Etätöissä päiväkodissa

Olin etätöissä. Tiedän, että tässä koronarajoitusten vuosipäiviä vietettäessä tää ei enää kovin monelle ole uutta ja jännää, mutta näin päiväkoti-ihmisenä se on. Viime keväänä, kun lapsista 80% oli kotona, pidin niille etäkokoontumisia, mutta silloinkin minä ja muutama paikalla ollut lapsi istuttiin päiväkodissa koneen ääressä. Toiset sitten otti yhteyttä, kuka isin työkoneella kotikeittiön pöydän äärestä, kuka mummin tabletilla Pohjanmaalta, kuka mökillä äidin puhelimella. Moikattiin, koetettiin vähän kertoa kuulumisia, esiteltiin uusimmat piirustukset ja esiteltiin eri värisiä esineitä. Mä olin kyllä silloin keväällä aivan erityisen kiitollinen siitä, että päiväkoteja ei Helsingissä suljettu, vaan saatiin olla normaalisti töissä.

Nytkään mä en varsinaisesti kasvattanut lapsia etänä, vaan olin koko päivän (etä)koulutuksessa, johon sitten yhtä hyvin saattoi osallistua kotikoneelta. Ja otin kyllä etätyöpäivästä kaiken irti. Pidin siistejä vaatteita, joissa ei ollut taskuja (koska vaatteiden ei tarvinnut palvella puhelimen, avaimen, nenäliinojen, legopalojen ja paljettien kantamisessa). Jätin tukan auki, koska kukaan ei ollut kiskomassa sitä tai pyyhkimässä siihen nenäänsä. Söin lounaaksi thaikuution ihan yksin nousematta kertaakaan pöydästä tarjoilemaan lisää ruokaa, hakemaan leipää tai pyyhkimään kenenkään kaatunutta maitoa tai kakkaista takapuolta. Toppahousuja en vilkaissutkaan. Keittelin teetä keskellä aamupäivää ja kävin vessassa kertomatta siitä kenellekään. Suklaatakin söin, keskellä työpäivää ja ihan kaikkien näkyvillä.

Tiedän kyllä vuosilta yksinyrittäjänä, että kovin montaa kuukautta mä en tästä nauttisi, mutta näin kerran viidessä vuodessa tuntui aika luksukselta. Seuraavana päivänä töissä taas sitten muistuttelin itselleni kaikkea sitä, mistä silloin päiväkodissa aloittaessani erityisesti nautin. Työkavereita on koko ajan vähintään huutomatkan päässä ja merkityksellisiä ihmiskontakteja päivä täynnä. Asiakkaat pysyy samoina päivästä ja vuodesta toiseen niin, että ne ehtii oppia kunnolla tuntemaan. Niille ei tarvitse myydä mitään, vaan joku muu huolehtii markkinoinnin ja asiakashankinnan. Laskutustakaan mun ei tarvitse hoitaa. Lämmin lounas kärrätään joka päivä valmiina pöytään ja joku muu vielä pyyhkii sen pöydän mun jäljiltä. Ulkoilla saa keskellä kirkasta päivää, eikä koneen ääressä takuulla tule istuttua kerralla tuntia kauempaa. Joku muu kertoo, koska mun pitää aloittaa päivän työt ja milloin on siltä päivältä tehty tarpeeksi. Että tsemppiä teille kotikonttorilla puurtajat, ei käy kyllä kateeksi.

Voit tykätä Leluteekistä myös Facebookissa ja bongata postaukset sieltä tai seurata Bloglovin’issa.

Kuinka lukea enemmän – Helmet-lukuhaaste 2021

Helmet-haasteeseen sopivaa luettavaa

Ihmiset – minä mukaan luettuna – usein valittaa, että ei tule luettua niin paljon kuin oikeastaan haluaisi, kun ei vain aika riitä. Ja sitten ihmiset – tässä kohtaa lue: minä – roikkuu Facebookissa niin monta tuntia päivässä, että sitä ei kehtaa tunnustaa kenellekään, edes puolianonyymissä blogissa. Viime vuonna mä löysin kuitenkin Facebookista jotain, mikä sai mut itse asiassa lukemaan enemmän, eikä vain kavereiden päivityksiä ja kissavideoiden tekstityksiä: Helmet-lukuhaasteen Facebook-ryhmän.

Itse asiassa mä olin kuulunut ryhmään jo useamman vuoden, mutta viime vuoden tammikuussa rupesin sitten suorittamaan haastetta. Ja nimenomaan suorittamaan, tällaiselle vähän neuroottiselle excelin täyttäjälle se tarkoitti sivujen kahlaamista melkoista vauhtia, jotta sai ruksittua seuraavan kirjan listalta. Mutta tulipahan luettua, ja mikä parasta, sellaisia kirjoja, joita en muuten olisi tullut lukeneeksi (viime vuoden yllättäjiin kuului esim. Elizabeth Acevedon Runoilija X, johon en ikinä olisi omin päin koskenut, mutta joka oli todella hyvä). Ryhmän suosituksista täyttyi paitsi haasteen 50 kirjaa, myös kirjaston varauslista loppuvuodeksi ja suosikeissakin on vielä melkoisesti viime vuoden haasteeseen sopivia. Ja lukuvauhti jäi päälle. Mä olen sellainen hamsterilukija, että hyllyssä on oltava koko ajan odottamassa iso pino luettavaa, muuten iskee paniikki, eikä tule luettua mitään.

Tänä vuonna aloitin lukuhaasteen sitten yhtä innokkaasti, ja tammikuussa luin kymmenen kirjaa. Mun taktiikka on, että kaikki mitä luen, pitää sopia haasteeseen, mutta sijoittelen kirjat lopullisille kohdilleen vasta haasteen loppupuolella. Eli osa kirjoista on täsmäluettua haastetta varten, osan taas olisin lukenut muutenkin, ja katson sitten, mihin kohtaan ne sopii. Ja haastekohdat (ja ne ihanat excelit) löytää tietysti Helmet-kirjastojen sivuilta.

Vaikka mä roikun Facebookissa luvattoman paljon, niin en itse julkaise juuri mitään. Tämän listan pistin kuitenkin sinne ryhmään, koska parasta antia siellä on juuri toisten lukusuositukset ja kirja-arviot. Eli jos tämä näyttää tutulta listalta, niin olet mun Facebook-kaveri ja lukuhaasteryhmän jäsen ja tämä on noussut sun feediin. Helmikuulta en ole vielä ehtinyt kirjoittaa listaa, mutta koetan saada senkin tehtyä. Mutta tässä siis tammikuussa luettua, kronologisessa järjestyksessä:

Ann Cleeves: The Moth Catcher (Yöperhoset)

Vera Stanhope -sarjaa, eli taattua laatua. Sopii hyvin esimerkiksi kohtiin 5. kirja liittyy tv-sarjaan tai elokuvaan, 7. kirjassa on kaveriporukka, 14. kirja on osa kirjasarjaa ja 31. jännityskirja tai dekkari (ja nämä Ann Cleevesin dekkarit on sellaisia kivoja, jotka ei pelota, vaan on vain mielenkiintoisia ja hyvin kirjoitettuja).

Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa

Ei omasta mielestäni yhtä hyvä kuin Kinnusen aiemmat, tässä selitettiin asioita liikaa, eikä luotettu lukijan omaan ajatteluun ja tietämykseen. Lukemisen arvoinen kuitenkin ehdottomasti ja sopii esim. kohtiin 2. kirjan on kirjoittanut opettaja, 3. historiallinen romaani, 5. kirja liittyy tv-sarjaan tai elokuvaan (Selma Vilhunen tulee ohjaamaan elokuvasovituksen, ja kirja on tosi elokuvallinen, eli toimii siinä ehkä vielä paremmin), 12. kirjassa ollaan metsässä, 16. kirjassa eletään ilman sähköä, 20. kirjassa on ammatti, jota ei enää ole.

Pajtim Statovci: Bolla

Todella hyvää kaunokirjallisuutta, ja tästä taas ehkä pidin vähän enemmän kuin Statovcin edellisestä. Sopii hyvin esim. kohtiin 6. kirja kertoo rakkaudesta ja 11. kirja kertoo köyhyydestä.

Anne Tyler: Redhead by the Side of the Road 

Taattua Anne Tyleria, elämän pienten asioiden tarkastelua ja ihmisten arkea ja ihmissuhteita. Sopii esim. kohtiin 6. kirja kertoo rakkaudesta ja 39. kirjassa kuunnellaan musiikkia.

James Herriot: Kaikenkarvaiset ystäväni

Palasin lapsuuden lempikirjaan, kun huomasin siitä tehdyn tv-sarjan (joka ei ollut yhtä hyvä kuin kirja, mutta ihan viehättävä). Sopii sen lisäksi esim. kohtaan 34. kirjassa tarkkaillaan luontoa ja 46. kirjassa syödään herkkuja.

Inkeri Markkula: Kaksi ihmistä minuutissa

Lukuhaasteryhmästä poimittu ehdotus kohtaan 18. kirja kertoo sateenkaariperheestä (naispari ja yhteinen lapsi). Romaani kertoo paljon muustakin, nimi viittaa malariaan ja kirjasta suuri osa sijoittuu Thaimaahan malariaklinikalle. Suosittelen, muutenkin kuin haastekohdan täyttämiseksi. Sopii myös esim. kohtiin 12. kirjassa ollaan metsässä (tässä tapauksessa trooppisessa sademetsässä) ja 19. kirjassa leikitään.

Anneli Kanto & Terhi Rannela: Tähystäjäneito

Täältä poimittu ehdotus kohtaan 25. kirjan on kirjoittanut kaksi kirjailijaa. Nuorten fantasiaromaani, joka ei sytyttänyt, maailma ja juoni tuntui väkisin väännetyltä eikä vetänyt mukaansa ollenkaan samalla tavalla kuin esim. Maria Turtschaninoffin Maresi (joka tästä tuli asetelmiltaan mieleen niin paljon, että ei tuntunut ihan hyvien tapojen mukaiselta).

Ruth Ware: The Woman in Cabin 10 (Nainen hytissä 10)

Ilmeisestä syystä valittu: sopii kohtaan 10. kirjan nimessä on numero. Hyvä dekkari (vai trilleri?) muutenkin, eikä liian pelottava. Näin korona-aikana tuntui sopivan myös kohtaan 20. kirjassa on ammatti, jota ei enää ole (päähenkilö on matkailuun erikoistunut toimittaja).

Aino Vähäpesola: Onnenkissa

Olin varannut tämän muutenkin, mutta sopii hyvin kohtaan 32. kirjan kansikuvassa tai takakannen tekstissä on kissa olematta lainkaan kissakirja (päähenkilö lukee ja tutkii Edith Södergrania, joka kansikuvassakin esiintyy, kissa sylissä). Autofiktiobuumia, ja näin keski-ikäisenä parikymppisen minäkertojan seuraaminen tuntui suorastaan antropologiselta elämykseltä, niin paljon on ehtinyt itse ja maailma muuttua. Hyvää pohdintaa kyllä, tämä kirja olisi ansainnut tulla luetuksi vähän hitaammin ja ajatuksella.

Karen Joy Fowler: We Are All Completely Beside Ourselves (Olimme ihan suunniltamme)

Taas ryhmästä poimittu suositus, kohtaan 40. kirjassa kerrotaan eläinten oikeuksista. Niin kerrotaankin, ja ajatuksia ja tunteita herättävästi, mutta myös muusta, perheistä ja vanhempien ja lasten ja sisarusten suhteista mm. Ennen kaikkea todella taitavasti rakennettu ja kirjoitettu romaani, joka oli varsinainen ”page turner”. 

Totesin muuten, että käytännössä kaikki romaanit sopivat kohtaan 29. kirjan henkilön elämä muuttuu ja suuri osa kohtaan 37. kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa.

Oletteko osallistuneet Helmet-haasteeseen? Tai johonkin muuhun lukuhaasteeseen? Ja itse asiassa mä kaipaisin suositusta esimerkiksi kohtaan kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa, olisiko vinkkejä? Luulin, että se olisi helppo, mutta ei ole vielä tullut vastaan.

Voit tykätä Leluteekistä myös Facebookissa, jos vaikka tulisi lisää postauksia.

Mitä kuuluu?

Vähän ryppyisempi, vähän pörröisempi.

Niinhän sitä on tapana kysyä, kun tavataan pitkästä aikaa. Sitten vastataan, että no, ei mitään ihmeellistä, koska siltähän se tuntuu omassa elämässä, harvemmin onneksi tapahtuu mitään muuta kuin pieniä arkipäiväisiä asioita. Mutta kun niitä kerää muutaman vuoden, niin niistä onkin jo ehtinyt kertyä ihan uudenlainen elämä. Siksi pitkästä aikaa tavatessa ei oikein tiedä, mistä sitä aloittaisi.

Mietin tässä juuri, että kuusi vuotta sitten nykyinen pomo, päiväkodin johtaja, taisi kysyä työhaastattelussa sen klassisen ”missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua?” Vastasin jotain epämääräistä siitä, että vaikea sanoa, jos viihtyisin päiväkodissa, niin varmaan niissä töissä. Oikeasti en todellakaan tiennyt, ainoa tavoite oli saada vuodeksi hiukan leveämpää leipää pöytään (tai edes jotain leipää), kun pyörittämistäni lasten filosofiakahviloista sitä ei irronnut ja mies oli ilmoittanut aloittavansa maisteriopinnot. Olin hakenut lastenhoitajan paikkoja sekä suomenkielisistä että hetken mielijohteesta myös ruotsinkielisistä päiväkodeista, kun filosofiatuokioita päiväkodeissa vetäessäni olin tykännyt niiden tunnelmasta. Ruotsinkieliseltä puolelta kutsuttiin työhaastatteluihin samana iltapäivänä ja siinä sitä sitten istuttiin, käsilaukussa Tove Janssonin Resa med lätt bagage, jonka kanssa olin koettanut virvoittaa ruosteessa olevaa kieltä bussimatkalla.

Ja viisi vuotta myöhemmin olin edelleen samassa päiväkodissa, päteväksi varhaiskasvatuksen opettajaksi opiskelleena, lärare i småbarnspedagogik ja nykään myös yksikön varajohtaja. Ehkä se menee jotenkin niin, että mä olen elämässäni haahuillut jo ihan tarpeeksi, joten nyt oli aika tarttua asioihin. Parin vuoden jälkeen en enää edes miettinyt vaihtoa suomenkieliselle puolelle – vaikka ei se nyt vieläkään ihan poissuljettu mahdollisuus ole.

Muita pikku juttuja vuosien varrelta:

  • En ole enää yrittäjä. Parin vuoden palkkatyöläisyyden jälkeen lopetin Leluteekki-yrityksen. Vuoden (vai pari?) pidin lasten filosofiakahviloita vielä töiden ohella, mutta sitten en enää jaksanut. Filosofiaa lapsille -yhdistyksen kautta olen vielä välillä pitänyt työpajoja, mutta hyvin harvakseltaan.
  • Olen opiskellut kolme vuotta sosionomiksi Ylivieskassa. Kyllä, Ylivieskassa. Tosin monimuoto-opetuksena, eli yhteensä vietin Ylivieskassa ehkä kolmisenkymmentä päivää, junassa toisen mokoman (tai siltä se tuntui) ja tietokoneella sitten loput ajasta. Siellä junassa olisi muuten ehtinyt kirjoittaa postauksen jos toisenkin.
  • Olen lopettanut blogin kirjoittamisen Tuntui, että omista lapsista ei enää voinut kirjoittaa niiden yksityisyyden suojaa loukkaamatta, eikä töissä tapaamista lapsista varsinkaan voinut kirjoittaa. Ja sitten oli muuta kirjoitettavaa, opiskelujuttuja ja oppikirjoja.
  • Olen nimittäin ollut yhtenä käsikirjoittajana tekemässä alakouluun 3.-6. -luokkien elämänkatsomuksen kirjaa. Töiden (ja opiskelujen) ohessa se oli aika rankka sivuprojekti, mutta kyllä kannatti, Peilistä tuli tosi hienot kirjat. Että jos lapsesi kertoo katsoneensa ET:n tunnilla videoita seitsemännen tunnin peräkkäin, niin opettajalle voi vinkata, että muutakin opetusmateriaalia löytyy.
  • Koira on kuollut (lähinnä vanhuuttaan), elettiin neljä vuotta ihanan vapaata koiratonta elämää ja sitten menin ja hankin viime keväänä uuden koiran. Elämäni paras heräteostos.
  • Auto on hajonnut (lähinnä vanhuuttaan). Pari vuotta ollaan oltu nyt autoton perhe, mistä olen tyytyväinen.
  • Lapset on kasvaneet. Niinhän ne tuppaa tekemään. Yhtäkkiä kukaan ei enää mene kahdeksalta nukkumaan, eikä ketään tarvitse kuskata minnekään. Talvirukkasten ostaminen ja etsiminen ei vielä ole loppunut, mutta sitä aikaa kohti mennään, jolloin huolehdin vain omista rukkasistani (ah, mitä toiveajattelua, mähän huolehdin töikseni kahdenkymmenen lapsen rukkasista).
  • Tukka on kasvanut. Niinhän se tuppaa tekemään (varsinkin kun ei käy kampaajalla.)

Että sellaista. Ei mitään ihmeellistä, mutta kun aika menee niin nopeasti, niin siitä kertyy elämä.

Mitäs teille kuuluu?

Voit tykätä Leluteekistä myös Facebookissa, jos vaikka tulisi lisää postauksia.