Mikä on lapsen paras ikä?

Taapero kokkaamassa

Onko söpömpää kuin tosissaan touhuava taapero?

Raskaana ollessa mun oli aika vaikeaa kuvitella, millainen se vauva sitten olisi. En pystynyt kuvittelemaan, miltä se näyttäisi, enkä oikein sitäkään, mitä se tekisi tai mitä sen kanssa sitten tehtäisiin. Ihan mahdottomaksi meni, jos yritin ajatella, että jossain vaiheessa siitä sitten kasvaa sellainen kävelevä ja puhuva pieni ihminen – mitä se sitten sanoo? Ja mitä mä sille sanon?

Nyt esikoinen on jo 6-vuotias (ja puoli, josta hän jaksaa muistuttaa), mutta mun on silti aika vaikeaa kuvitella, millaista sitten on, kun kaksosetkin on kuusivuotiaita. Miten ne voisi joku päivä liikkua muuten kuin mykkäfilmityyliin nykivästi tai puhua tavujen sijaan koknaisista sanoista muodostuvilla lauseilla? Ja ihan mahdottomaksi menee, jos yritän ajatella, että jossain vaiheessa ne on mopoa kärttäviä murrosikäisiä (ehkä tässä on kyse itsesuojeluvaistosta).

Sen mä huomasin jo vauva-aikana, että vaikka välillä tuntuu haikealta kun lapsi kasvaa, niin silti se uusi kehitysvaihe tuntuu aina vielä mahtavammalta kuin edellinen. Olihan se kivaa, kun se oli ihan pieni vastasyntynyt, mutta onhan tämä nyt mahtavaa, kun se hymyilee! No, olihan se hymyily kivaa, mutta nythän se jo jokeltaa ja osaa tarttua leluunsa, mehän kommunikoidaan ihan kympillä! Joo, jokeltelu – mutta nyt me luetaan kirjoja! Nyt se ryömii! Ja niin edelleen, ensin muutaman viikon, sitten kuukauden ja puolen vuoden välein.

Aina sitä ajattelee, että tämä on kyllä nyt sitä parasta aikaa, kunnes huomaa, että taas se on muuttunut ja taas parempaan. (No, toki on niitä vaiheita kuten yöriekkumiset ja uhmakohtaukset, jotka ei vaan voi mennä ohi tarpeeksi nopeasti, mutta niidenkin vaiheiden kääntöpuolena on uusia mahtavia juttuja.)

Juuri nyt tuntuu, että mikään ei voi olla söpömpää kuin 2,5-vuotiaat taaperot: loputtoman tomeria ja tarmokkaita; veijarimaisia vitsittelijöitä; ihmeissään kaikesta mitä eteen tulee, mutta asiantuntijoita omassa elämässään; yrittämässä lausua sanaa harakka; viiipottamassa hurjaa vauhtia sillä mykkäelokuvatyylillään; jakamassa pusuja koko lähiympäristölle. Aina välillä mä muistan pysähtyä nauttimaan tästä nyt, ennen kuin edessä on taas seuraava ihan paras vaihe.

Mikä sun lapsesi iässä on juuri nyt parasta? Ja onko joku vaihe jota muistelet erityisellä kaiholla (tai kammolla)?

 

Seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla

2 kommenttia artikkelissa “Mikä on lapsen paras ikä?

  1. Mulla Isompi on ihan kohta 10v, siinä on ihaninta se, että hänen kanssaan voi keskustella jo edes hieman ”oikeasti” ja se, kuinka poika oikein imee sellaista ns. aikuisten tietoa 🙂 Ja vielä kuitenkin on oppimisen ilo ja halu jäljellä. Lisäksi hän kommentoi ympäristöään jo tosi fiksusti. Pienempi on 4v, ihanan omatoiminen, uhmat on jo menneen talven lumia, jatkuvasti iloinen ja auttavainen. ja ihana kun Pienempikin jo muistaa ja osaa yhdistellä aiemmin näkemäänsä tai muistamaansa uuteen ja saa sellasia ahaa-elämyksiä 🙂

    Tykkää

    • Joo, heti kun olin tämän kirjoittanut niin ajattelin, että hitsi, onhan toi 6-vuotiaskin ihanassa iässä, monessa asiassa vielä äidin pieni, mutta sitten jo niin iso, että sen kanssa voi keskustella ja tehdä asioita niin kuin ihmisten kanssa. Tosin meillä 6-vuotisuuten liittyy kyllä myös aikamoiset raivarit, mutta siitähän saa kiittää vaan geenejä tai kasvatusta. 😉

      Tykkää

Ai mitä? No sano ihmeessä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s