Elämänmuutoksia

Tämä kuva saattaa tulla Leluteekin uusille nettisivuille.

Tämä kuva saattaa tulla Leluteekin uusille nettisivuille.

Vanhempainvapaan aikana mä sain idean, ja nyt on tullut aika toteuttaa se.

Mä en ole täällä blogin puolella paljon huudellut työelämästäni. Siitä yksinkertaisesta syystä, että sitä ei virallisesti ole ollut sinä aikana kun blogia olen pitänyt. Mä olen koulutukseltani filosofian ja elämänkatsomustiedon opettaja, mutta ennen kaksosten syntymää olin töissä nk. resurssiopettajana yläasteella, eli auttavana käsiparina niissä luokissa ja niiden oppilaiden kanssa, joilla sellaiselle oli tarvetta. Pesti oli kuitenkin määräaikainen, ja vanhempainvapaan loputtua piti keksiä jotain uutta.

Niinpä Leluteekki on nykyään paitsi tämä blogi, myös mun yritykseni Leluteekki Oy, joka rupeaa syksyllä järjestämään lasten ja vanhempien filosofiakahviloita Helsingissä. Leluteekin filosofiakahvilat on harrastus lapselle siinä missä vauvauinti tai muskari. Lasten filosofiakahvilassa 2-6 -vuotiaat kokoontuu kerran viikossa vanhempineen kyselemään, pohtimaan ja ihmettelemään. Jos sä olet lukemassa tätä blogia, niin mun tuskin tarvitsee erityisesti vakuuttaa sulle, että lapset on luonnostaan melkoisen filosofisia, ja filosofiakahvilassa vain annetaan kerrankin aikaa niille kysymyksille ja ajatuksille ja tuupitaan niitä vähän eteenpäin.

Filosofiakahvilassa ei siis luennoida taaperoille mannermaisen filosofian klassikoista, vaan lapsia lähellä olevista aiheista nostetaan esimerkkejä, joiden kautta päästään kiinni niihin Suuriin Kysymyksiin; mitä on olemassa? Kuka minä olen? Mitä voin tietää? Mikä on oikein? Kakkaako kirahvitkin? (tai no, jos jätetään kakkajutut johonkin luonnontiedekerhoon.)

Tää idea lähti tietenkin ihan musta itsestäni. Mä en ole lainkaan objektiivinen tässä asiassa, mutta musta ajattelu on ihmisen hienoimpia taitoja, ja sitä voi ja kannattaa kehittää, ihan pienestä pitäen. Lasten lisäksi mä ajattelin kuitenkin ehkä vielä enemmän niiden vanhempia.

Mä olen ollut yhteensä kuusi vuotta lasten kanssa kotona, ne on olleet hyviä vuosia, ja vaikka muutaman päivän (ja varsinkin iltapäivän tunnit) olisin kernaasti vaihtanut pois, niin mulle kotona oleminen sopi. Mutta varsinkin esikoisen kanssa mä kyllä myös kipeästi kaipasin keskustelukumppaniksi muitakin kuin sen puolitoistavuotiaan. Ja sitten kun muita aikuisia tapasi, niin mä olisin välillä halunnut puhua muustakin kuin siitä, miten meillä nukutaan ja syödään (vaikka nekin keskustelut on ihan älyttömän tärkeitä).

Niinpä Leluteekin filosofiakahvilat ei ole vain lapsille. Mä uskon, että lasten filosofiakahvilaan osallistuminenkin piristää kotivanhemman viikkoa vielä enemmän kuin taaperotanssi tai perhekerho, koska vanhemmat pääsee myös osalliseksi siitä aivojumpasta, ja muihin ryhmäläisiin tutustuu paremmin kuin lasten harrastuksissa yleensä. Mutta lisäksi on myös vanhempien omat filosofiakahvilat. Lapset otetaan toki mukaan, ja niille on oma aktiviteettinsa, jonka on tarkoitus olla niin kiehtova, että ne malttaa jättää vanhempansa käsittelemään aikuisten aiheita. Eli kerran viikossa pääsee puhumaan nukkumisen ja syömisen sijaan elämästä ja maailmasta vähän laajemmin, käyttämään aivojaan ja olemaan aikuinen, ei vain vanhempi. Ja bonuksena tutustuu toisiin vanhempiin, vähän enemmän kuin kenen äiti kukakin on.

Toki myös perhekahvila voi olla paikka filosofisille keskusteluille, mutta mä itse olen sen verran ujo ja hitaasti lämpiävä, että mua auttaa huomattavasti, jos joku muu antaa aiheen ja ohjaa keskustelua, muuten vierähtää aamu jos toinenkin ilman, että mä pääsen edes niihin ”mites teillä nukutaan” -keskusteluihin mukaan. Filosofiakahvila on paikka, johon on helppo tulla puhumaan, ajattelemaan ja tapaamaan ihmisiä.

Miltä kuulostaa? Mä olen itse (tietenkin) innoissani, mutta myös jännittää. Millaista filosofiakahviloissa oikeasti tulee olemaan, osaanko mä pyörittää sitä kaikkea muuta yritykseen liittyvää, ja tuleeko osallistujia niin paljon, että mä saan lapsille haalarit ensi talveksikin.

Ja teille, jotka nyt hihkaisitte innoissanne, että joo! tahtoo mukaan! voin kertoa, että filosofiakahviloita järjestetään Kulosaaressa Mommy&Me:ssa maanantaisin klo 9.30-10.30 lapsille, 10.30-11.30 vanhemmille ja tiistaisin klo 16.30-17.30 lapsille, ja Töölössä International Bookshop Arkadiassa torstaisin klo 15-16 vanhemmille ja 16-17 lapsille – ja niihin voi ilmoittautua vaikka heti, mulle suoraan sähköpostilla ( emilia.lehtinen@elisanet.fi ). Hinta on 57 euroa/kk (sis. 24% alv.) Perjantaina 15.8. Mommy&Me:ssa on avoimien ovien päivät, jonne filosofiakahvilaa voi myös tulla kokeilemaan. Sähköpostitse voi myös kysellä lisätietoja, ja kunhan Leluteekin nettisivut aukeaa, niin sitä kautta voi ilmoittautua tietysti myös. Ja lisää paikkoja ja aikoja varmistuu elokuun alussa.

Ja tämä on yksi harvoista mainoksista, joita aiheesta tulee olemaan täällä blogin puolella (meinasin sanoa, että ensimmäinen ja viimeinen, mutta ihan ehkä vielä uskalla luvata). Leluteekki-blogi muuttaa kyllä tulevien nettisivujen alaisuuteen, mutta sisältö pysyy samana – tai no, muuttuu sitä mukaa kun minä itse, mun äitiys ja elämä muuttuu. Mutta blogiin ei ole tulossa sellaisia ”keskiviikon ryhmässä vielä kolme paikkaa vapaana” -tyyppisiä postauksia. Toki mä toivon, että filosofiakahvilat tarjoaa ajatuksen aihetta tännekin, ja varmasti tämä otsikon lupaama elämänmuutos antaa kirjoitettavaa myös äitiyden ja yrittäjyyden yhdistämisestä, mutta mä olen itse niin tykästynyt tähän tällaisenaan, että haluan jatkaa samaan tyyliin.

Klikkaa linkkiä ja seuraa Leluteekkiä bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa. Instagramista ja Twitterista Leluteekki löytyy myös, samoin Pinterestistä.

p.s. Koululaisille on myös omat filosofiakahvilansa, ensi syksynä ne on tarjolla ainakin Töölön ala-asteella ja Helsingin ranskalais-suomalaisessa koulussa.

 

Arkistojen aarteita: Asuuko teilläkin eksistentialisti? Eli uhmaikä filosofian näkökulmasta.

Mä olen kirjoittanut tänne Leluteekkiin kolmisensataa postausta tässä reilun vuoden aikana. Mun äitini on toki lukenut niistä jokaikisen, ja ehkä muistaakin suurimman osan, mutta muille lukijoille varhaisemmat postaukset voi olla (kuin) uusia (niin mulle itsellenikin). Joten jatkossa mä ajattelin aina silloin tällöin tarjoilla näitä Arkistojen Aarteita, niitä, joiden uudelleenlukemisesta mä itsekin ilahdun – miltä kuulostaa? Tämä ensimmäinen on Leluteekin ensimmäinen oikea postaus, eli maaliskuulta 2013.

———

Mähän olen koulutukseltani filosofianopettaja. Näissä kotiäidin hommissa kyllä tuntuisi että hyödyllisempää olisi ollut kouluttautua vaikkapa pieneläinhoitajaksi (osaisi lääkitä vastaanpyristeleviä nisäkkään poikasia), erotuomariksi (osaisi ratkaista kiistatilanteet oikeudenmukaisesti ja saisi pelkällä pillinvihellyksellä riitapukarit jäähypenkille) tai tv-kokiksi (osaisi valmistaa maukkaan ja monipuolisen ateriakokonaisuuden 20 minuutissa samalla kun viihdyttää yleisöä). No, osaanpahan ainakin suositella näitä vaihtoehtoja lapsilleni. Ja on filosofin koulutuksellakin hetkensä. Kuten silloin, kun istuin lattialla raivoissaan kieriskelevän taaperon vieressä ja tajusin, että lapseni on ahdistunut eksistentialisti.

Uhmakohtaus. Itkupotkuraivarit on lähellä.

Uhmaikäinen. Huomaa jalan polkeminen.

Eksistentialismihan on teoria, jossa perusajatus on se, että ihminen heitetään syntyessään maailmaan, ja sen jälkeen hän on vapaa luomaan oman elämänsä valinnoillaan. Koska ihminen tekee valintansa vapaasti, hän on niistä myös vastuussa, ennen kaikkea itselleen. Olosuhteet toki vaikuttavat eksistentialistinkin elämään huomattavasti, mutta se mitä ihminen olosuhteistaan tekee on vain hänen omalla vastuullaan – eksistentialismissa itsemurhakin on aina pätevä vaihtoehto.

Eksistentialismi tekee elämästä melko sietämätöntä: kaikki teot ovat valintoja, jotka pitäisi tehdä tietoisesti ja kaikkien valintojen seuraukset kannettava valittamatta. Mä itse ainakin vietän suuren osan elämästäni suloisessa itsepetoksessa; kaikille eettisesti vähänkään arveluttaville valinnoille löytyy jokin oikeutus tai vähintäänkin poikkeus sääntöön. Loppuaika kuluukin sitten valittamisessa.

Uhmaikäinen sen sijaan on aito eksistentialisti. Hän on yhtäkkiä tullut tietoiseksi vapaudestaan maailmassa ja sen mukanaan tuomasta musertavasta vastuusta. Uhmaikäinen on juuri oppinut tekemään valintoja ja tahtoo vapaasti päättää omasta elämästään (uhmaiän poliittisesti korrekti nimityshän on nykyään nimenomaan tahtoikä). Kriisi syntyy siitä, ettei uhmaikäinen ole vielä valmis kantamaan valintoihin liittyvää vastuuta: ”Haluan mennä ulos – mutta jos menen ulos, en voi leikkiä sisällä! Mitä jos juuri tänään sisällä leikkiessäni rakentaisin maailman hienoimman junaradan! Junaradan rakentamismahdollisuus juuri tässä hetkessä ei toistu enää koskaan! Mutta ulkona voisin nähdä naapuritontin nosturin! Mitä jos en menekään ulos, en ehkä enää koskaan näe nosturia!” (Anteeksi huutomerkkien viljely, ne vain tuntuvat kuvaavan uhmaikäisen mielentilaa.)

En tiedä, olisiko Sartren siteeraamisesta apua uhmakohtaukseen, en ole kokeillut. Mutta hitusen apua siitä on ollut mun omaan turhautumiseeni uhmakohtausten edessä. Mä olen välillä kyennyt tuntemaan edes hetkisen myötätuntoa, kun ajattelen, millaisten voimien kanssa kymmenkiloinen lapseni painiskelee koittaessaan valita maailmansa. Noin muuten itkupotkuraivarit ovat talttuneet lähinnä odottamalla. Laulu ”Yks kaks kol neljä, anna hauskan tulla, jos ikävä tulee, niin anna hänen mennä” myös usein rauhoittaa meitä kaikkia.

Asuuko teillä nuori eksistentialisti? Mikä auttaa – vanhempaa tai lasta – uhmasta irti päästämiseen?

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Autobahn, ich liebe dich

autolla eurooppaan0 km

Minä: ”Mihin suuntaan mä nyt lähden tästä? Onks se laite päällä, miksei se sano mitään?”

Mies: ”Samaan suuntaan ku eilen, rupeat vaan ajamaan, niin se menee päälle.”

Minä: ”Enhän mä nyt samaan suuntaan voi lähteä, mehän joudutaan ties minne, eikö mun pitäisi päästä takaisin sille samalle moottoritielle? Eli mä lähden tonne, mistä me tultiin eilen?”

Mies: ”Niin.”

Takapenkki: ”Tomaatteja, tomaatteja, tomaatteja. Päärynöitä, päärynöitä, päärynöitä. Maisseja, maisseja, maisseja. Perunoita, perunointa, perunoita. Kurkkuja, kurkkuja, kurkkuja. Sipulita, sipulita, sipulita. Paprikoja, paprikoja, paprikoja.”

Navigaattori: ”Au prochain rondpoint, prenez la deuxième sortie à gauche, puis, prenez l’autoroute.”

Minä: ”Mitä se sanoi?”

Takapenkki: ”Nyt on mun vuoro laulaa! Tomaatteja, tomaatteja, tomaatteja. Päärynöitä, päärynöitä, päärynöitä. Kurkkuja, kurkkuja, kurkkuja.”

Mies: ”Tonne Baseliin päin. Seuraavasta.”

Navigaattori: ”Prenez la sortie, puis, prenez l’autoroute.”

Takapenkki: ”Perunoita, perunoita, perunoita. Tomaatteja, tomaatteja, tomaatteja. Porkkanoita, porkkanoita, porkkanoita.”

Minä: ”Ehkä sä voisit laittaa niille videon. Eiks Basel ole Sveitsissä, ei kai me sinne mennä?”

 17 km

Tabletti: ”Le dauphin émets des ultrasons à l’aide d’un organe que l’on appelle le sonar qui se situe audessus de son rostre.

Minä: ”Vieläkö tässä on joku rajoitus?”

Mies: ”Mitä? Odota. Ei ole, no limit.”

Minä: ”No sitten mennään. Oho.”

Mies: ”Hmmm?”

Minä: ”Ei tää jaksa, täs on ylämäki. Kattokaas hei maisemia, täällä on tällaisia hienoja vuoria. Mikä vuoristo tää on?”

Mies: ”Hmmm.”

Takapenkki: ”Ei ole vuoria, ihan tyhmiä. Minulla on korvat tukossa.”

Minä: ”No just siksi kun on vuoria, niin menee korvat lukkoon. Äsken mentiin ylös, nyt mennään taas alaspäin.”

84 km

Ohitan punaisen auton. Ohitan harmaan auton. Ohitan polkupyöriä kuskaavan auton. Ohitan pienen auton. Ohitan asuntovaunua vetävän auton. Valkoinen auto ohittaa meidät. Ohitan hevoskuljetusauton. Ohitan tummansinisen auton. Tummansinen auto ohittaa meidät. Ohitan matkailuauton. Ohitan toisen matkailuauton. Ohitan italialaisen rekan. Ohitan harmaan auton.

154 km

Tabletti: ”Dans les eaux entourant l’île de Porcro, la posédonie pousse en épaisse tapis que l’on appelle la matte.”

Minä: ”Voi hyvää päivää, mitä iloa tästä moottoritiestä on.”

Mies: ”Hmm?”

Minä: ”Taas tietöitä, me mennään kuuttakymppiä.”

Takapenkki: ”Missä me ollaan? Ollaanko Ranskassa?”

Minä: ”Ei olla enää, nyt ollaan Saksassa koko päivä. Onkohan tää sellainen natsien rakentama tie?”

Mies: ”Jos se kestää, niin se on natsien tekemä.”

Minä: ”No nyt ne ainakin korjaa sitä, että ei sekään loputtomiin kestänyt.”

273 km

Minä: ”Kohta voitaisiin pysähtyä. Käydäänkö me kaupassa vai mennään johonkin syömään?”

Mies: ”Katsotaan nyt ensin, mitä siellä on.”

Takapenkki: ”Pissahätä!”

Minä: ”Joo ihan kohta pysähdytään, ihan vähän aikaa vielä odotat. Voitko kattoa, mitä tuolla seuraavassa liittymässä on, ettei se ole mikään iso kaupunki?”

Tabletti: ”En automne, on dirait que les arbres sont tristes de perdre leurs feuilles. Mais non!”

Mies: ”Mene sinne vaan.”

Minä: ”Siis nyt seuraavasta käännyn? Tästä näin?”

Navigaattori: ”Faites demi-tour dés que possible. Faites demi-tour dés que possible.”

 

Ja niin edelleen, vielä 382 km.

Klikkaa linkkiä ja seuraa Leluteekkiä bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa. Instagramista ja Twitterista Leluteekki löytyy myös, samoin Pinterestistä.

 

 

 

 

 

 

Sateenkaaren päässä on suihkulähde

suihkulähde

Kaupungin uusin suihkulähde.

Helsinki on kiva kaupunki lapsille, mutta yksi asia sieltä puuttuu: suihkulähteet, joissa voi leikkiä. Täällä Ranskassa toiset perheet tulee suihkulähteelle varta vasten eväiden ja uimapukujen kanssa, tai sitten suihkulähteen läpi juostaan pari kertaa ostoksille mennessä. Ja turha sanoa, että Suomessa on liian kylmä, Tukholman Rosengårdenissakin oli leikkimiseen sopiva suihkulähde.

suihkulähde

Kaupungin keskusaukion suihkulähde.

suihkulähde albi ranska

Jossain vaiheessa lapsi on jo niin märkä, että enempää ei enää voi kastua.

 

vanha suihkulähde

Toki on sitten myös 1800-luvun malleja, jotka ei sovi vesileikkeihin.

Klikkaa linkkiä ja seuraa Leluteekkiä bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa. Instagramista ja Twitterista Leluteekki löytyy myös, samoin Pinterestistä.

Zen-loma vs. aktiiviloma

talo ranskassa

Syöty on, tälläkin lomalla.

Taas yksi kulttuuriero. Tosin tämä ei (taaskaan) liity maahan ja kieleen vaan luonteeseen ja lapsuudenperheeseen. Nimittäin lomailutyyli.

Lomia (ja lomanviettäjiä) on mun nähdäkseni kahdenlaisia: joko ollaan zen-lomalla tai sitten ollaan aktiivilomalla. Zen-lomalla mennään mökille / mummolaan / samalle leirintäalueelle / veneelle / samaan kohteeseen Kanarialla tai Thaimaassa ja sitten siellä vain ollaan ja tehdään niitä asioita, mitä siellä on tapana tehdä: uidaan, lämmitetään saunaa, tehdään kauppareissu, kävellään sitä samaa metsäpolkua (editoi Thaimaan-lomaan sopivat aktiviteetit).

Zen-loma muodostuu toistosta ja rutiineista, mutta sitä voi viettää udessakin paikassa, kunhan tarpeeksi nopeasti saadaan aikaiseksi tunne siitä, että näinhän meillä aina on tapana tehdä. Tekeminen ei myöskään saa olla mitään liian suurisuuntaista, zen-lomalla keskitytyään yksityiskohtiin ja nyansseihin; mustikoita on enemmän tänä vuonna, eilen vesi oli hitusen alempana, vastapäisessä talossa on pesty lakanapyykkiä. Zen-lomat on niitä mummolan kesiä jolloin oli aina lämmin ja maantien varresta poimittiin mansikoita.

Aktiivilomat on sitten niitä, joilla mennään aina uuteen paikkaan ja otetaan kaikki irti: kolutaan kaikki nähtävyydet ja museot, syödään jänniä ruokia ja kokeillaan riippuliitoa. Aktiivilomaa on helpointa viettää uudessa paikassa, mutta kauas sen ei tarvitse suuntautua, ja taitava aktiivilomailija onnistuu kehittämään elämyksiä ja aktiviteetteja kotonaankin: retki vieraaseen kirjastoon, opastuskierros kotikaupungissa, eväiden syöminen puistossa. Vaikka aika aktiivilomalla kulkee nopeasti, siihen mahtuu paljon, ja siitä riittää muisteltavaa vuosien päähänkin.

Mun lapsuudessa oli molempia lomia. Joka kesä mentiin pariksi viikoksi Sotkamoon vain olemaan, käymään uimassa ja kirjastossa, mutta joka kesä myös kierrettiin ympäri Suomea ja Eurooppaa näkemässä kaikki mahdolliset goottilaiset katedraalit ja modernin taiteen museot (ja kun Suomessa on goottilaisia katedraaleja vähänlaisesti, niin erilaisia karhunkierroksia sitten). Mutta aina lomalle suunniteltiin ohjelmaa, oli se sitten se kirjastokäynti tai Berliinin muuri.

Miehen lapsuudenperheessä on lähinnä harrastettu zen-lomia. Maalla ollessa käytiin katsomassa naapurin lehmiä, uimassa ja sateen jälkeen kerättiin etanoita. Vuoristossa käytiin katsomassa naapurin lehmiä, kävelyllä ja kerättiin karhunvatukoita.

ranskan loma place du vigan suihkulähde

Kaupungin suihkulähteet on myös hyviä päiväkävelykohteita.

Niinpä meidän lomat täällä Ranskan-mummolassa on hyvin vahvasti zen-lomia. Päivät täyttyy pitkälti siitä, mitä tänään syötäisiin. Mä olen vaatinut, että lapset on vietävä tontin ulkopuolelle ainakin kerran päivässä, joten usein nekin pääsee aamupäivällä kauppahalliin. Tai sitten käydään muuten vain kaupungilla kävelyllä, tai karusellissa (mä olen ilmoittanut, että joka päivä ei voida mennä), tai puistossa syöttämässä ankkoja, tai kirjastossa. Iltapäivisin sitten luetaan, leikitään terassilla tai katsotaan ranskalaista telkkaria.

Mä tiedän, että lapset tarvitsee lomallakin toistoa ja paljon ihan vain sellaista olemista. Mites niitä mummolan kesiä muuten muistelisi. Mutta kyllä nille musta vähän voi tarjota tekemistäkin, muuten loma sujahtaa ohi ihan huomaamatta, ja tuntuu, ettei taaskaan tehty mitään (niin, tämä siis pätee tietysti eniten muhun itseeni). Eli mä olen ruvennut pullikoimaan vastaan, ja olen googlaillut kaupungin kaikki loma-ajan aktiviteetit lapsille. Niinpä esikoinen on nyt osallistunut ”kullttuuriperintö ja värit” -työpajaan ja ”menneisyyden merikortit” -työpajaan. Kolmena päivänä on käyty kaupungin nuorisotoimen järjestämässä kesäurheilussa (trampoliineja ja polkuveneitä), tänään olisi tarjolla viininviljelytyöpaja ja ensi viikolla satutanssia.

Aktiivilomaileva lapsi

Aktiivilomaileva lapsi

Vinkkinä siis ainakin Ranskaan suuntaaville: kannattaa kysyä turistitoimistosta, millaisia työpajoja (ateliers) on lapsille tarjolla, koska niitä löytyy loma-aikaan melkoisesti ihan joka kylästä. Suurin osa on alakouluikäisille ja kaikki on tietysti ranskaksi, mutta aina sitä kieltä ei tarvitse osata niin älyttömän hyvin, vaan työpaja voi toimia kivana kielisuihkuna opintojen alkupuolella olevallekin.

loma ranskassa katedraali albi

Katedraalia on vaikea olla näkemättä näillä kulmilla, mutta käytiin sisälläkin.

Perinteisiä turistinähtävyyksiä me ei sen sijaan olla lasten kanssa koluttu. Kaupungin katedraali* me sentään käytiin katsomassa parin vuoden tauon jälkeen, mutta kiertämättä on niin Toulouse-Lautrec -museo kuin tämän vuoden ”ranskalaisten suosikkikylä” -kilpailun voittajakin. Mutta odottakaapa vain muutama vuosi, lapset, niin saatte nähdä.
Millaisia lomia te vietätte? Zen- vai aktiivilomia? Vai onnistutteko yhdistämään molemmat?

*1200-luvulta, maailman suurin tiilikirkko, Unescon maailmanperintökohde, Euroopan suurimpiin kuuluvat frescot, 800 000 kävijää vuodessa – nää ranskalaiset pikkukaupungit jaksaa aina vaan hämmästyttää mua.

Klikkaa linkkiä ja seuraa Leluteekkiä bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa. Instagramista ja Twitterista Leluteekki löytyy myös, samoin Pinterestistä.

Ranskan kansallispäivän viettoa

 

mehulla

Lapset oli kahdella kahvilakäynnillä oppineet hoitamaan oman tilauksensa. Kun motivaatio on kunnossa…

Taas yksi niitä perinteitä, joihin palaa vasta lasten synnyttyä: Ranskan kansallispäivän vietto. Miehen kanssa joskus käytiin lasillisella ja katsomassa ilotulitusta illalla, jos oltiin Ranskassa heinäkuun 14. mutta nyt lasten kanssa on vietetty päivää pitkän kaavan mukaan.

Aamupäivällä pitäisi perinteisesti katsoa telkkarista paraatia Champs Elyséella, mutta se meiltä jäi väliin tänä vuonna, kun lapset tarvitsi ulkoilutusta ja mentiin juomaan mehut keskustaan. Paikallinen paraati järjestettiin tänä vuonna vasta illansuussa, eli keskustaan suunnattiin uudelleen välipalan jälkeen.Ehdittiin juuri sopivasti varata paikat ja kuuntelemaan palokunnan soittokuntaa (Marseljeesi kuulu tietysti ohjelmistoon, mutta kukaan yleisöstä ei kyllä laula). Pääkatu oli koristettu trikoloreilla, mistä lapsetkin arvasi, että nyt on Ranskan juhlat. Täällä ei lippuja muuten juuri näy, virallisia liputuspäiviä ei ole, eikä taloissa ole lipputankoja niin kuin Suomessa, joten vain virallisten rakennusten seinällä yleensä on Ranskan lippu näkyvissä.

ranskan liput kadunvarressa

Aamupäivällä pääkatu oli vielä autio, vain liput valmiina.

 

Kansallispäivän paraatit ei ole pelkästään sotilasparaateja (vaikka Pariisissa tietysti on esillä kaikki valtakunnan sotakoneet, hyvä etteivät ydinohjuksia ja lentotukialuksia marssita esiin), mikä on tällaiselle pasifistille mukavaa. Pienen sotilasosaston jälkeen näyttäytyy nimittäin muut valtiolliset joukot: poliisi, palokunta ja myös Punaisen Ristin ambulanssit. Niinpä me sitten aplodeerattiin niin tikasautoille kuin poliisimoottoripyörillekin. Voitte ehkä arvata, ketkä on paraatien innokkainta katsojakuntaa.

paloauto

Valot vilkkui, pillit ei sentään soineet.

Ranskassa kaikki muu elämä järjestetään ruoka-aikojen mukaan, niin nytkin: paraati oli ajoitettu niin, että sen jälkeen ehdittiin vielä sopivasti illalliselle. Me siis palattiin grillin äärelle.

20140715-142611-51971512.jpg

Jälkiruoan jälkeen lähdettiin takaisin keskustaan. Siellä oli jo keskusaukiolla konsertti täydessä vauhdissa, mutta me ei jääty kuuntelemaan sitä, vaan paineltiin kaupungintalolle, jossa jaettiin paperilyhtyjä lapsille. Vanhemmilta pyydettiin kirjallinen lupa, jonka kanssa jokainen lapsi sitten sai oman lyhtynsä. Soittokunta kävi taas esittämässä pari numeroa, ja sitten lähdettiin marssimaan lyhtykulkueena vanhan kaupungin halki. Kansallispäivän juhlintaan liittyy usein tällainen ”retraite aux flambaux”, mutta se voi olla myös aikuisten soihtukulkue. Ideana on kai muistella Bastillin valtausta soihtujen ja lyhtyjen valossa. Pimeässä kesäillassa lapset lyhtyineen oli kyllä hieno näky.

lapset ja paperilyhdyt

Vaikeinta oli odottaa kulkueen lähtöä palavien lyhtyjen kanssa.

 

Lyhtykulkueen jälkeen olisi tietysti vuorossa ollut vielä ilotulitus, mutta me ei jääty odottamaan sitä. Kaksi vuotta sitten se oli esikoisen mielestä vähän ahdistava; kamala pauke jota kestää puoli tuntia ja paras katsomispaikka on vanhalla sillalla, jolle pakkautuu varmaan tuhansia ihmisiä. Pienetkin lapset otetaan kyllä mukaan ja tunnelma on leppoisa, joten eiköhän mekin parin vuoden päästä taas mennä. Tällä kertaa mentiin kuitenkin sen sijaan syömään myöhäisillan jäätelöt ennen kotiin kävelyä.

Kulkueen jälkeen, kohti jäätelöitä.

Kulkueen jälkeen, kohti jäätelöitä.

Että juhlittu on. Tänään palattiin sitten arkeen (tai lomaan). Ja sininen taivas ja hellekin on palanneet, sopivasti eiliselle.

p.s. pahoittelut kuvanlaadusta, kännykkäkamera, mikä kännykkäkamera.

Klikkaa linkkiä ja seuraa Leluteekkiä bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa. Instagramista ja Twitterista Leluteekki löytyy myös, samoin Pinterestistä.

 

 

Sadetakkikesä

lapset suihkulähteessä

Vaikka ei sataisi, lapset kastuu kuitenkin.

Mä olen ollut huomaavinani, että Suomessa on meidän lähdön jälkeen ollut ihan kivat ilmat – tai sitten instagramissa on joku uusi ”auringonpaistetta ja rantaelämää” -filtteri, jota mä en ole vain löytänyt. Sille olisi kyllä käyttöä täällä, on nimittäin viikon ajan satanut joka päivä. Ei koko päivää, mutta aina välillä. Eikä tietenkään pitäisi valittaa, kun kerrankin ei ole liian kuuma heinäkuussakaan, vaan iltapäivälläkin voidaan olla ulkona (ainakin sadetakit päällä), mutta on se vähän hassua, tällainen Suomen kesä Etelä-Ranskassa. No, sanovat, että tiistaina palataan normaaliin, eli +29 ja aurinkoista. Jospa mä silloin voisin vihdoin pestä villatakkinikin, kahden viikon päivittäisen käytön jälkeen. Unohdin nimittäin takkini Helsinkiin, mutta ajattelin, että eipä tuo niin haittaa…

Näin lomalla Leluteekkiä kannattaa muuten seurata Instagramissa, sinne mä päivittelen kuvaterveisiä päivittäin.

Klikkaa linkkiä ja seuraa Leluteekkiä bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.