pudonnut vähän kauemmas puusta?

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

 

Välikausi-inventaario

välikausivaatteet

Pesin sitten myös kaikki asusteet, kun koiranruoat jostain syystä kaatui pipolaatikkoon. Tässä on puolet satsista

Tää ei lopu koskaan. Mä laskin tässä juuri, että taloudessa on 14 paria kumisaappaita, ja silti puuttuu yhdet – niistä muista suurin osa siis odottaa joko uuteen kotiin siirtymistä tai nuorimmaisten jalkojen kasvua. Välikausihaalareita on seitsemän, niitä ei tälle kaudelle (eikä seuraavalle) tarvita. Kurahousuja on myös seitsemät, niitä puuttuu yhdet. Kypärämyssyjä on yksitoista, vain yksi puuvillainen puuttuu. Todennäköisesti siinä vaiheessa kun lapset saa mut kärrättyä vanhainkotiin ja rupeaa raivaamaan kellaria, sieltä edelleen löytyy kassillinen kevättakkeja kokoa 92cm ja neljä paria juhlakenkiä koossa 26.

Yhden lapsen kanssa tää oli jotenkin hallittavissa: mä pystyin muistamaan, mitä vaatteita sillä on ja hahmottamaan mitä se ehkä seuraavaksi tarvitsisi. Pieneksi jääneet laitettiin eteenpäin. Nyt rämmitään suossa, jossa silmäkkeet täyttyy pieneksi jääneistä mutta varastoon laitettavista, eteenpäin menoa odottavista, niistä mitä ei olisi tarvinnut ostaa kun varastossa olikin jo, nyt sopivista ja ehkä kohta sopivista – ja silti esikoisella ei ole lenkkareita. Jos jollain on joku toimiva systeemi tähän, niin vinkkejä otetaan vastaan. Nimim. Albanian kesästä kuulette lisää sitten kun noi kaksi jätesäkillistä on siirtyneet tosta eteisestä johonkin.

p.s. No nythän mä tajusin sen itsekin: ostan lapsille kaupasta uusia vaatteita silloin kun ne niitä tarvitsee, ja kun ne jää pieneksi, heitän niillä vesilintua. Ai mikä kierrätys? Ai että kaupassa niistä vaatteista pitää maksaakin? Jaa. No olisiko niitä vinkkejä sitten?

Seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Lomaltapaluustressi nro 1: nimilaput vaatteisiin

nimilaput vaatteisiin

Huomaa, että loma on loppumassa, kun herää kello 5.50 ajatukseen, että lasten vaatteet pitää nimikoida parin viikon sisällä ennen kuin ne aloittavat hoidon (tai siis ”koulun”, ranskalaisittain). Päätin hoitaa homman samaan tyyliin kuin aikoinaan esikoisen kanssa, eli tilasin netistä silitettävät nimikointilaput (tosin tällä kertaa suoraan sen 110 lapun pakkauksen, aikoinaan piti tehdä muutamakin lisätilaus, kun en oikein ollut osannut arvioida vaatekaapin kokoa). Nykyään näitä löytää suomeksikin hakemalla, kannattaa vain katsoa tarkkaan, onko kyseessä sellaiset kankaiset ommeltavat nimikointinauhat, vai tällaiset silitettävät. Mä tilasin kuitenkin Ranskasta (löytyy täältä, myös englanniksi) kun saa vähän halvemmalla ja kivoilla ranskalaisilla fonteilla.

Ongelma näissä on se, että niitä ei kovin helpolla saa irti (joskus lähtee siististi, mutta yleensä ei), eli vähentää sitten vaatteen jälleenmyyntiarvoa. Mutta jälleenmyyntiarvo shmälleenmyyntiarvo, kuten Lupiini jokin aika sitten totesi (nyt en löytänyt tarkkaa viitettä), sille vaivannäölle, että mä ompelisin vaatteisiin nimilaput ja sitten taas ratkoisin ne irti, ei nimikoimattomillakaan vaatteilla saa riittävää korvausta.

Toinen mun käyttämä nimikointitapa, esim. kenkiin ja sadevaatteisiin, joihin ei nimilappuja voi silittää, on tuo apteekin teippi ja merkkaustussi. Tosin ne teipit myös irtoilee välillä, ja jättää usein jälkeensä sellaista liimaa, mutta toimii kohtalaisesti. Jos tykkää kirjoittaa nimen pesulappuun, niin musta tavallinen kuulakärkikynä on oikeastaan paras, se kestää aikansa, mutta haalistuu pesuissa niin, että siinä vaiheessa kun vaate on menossa eteenpäin, ei nimeä enää juuri näe.

Ja hei, vinkki vitonen, jos ette ole vielä kantapään kautta tätä havainneet: sadetakkikankaasta menee tussi aika tehokkaasti läpi, eli sitten nimi lukee niskassa peilikirjoituksellla. Siksi se teippilappu.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai seuraa Leluteekkiä facebookissa.

Silloin pyykkärin päivä on, kirkas, kaunis ja huoleton

dubrovnik, kroatia

Dubrovnik, ensimmäinen ilta ja ensimmäinen pyykki.

kotor, montenegro

Kotor, se seuraava lasti, jota en kehdannut antaa hotellinomistajan huoleksi.

20130726-185649.jpg

Vlorassa ei ollut parveketta, sen sijaan merinäköala kylppäristä.

20130726-185804.jpg

Dhermi. Harmi että kuvasta puuttuu kaskaiden siritys, vuohien kellot ja mereltä puhaltava tuulenvire.

”Lip lap, lip lap, pyykkiä riittää vaan, lip lap, lip lap, kyllä ne puhtaaks saan! Jos vain lantilla leipää saan, ostan toisella manzanillan, silloin pyykkärin päivä on kirkas, kaunis ja huoleton!”

Mähän uhosin, että pesen reissussa vaatteet joka ilta, jotta selvitään vähemmillä kasseilla. No, vaatekertoja on kaikilla neljä mukana, joten joka päivä mä en ole pessyt, ja parissa paikassa on ollut pesukonekin käytössä, mutta kyllä muutama nyrkkipyykki on tullut väännettyä. Viikko vielä edessä, mutta ainakaan vielä ei ole omaa konetta ikävä.

Edit. Ja tietysti sitä omaa konetta tuli ikävä heti seuraavana päivänä; Dhermin paratiisirannat on paratiisillisia siksi, että sinne päästäkseen on kuljettava 1000 metrin korkeudessa olevan ”solan” kautta. Niinpä Beratiin päästessä kaikki lapset oli oksentaneet sekä itsensä että mun päälle. ” Lip lap, lip lap, pyykkiä riittää vaan…”

dhermi, albania
Vasemmanpuolimmaisessa vuoressa näkyy tuollaista hentoa poikkiraitaa: tie.

Lastenhuoneen sisustus ja päivän asu(t)

lastenhuoneen sisustusMä tossa taannoin totesin facebookissa, että ehkä hyväkin, etten pärjännyt Kideblogien kesätyöskabassa, koska kukaan ei varmaan jaksaisi lukea mun juttuja lastenhuoneen sisustuksesta ja lasten vaatteista. Siihen sitten ystävällinen lukija totesi, että toki, sellaiset ”tänäänkään en yhtään sisustanut lastenhuonetta” -tyyppiset jutut olisi oikein virkistävää luettavaa.

No nyt tulee sitten oikein megapostaus: lastenhuoneen sisustus ja päivän asu samassa paketissa. Siivosin nimittäin kaksosten huonetta perjantaina, niin että lattia oli lähes tyhjä, mutta viikonlopun aikana eräs nimeltämainitsematon taapero oli levittänyt lattialle kuusi kahden päivän aikana käyttämistään kahdeksasta asukokonaisuudesta. Loput  kaksi löytyi kylppärin lattialta. Ja myönnetään, oli siellä myös yksi isosiskon asu ja yksi velipojan yöasu.

Meidän lastenhuoneen sisustuksessa on siis ideana, että nätit vaatteet saa olla reilusti näkyvillä.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai seuraa Leluteekkiä facebookissa.

Vauvantuoksua, taaperonhajua

Painat nenän vauvan päälakeen ja hengität sisään. Täähän on varmaan ihan biologinen juttu, bondataan hajuaistin kautta, mutta ei se muuta miksikään sitä, että vauvat tuoksuu ihanilta. Yksi mun lapsista tuoksui aivan persikalta tai aprikoosilta, joltain etelän hedelmältä – kunnes mä raaputin karstan pois sen päänahasta, sitten se ei enää tuoksunut. Karsta ja tuoksu kuitenkin onneksi palasi takaisin.

Vauvan kakkakin haisee niin makealle, ja puklaukset rupeaa haisemaan vasta kun äiti kulkee kolmatta päivää samassa paidassa a.k.a. puklurätissä. Mutta sitten vauva kasvaa. Taaperot ei enää tuoksu vauvalle, vaan usein ne haisee vaikka mille muulle, ja aiheuttaa hajuhaittoja ympäristöönsä – varsinkin kipeänä ollessaan. Ja koska meillä on taas lapset kipeinä ja olen pyrähdellyt yöllä syöttämässä paracetamolia ja taluttelemassa omaan sänkyyn, mä siirrän eilen lupailemaani älyllistä pohdintaa siihen päivään, kun ajatukset taas kulkee, ja jaan vain nyt aika näppärän vinkkivitosen:

ruokasoodaruokasooda. Jaa että mitä? Niin, sitä nimittäin tarvitaan, kun lapsi oksentaa, pissaa tai kakkaa matolle, sohvalle, turvaistuimeen, villahaalarilleen, tukkansa tai sun tukan päälle, ja vaikka putsausoperaatio muuten onnistuu, niin aika ikävä haju on edelleen havaittavissa. Silloin hierotaan kostean haisevan kohdan päälle reilusti ruokasoodaa, annetaan sen kuivaa ja pyyhitään/ imuroidaan /ravistellaan pois. Tämä on varmaan kaikilla marttojen siivouslistoilla, mutta mä löysin vinkin (mistäs  muualtakaan kuin ) Pinterestistä. Mulla ei todellakaan ole erityisen herkkä hajuaisti, mutta on kiva tietää, ettei sohvan puhdistuksessa tarvitse luottaa siihen, että ”kai se haju ajanmittaan siitä hinkkautuu pois”.

Olisiko muita ehdottomia lapsiperheen siivousniksejä? Ai niin, mutta mähän en siivoa.

Seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla

Siivoaminen ei ahdista

sotku

Itse asiassa tässä kuvassa siivous on aloitettu, nostelin lattialle levitetyt pikkueläimet jo koriinsa.

Siivoaminen ei ahdista, kun ei siivoa. Mun vanhempani lukee tätä blogia, ja niillä olisi varmaan paljonkin sanottavaa aiheeseen, mutta mä luotan siihen, ettei ne näin julkisesti kehtaa.

Itse mä kehtaan, nimittäin kutsua vieraita todella sotkuiseen kotiini. Ja kuten kuvasta näkyy, niin sotkuinen tosiaan tarkoittaa sotkuista. Kuvassa ei näy koirankarvat, ne täytyy vain kuvitella jokaiselle pinnalle. Ongelmahan on siinä, että meillä on noin neljä kertaa liikaa tavaraa; niin siinä käy kun arkistonhoitaja muuttaa yhteen hamsterin kanssa ja hankkii kolme lasta. Tavarat voisi tietenkin järjestää jotenkin nätisti, mutta meillä vallitsee enemmän tällainen Punk Shui (oli pakko lainata Oi mutsi mutsi -blogin Elsalta tuo käsite, kun se niin kuvaa näitä meidän ”röykkiöitä ja ikea-kasseja” -sisustusratkaisuja).

Joskus kymmenen vuotta sitten muistan vielä stressanneeni siitä, että joku kaveri oli tulossa kylään, raivasin tiskipöytää ja sulloin likapyykkiä piiloon. Ehkä se sitten loppui esikoisen syntymän aikoihin, tarkkaa päivämäärää en muista. Mutta sen muistan, että kun esikoinen oli 7 viikon sairaalassaolon jälkeen pääsemässä kotiin, niin kämppä oli sen näköinen kuin olettaa voi, kun kahteen kuukauteen ei olla siivottu vaan käytetty kaikki valveillaoloaika ja energia sairaalassa. Ja kotiutus tuli vähän yllättäen, ne ei siellä kovin pitkään petailleet käänteitään, todettiin vain, että nyt tulee 35 raskausviikkoa ja 2 kiloa täyteen, veisittekö tän vauvanne ylihuomenna kotiin (edit. keskosuudesta ja sairaala-ajasta löytyy nyt omat juttunsa).

No, me laitettiin sitten viestiä kaikille mahdollisille kavereille, että nyt olisi jeesi tarpeen, ja lopputulos oli se, että yhdessä lauantai-illassa kämppä puunattiin ovenkarmeja myöten siistimmäksi kuin se oli ollut koskaan sitä ennen (tai tuli olemaan sen jälkeen), vauvan sänky ja kaappi kasattiin, viikattiin pienet vaatteet ja todettiin että nyt sopii saapua.

Sen jälkeen mua ei ole kauheasti sotkut ahdistaneet. Kyllä mä tietysti välillä vaikka lakaisen, jos tiedän että on vieraita tulossa, tai nostelen sohvalta likaiset sukat pois, mutta se on ihan siksi, että toisilla olisi mukavampi olla – sen sijaan mun sotkuinen kirjoituspöytä tai makuuhuoneen nurkassa kierrätystään odottavat vaatteet tuskin ketään muuta häiritsee.

Mä kyllä tykkään kun on siistiä, ja on ihana käydä sellaisten ihmisten luona, joilla on paikat järjestyksessä. Toistaiseksi musta kuitenkin tuntuu, että sotkun keskellä eläminen on pienempi vaiva kuin jatkuva siivoaminen, mutta en tiedä, ehkä jonain päivänä tämä kääntyy toisinpäin ja mä rupean siivoamaan. Vaikka sitten eläkkeellä, eikös silloin ole aikaa kaikenlaisille harrastuksille. Siihen asti, tervetuloa meille!

p.s. Ja mistäs tämä aihe nyt yhtäkkiä putkahti? No, nyt on tulossa viikoksi vieras, ja mä mietin, mille tasolle pitäisi siivota. Eiköhän se ole se lakaisu ja likaiset sukat -taso.

Onko teillä siistiä?

Seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla