Tavallinen työviikko

Tämä on Lumottu saari. Huomatkaa eläinproteiinin lähteet karhu, lintu ja käärmeet. Niitä voidaan tarvittaessa käyttää myös lemmikkeinä. Siinä sivussa pohditaan demokratiaa.

Tämä on Lumottu saari. Huomatkaa eläinproteiinin lähteet karhu, lintu ja käärmeet. Niitä voidaan tarvittaessa käyttää myös lemmikkeinä. Siinä sivussa pohditaan demokratiaa.

Leluteekki-blogi on muuttamassa uuteen osoitteeseen – toivottavasti lähipäivinä – mutta vielä postaan tänne vanhaan (ja kerron totta kai uuden, kunhan se oikeasti on olemassa). Tällä viikolla on ollut kamala kiire, mä olin ajatellut kirjoittaa sellaisen ”miltä filosofiakahvilayrittäjän päivä näyttää” -postauksen, mutta se rupesi vaikuttamaan liian puuduttavalta, kun päivässä oli niin sata eri pikku juttua. Mutta voin kertoa, mitä mä olen pääpiirteissään tehnyt tällä viikolla:

–  vienyt lapset kouluun joka aamu, hommaan menee puolitoista tuntia edestakaisin

– hakenut lapset koulusta (vain kolme kertaa)

–  kirjoittanut Leluteekin seuraavaa uutiskirjettä (ja tajusin juuri, että sehän mun piti tänä iltana kirjoittaa valmiiksi. No, huomenna sitten.)

– tehnyt sekalaisia mainoshommia ensi lauantain filosofiakahvilan ja marraskuussa alkavien uusien filosofiakahviloiden parissa

– hionut lauantain filosofiakahvilan ohjelmaa

–  tehnyt firman ulkopuolisia kirjoitushommia rahasta

–  oikolukenut uuden Kidd.O -lehden vedoksia

Perhekahvilassa tutkittiin ja lajiteltiin papuja eri ominaisuuksien mukaan.

Perhekahvilassa tutkittiin ja lajiteltiin papuja eri ominaisuuksien mukaan.

– pitänyt lasten filosofiakahvilaa MLL:n perhekahvilan kävijöille

–  suunnitellut ja pitänyt kaksi filosofiakahvilaa koululaisille (niin kuin joka viikko)

–  suunnitellut blogin muuttoa ja viimeistellyt nettisivuille tekstejä

– käynyt lounastreffeillä intoilemassa filosofiaa lapsille -menetelmästä

– tullut tädiksi ja tavannut ensimmäistä kertaa tuoreen sukulaiseni

Että hyvä viikko, vaikka kiireinen – eikä se tietenkään vielä lopussa ole.

 

IMG_1717.JPG

Mä en ole käynyt Kättärillä sen jälkeen, kun esikoinen vietti siellä viisi viikkoa aika tasan kahdeksan vuotta sitten.

 

Klikkaa linkkiä ja seuraa Leluteekkiä bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa. Instagramista ja Twitterista Leluteekki löytyy myös, samoin Pinterestistä.

Miksi mä huudan lapselle?

kiukkuärsykkeetMä siis päätin ruveta paremmaksi ihmiseksi (ja äidiksi) ja vastedes huutaa lapsille vähemmän (tuolta ekasta postauksesta löytyy linkit kaikkiin aihetta käsitteleviin juttuihin). Jotta mä tietäisin, miksi mä huudan ja mitä mä voisin tehdä huutamisen sijasta, mä rupesin pitämään kirjaa niistä tilanteista, joissa huudan – tai tekisi mieli huutaa, mutta pystynkin hillitsemään itseni. Mä otin tähän mallia tuolta Orange Rhino -sivuilta ja muokkasin sitä itselleni. Eli tein itselleni taulukon, jonka tulokset on purettu tuossa alla.

Mä ajattelin kerätä dataa kaksi viikkoa, jotta otos olisi kattava, sitten totesin, että kyllä viikossa jo sai kuvan niistä huutotilanteista, mutta sitten tuli väliin yksi oksennustauti, joten nyt otos on kymmenen päivää. Jo pelkkä oman käytöksen tarkkailu paransi sitä kyllä heti: kymmenen päivän aikana mä olen huutanut lapsille vain kolme kertaa, joista yksi kerta liittyi vaaratilanteen estämiseen. Kolmena muuna päivänä mä olen kyllä myös komentanut vähän turhan vihaisesti. Saarahan totesi tuolla ensimmäisen postauksen kommenteissa sen, mitä mäkin olin pohtinut, eli riittääkö, ettei huuda, jos kuitenkin puhuu inhottavaan sävyyn. Mä koetan karsia näistäkin, eli kirjasin nekin ylös.

Kaksi tapausta oli sellaisia, joissa mä olisin huutanut, mutta osasin ajoissa hillitä itseni ja tilanne saatiin hoidettua niin, että kaikki pysyi hyvällä mielellä. Melkein joka päivä on myös niitä tilanteita, joissa ”normaalitilanteessa” saattaisin huutaa, mutta nyt olen selvinnyt vain vähän venyttämällä pinnaa.

No, mitä mun taulukosta sitten irtosi.

  • Aika. Aamut on selvästi vaikeita. Mä olen ruvennut heräämään vartin aikaisemmin, mutta jos lapset on väsyneitä ja vitkuttelee tai kiukuttelee, niin kiirehän siinä tulee. Toinen aika on koulusta lähtö /kotiinpaluu.
  • Kenelle huusin / en huutanut? Huusin enemmän esikoiselle. Näin mä epäilinkin.
  • ”Syy”. Asiat jotka mua ärsyttää, niin että huudan on tottelemattomuus, lasten keskinäinen riitely, pelleily silloin kun pitäisi oikeasti tehdä jotain. Mä suutun myös sotkemisesta, vaikka en olisi uskonut olevani sellainen äiti.
  • Mitä olisi tapahtunut, jos en olisi huutanut? Karua luettavaa: joko vahinko oli joka tapauksessa jo sattunut, tai sitten seuraukset olisi olleet korkeintaan sotkua tai vähän myöhästymistä. Eli oikeasti huutamisella en saavuttanut mitään, mikä olisi sen arvoista.
  • Oma mielentila / mikä ärsytti. Tämä liittyi aika selvästi noihin omaa hyvinvointia lisääviin juttuihin, joita listasin. Eli huudan helpommin, jos olen väsynyt, jos on kiireen tuntua tai jos miehen kanssa on tiuskittu. Ja niissä tilanteissa, joissa en huutanut, ei ollut kiirettä ja itsellä oli muuten hyvä mieli.
  • Mitä olin tekemässä ennen kuin huusin? Tilanteina nousi esiin ulkovaatteiden pukeminen (varsinkin näillä pakkasilla – mä inhoan pakkasta ja pukemista, inhoan), automatkat ja saunominen. Nämä oli kaikki myös tilanteita, joissa mä olin yksin vastuussa lapsista.
  • MItä lapset olivat tekemässä? No ihan sitä tavallista, mutta eivät sitä, mitä mä odotin niiltä.
  • Nälkä / väsymys. Syömisestä mä olen saanut pidettyä hyvin huolen, ja iltapäivän välipalan muistaminen varmasti vähentää mun huutamista. Nukkumaan menossa sen sijaan on edelleen petrattavaa, koska aina sinne väliin tulee niitä öitä, kun joku herättää ja pitäisi olla vähän unta varastossa.
  • Mitä voisin tehdä toisin / mitä tein huutamisen sijaan? Ylipäätään vähän relata – kaakaojauhe pöydällä tai seuraavan bussin ottaminen ei ole niin vakavia asioita. Ja pysähtyä, pysäyttää lapsi ja selittää vielä kerran, mitä mä odotan siltä – mulla on paha tapa huudella ohjeita vauhdista oikealle ja vasemmalle, joten ei ihme jos ne ei aina mene perille.

Miten tästä eteenpäin?

  • Jatkan panostamista omaan hyvinvointiin, etenkin nukkumiseen ja parisuhteeseen.
  • Koetan vähentää aamujen kiireentuntua pitämällä lapsilla tarpeeksi väljää aikataulua.
  • Koetan muuttaa ennakko-odotuksiani; kolmen lapsen pukemiset näillä keleillä vaan on välillä hankalia, siihen menee se aika mikä menee – aina ollaan lopulta päästy ulos. Ehkä myös vähän itsetuntoa lisää: kyllä mä selviän näistä tilanteista, huutamattakin.
  • Lähden etsimään niitä muita keinoja ratkaista kiukuttavia tilanteita.
  • Ja nyt asetan itselleni tavoitteen: viikko ilman turhaa huutoa.

Oletteko te pohtineet, missä tilanteissa huudatte lapselle, mitkä asiat saa kuohahtamaan yli? Kuulostaako nää tilanteet tutuilta, vai suututteko jostain ihan muusta?

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Puhelinmyyjä ja taaperot

kirja

Ei sitten lainattu Barbapapaa vaan tämä ”Henna hiipii piiloon”. Esikoisen kanssa ollaan tykätty tosi paljon näistä Pija Lindenbaumin kirjoista, ja nyt ne toimii jo pientenkin kanssa. Sitä paitsi tässä esiintyy sivuosassa kaksoset.

– Janne  tässä Elisalta hei, lähdin soittelemaan laajakaista-asioissa, onko nyt hyvä hetki puhua?

– Joo, ihan hyvä, ei ole parempaakaan tulossa.

Oltiin reilu viikko sitten kirjastossa kaksosten kanssa, ei siis paras paikka vastata puhelimeen, mutta ainakin molemmat lapset oli juuri sillä hetkellä hyvällä tuulella; ennen lähtöä toinen oli huutanut ja kierinyt lattialla tauotta tunnin vain vaihtaen aihetta välillä (naamaa ei saa pestä, jalkani ei mene farkun lahkeeseen, Barbapapa-kirjaa ei saa viedä, en halua uutta Barbapapa-kirjaa, en halua mukaan kirjastoon, äidin reppu ei aukea, sukkani on huonosti, en halua saappaita, en halua haalaria, en halua pipoa, en halua huppua, en halua mukaan kirjastoon, sukkani on huonosti, haluan rattaisiin, en halua kävellä, en halua mukaan kirjastoon).

– Teillähän on tämä meidän laajakaista käytössä, ja nyt meillä olisi…

– Joo, tiikeri.

– Anteeksi?

.- Ei mitään, jatka vain. Seepra.

Pasilan kirjaston lastenosastolla on sellaisia isoja eläimiä hyllyjen päällä. Lapsista ihan mahtavia, mutta äidin pitää vähän auttaa niiden nimeämisessä. Mähän en ota sitä riskiä, että lapsi saa raivarin kesken kirjastokäynnin vain siksi, että mä en nimeä seepraa sillä tekosyyllä, että mulle koetetaan myydä jotain laajakaistahärdelliä.

– Niin, nythän meillä olisi tarjous tästä Elisa viihteestä, oletko siitä jo kuullut?

– Meillä ei oo telkkaria, että ei taida olla meille.

– Aivan, no sitten…

– Kirahvi.

– Niin, tämä teidän laajakaista, mitenkäs…?

– Apina, se on apina. Kaksi apinaa.

– Että olette olleet tyytyväisiä?

– Joo, kyllä vaan.

– No niin, no sehän on…

– On, kettu.

– Aivan, no siellä taitaa olla leikki kesken, että jospas minä sitten toivottelen vain oikein hyvää päivänjatkoa ja mukavaa alkukesää.

– Kiitos samoin. Keiju, se on tollainen keijukainen.

Ehkä mun ei tarttekaan tilata mitään sulkua puhelimeen, enköhän mä aika nopsaan pääse puhelinmyyjien mustalle listalle muutenkin. Tosin voin joutua myös kirjaston mustalle listalle, hetki puhelun jälkeen toinen lapsi hermostui siitä, että hyllyn kaikkia kirjoja ei saanutkaan pakata nukenvaunuihin ja asettui lattialle huutamaan.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.