Mitä jos….

naisten pankki

Kuva: Laura Remes / Naisten Pankki *

Keksin eilen, miten voin ansaita omaa rahaa. Mitä jos samalla vaivalla kun aamulla laitan perheen ruoat, laittaisin isommankin satsin ja myisin sen sitten aamupäivällä torilla. Siellä käy paljon ihmisiä keskustan toimistoistakin, heillä on rahaa maksaa ja varmasti heillekin maistuisi hyvä ruoka. Naapurikin aina tekee asiaa meille ruoka-aikaan. Rahoilla saisin maksettua ensi vuonna tytön koulupuvun. Mies voisi auttaa laskemaan, kuinka monta annosta pitäisi myydä koulupukua varten.

Kysyin heti naapurin siskolta, joka myy torilla kankaita, miten hän on sanut myyntipaikkansa. Hän sanoi, että siitä pitää tehdä paperi, jos menee myymään ilman paperia, voi poliisi tai torin vartija häätää pois. Olin arvannutkin, että joku jippo tässä on, muutenhan kaikki kadun naiset myisivät torilla ugalia ja maapähkinähöystöä.

Kävin hakemassa paperin virastosta. Jätin tytön kotiin veljensä kanssa ja naapuri lupasi pitää niitä silmällä, mutta vauva ja taapero oli pakko ottaa mukaan, naapurilla on omansakin vahdittavana. Vauvan kanssa ei ollut ongelmia, sehän kulkee selässä mihin vain, mutta viraston mies suuttui, kun taapero rupesi itkemään, kun kielsin sitä juoksentelemasta jonossa seisoessamme. Sitä paitsi olimme väärässä jonossa, siitäkin mies suuttui. Mutta mistä minä olisin tiennyt, että ovessa luki jonon nimi, luulin, että siinä lukee vain viraston miehen nimi. Toisessa jonossa taaperolle tuli pissahätä ja jouduimme sen jälkeen palaamaan jonon hännille. Mutta sain paperin.

Kun tulin kotiin, jauhot olivat pitkin lattiaa. Lapset olivat halunneet auttaa ja aloittaa ruoanlaiton. Koetin olla suuttumatta niille, olin hyvällä tuulella siitä, että olin saanut paperin virastosta, ja komensin ne vain ulos leikkimään, vaikka harmittikin, jauhoa oli mennyt hukkaan. Siivoamisessakin meni niin paljon aikaa, että mies ehti tulla kotiin ennen kuin ruoka oli valmista.

Näytin kuitenkin paperia miehelle ja selitin, mitä ajattelin tehdä. Pyysin sitä kirjoittamaan paperiin. Mies sanoi ei. MInä kysyin miksi. Mies kysyi, mistä olin ajatellut saada rahaa ostaakseni ne aineet, joista ylimääräinen ruoka tehtäisiin. Minä sanoin, että ehkä toinen naapuri voisi lainata, tai jos miehen veli voisi lähettää rahaa. Mies sanoi ei. Minä kysyin, miten tytön koulupuku sitten maksetaan. Mies sanoi, ettei tytön tarvitse mennä kouluun, naimisiin se kuitenkin menee.

Mistä minä saisin rahaa niiden ruokatarvikkeiden ostamiseen? Ja miten saisin sen paperin kirjoitettua? Koska kyllä tytön täytyy päästä kouluun, ettei sen tarvitse kuunnella vihaisten miesten sättimistä, kun ei tiedä, mitä ovessa lukee.

————-

Jossain vaiheessa varmaan arvasit, että tämä ei ole ihan omaelämäkerrallinen juttu. Mä koetin hetken kuvitella, millaista mun elämä voisi olla. Mitä jos mä en olisi syntynyt Suomessa, missä mä olen saanut ilmaisen yliopistokoulutuksen, yrittäjyyskurssin, neuvontaa ja vielä starttirahaakin yritykseni perustamista varten? Olisinko pystynyt siihen?

Tämä aihe kosketti mua ihan erityisesi, ja siksi päätin heti lähteä mukaan, kun Saara pyysi mut Naisten pankin Kävele naiselle ammatti -tapahtumaan. Koska musta kaikkien maailman naisten pitäisi päästä kouluttautumaan, tekemään työtä, turvaamaan oma ja perheensä toimeentulo ja osallistumaan yhteiskuntansa rakentamiseen. Vähintä mitä mä voin tehdä on, että lahjoitan 50 euroa, jotta joku kehitysmaan nainen voisi saada saman mahdollisuuden yrittäjyyteen kuin minä.

Mitä jos säkin tulisit mukaan? MItä useampia meitä on, sitä useampi nainen saa mahdollisuuden parempaan elämään. Tule kävelemään sunnuntaina 14.9. omalla paikkakunnallasi, tule lahjoittamaan valitsemasi summa tai tule bloggaamaan aiheesta. Musta olisi ihan mahtavaa nähdä lukijoita ja bloggaajakollegoita Töölönlahden kävelytapahtumassa. Tule mukaan!

*Jutun kuvassa on esimerkki Naisten Pankin avun kohteesta. Ugandalainen 38-vuotias Kasibute Iamura on naisten säästö- ja lainaryhmän vetäjä. Ryhmän avulla hän on saanut kaikki lapsensa kouluun, aloittanut vuohien ja kahvipapujen kasvatuksen ja saanut perheensä elintason nousemaan. Hänen seuraava projektinsa on perheen talon kunnostaminen, ensin vuotavan katon korjaus.

kävele naiselle ammatti

Klikkaa linkkiä ja seuraa Leluteekkiä bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa. Instagramista ja Twitterista Leluteekki löytyy myös, samoin Pinterestistä.

 

Auringonkukka-askartelua alkusyksyyn

auringonkukka askarteluaTiedäthän, miten googlea käytetään esim. flunssaepidemioiden seuraamiseen? No, mä seuraan blogin google-hakujen avulla vuodenaikojen vaihtumista. Syksy on tulossa, kun tänne päädytään taas syysaskarteluja tutkimaan. Viime viikonloppuna meillä oli taas kotonakin aikaa askarrella esikoisen kanssa kaksosten päiväuniaikaan. Tosin nekin sai tehdä omat askartelunsa herättyään, koska tämä sopii hyvin myös pienille. Mä ehdotin auringonkukkaa, koska musta ne kuuluu tähän syyskesään (ja sitä paitsi Lasten festareiden askarteluista jäi yli keltaista paksua paperia).

auringonkukat berliinissä

Berliinissä oli auringonkukkiakin kadulla.

Tähän olisi ollut mahtava laittaa kuvitukseksi auringonkukkapelto, kesällä Ranskassa niitä taas oli, mutta ei tullut kuvattua – aina sitä kuvittelee, että tulee jotenkin parempi tilaisuus napata kuva. Berliinissä sentään kuvasin lasten ja auringonkukkien kohtaamisen. Nämä kasvoi jalkakäytävällä, puun juurella. Lapset oli ihastuksissaan. Mies totesi niille, että jos haluaa, että kadulla kasvaa auringonkukkia, niin silloin on myös talojen seinissä sotkuja (lapset oli ihmetelleet graffiteja ja tägejä).

Mutta asiaan. Tähän auringonkukkaan yhdistettiin nyt useampia Pinterest-ideoita tuolta mun syysaskartelua -taulusta.

Tarvikkeet
  • 2 paperilautasta
  • vesivärit
  • keltaista ja vihreää paperia (vähän tavallista paperia paksumpi on hyvää)
  • teepussi (tai irtoteetä tai auringonkukan siemeniä)
  • sakset
  • liimaa
  • kynä

 

askartelua paperista

Pienille lapsille askartelua voi helpottaa leikkaamalla terälehdet valmiiksi.

Ensin maalataan paperilautaset: toinen sisäpuolelta ruskeaksi (reunuksen voisi maalata keltaiseksi, mutta meidän keltainen värinappi oli ihan finaalissa), toinen ulkopuolelta sen väriseksi kuin haluaa auringonkukan ruukun olevan (voi käyttää myös värillistä lautasta). Sitten leikataan keltaisesta paperista terälehdet (meidän auringonkukkiin tarvittiin noin 15, riippuu tietysti lautasen ja terälehtien koosta). Niiden hahmottelu ja leikkaaminen oli tokaluokkalaiselle juuri sopivan haastavaa, pienemmille niitä oli sitten iso kasa valmiina.Vihreästä paperista leikataan auringonkukalle riittävän paksu varsi ja lehdet.

askartelu liimaa

Tämä oli se hauskin vaihe tätä askartelua.

Sitten vain liimataan terälehdet paikoilleen lautasen reunoille. Sen jälkeen päästään hauskan vaiheeseen. Mä yritin ehdottaa, että kukan keskusta tehtäisiin ihan oikeista auringonkukan siemenistä, mutta Pinterestistä löytyi kuva, jossa keskusta oli tehty teenpuruista, ja se oli esikoisesta mahtava idea. Eli askarteluun käytettiin yksi kardemummateepussi. Ensin pitää levittää liimaa kukan keskustaan tosi huolella, ettei jää yhtään koloja. Sitten vain leikataan teepussi auki ja sirotellaan liiman päälle. Mausteteestä tulee tietysti vielä ihana tuoksu.

auringonkukka-askartelu varsi ja ruukku liimattu Liimataan vielä varsi ja lehdet paikoilleen, ja leikataan toinen paperilautanen ruukun muotoiseksi ja liimataan varsi siihen kiinni. Valmista on.

Tuohon keskustaan voisi tietysti laittaa myös esim. lapsen valokuvan tai itse piirtämän omakuvan, silloin näistä saisi esim. luokan seinälle ihanan auringonkukkapellon. Teetä nimittäin väkisinkin vähän rapisee alas, kun kukkka kiinnitetään seinälle.

Olisiko sulla jotain mahtavaa syysaskarteluideaa? Musta tuntuu, että me ollaan viime vuosina tehty kaikki mahdolliset. Mitä muuta syksyyn edes liittyy kuin värikkäitä lehtiä?

Klikkaa linkkiä ja seuraa Leluteekkiä bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa. Instagramista ja Twitterista Leluteekki löytyy myös, samoin Pinterestistä.

Ja hei, Leluteekin kerran kuussa ilmestyvässä uutiskirjeessä on myös aina askartelu- tai puuhavinkki, jota en ole saanut laitettua tänne blogiin, eli se kannattaa tilata.

Ensimmäiset päivät kaksosten kanssa

 

vastasyntyneet kaksoset pipot

Tästä kuvasta mä en tunnista kumpi on kumpi. Olin tosi iloinen, että ne oli tyttö ja poika, eipähän voitu sekoittaa niitä pysyvsti ainakaan.

Ensimmäinen päivä

Kun me kaikki oltiin päästy kaksosten sektion jälkeen synnyttäneiden osastolle huoneeseemme, ja vauvat nukkui rauhallisesti kopassaan, mies rupesi lukemaan ja mä rupesin lähettämään tekstareita. Varmisitin vielä mieheltä, että pysytään ennalta mietityissä nimissä – meillä oli siis tyttö- ja poikanimet valmiina, lapsia kun ei ollut tarkoitus kastaa ja Ranskassa on tapana puhua vauvoista oikeilla nimillä heti alusta alkaen. Laitoin puhelimen äänettömälle saman tien, kun huoneeseen tuotiin toinenkin uusi äiti vauvansa kanssa. Soitin mun äidille, ja kerroin, että tyttö ja poika tuli. Taustalta kuului esikoisen hihkuna, kun se kuuli saaneensa pikkusiskon ja -veljen ja rupesi villisti hyppelemään ympäriinsä. Vanhemmat lupasi tuoda tuoreen isosiskon katsomaan vauvoja heti vierailuajan alkaessa.

Ehdin jo itsekin ottaa kirjan esiin, ennen kuin kätilö tuli katsomaan mua, tarkisti jälkivuodon, ja sopivasti toinen vauvoista rupesi heräilemään. Mä pyysin, että voisin saada sen rinnalle, mikä oli vähän hankalampi operaatio, kun en itse pystynyt edes kääntymään kyljelleni. Tyynyn kanssa vauva kuitenkin saatiin tuettua jotakuinkin hyvään asentoon, ja se ymmärsi heti, mistä on kysymys. Samassa esikoinen syöksyi huoneeseen ja heittäytyi mun päälle – onneksi naaman suuntaan eikä haavan päälle. Siinä se herkkä ensi-imetys sitten meni, vähän sinnepäin, kun samalla koetin halailla esikoista ja vastailla sen lukemattomiin kysymyksiin. Mutta tällaista mä olin ajatellut useamman lapsen äitiyden olevankin: kehenkään et ehdi keskittyä kunnolla.

vauva ja isosisarus

Esikoinen ilahtui tosi paljon vauvojen lahjuskassista löytyneistä leluista, vaikka vauvat ei vielä ihan kauheasti leikkimisestä perustaneetkaan.

Mulla oli sairaalakassissa mukana lahja esikoiselle – en väittänyt, että se on vauvoilta, koska kyllähän 4-vuotias tajuaa, ettei vauvat mitään lahjoja ostele, mutta selitin sen olevan erityinen isosiskolahja. Paperinukke oli onnistunut valinta, uusi isojen tyttöjen lelu, ja ajatus siitä, että sen pääsee isovanhempien luokse päästyä leikkaamaan, auttoi esikoista lähtemään sairaalasta ilman pahempia itkuja.

Mä olin menettänyt jonkun verran verta sektiossa, ja kätilö totesi, että voin pysyä suosiolla pitkälläni seuraavaan päivään. Imetin molempia vauvoja, mutta ne sai myös luovutettua rintamaitoa pullosta, pienen syntymäpainon vuoksi ei ollut varaa odotella maidonnousua. Illalla vierailuajan päätyttyä vauvat käytiin hakemassa osaston toimistoon yöksi, josta ne sitten kyllä tuotiin kaksi kertaa imetettäväksi. Musta oli aivan käsittämättömän ihanaa vain maata selällään sängyssä koko yö. Raskauden alusta asti mun oli pitänyt herätä joka yö ainakin kaksi kertaa vessaan, ja moneen kuukauteen en ollut voinut nukkua kuin kyljellään – ja jokaista kyljenvaihtoa varten piti herätä kääntämään maha.

Jaloilleen

Seuraavana aamuna vauvat tuotiin mulle hoidettaviksi, ja olin vähän hädissäni, koska mähän olin edelleen sängyssä selälläni kuin koppakuoriainen. Kätilö kuitenkin auttoi kaikessa rauhassa vauvojen imetyksessä ja syöttämisessä ja vaihtoi niiden vaipat, ja sitten ne taas nukkui. Mieskin pääsi paikalle vierailuajan alkaessa. Mä olin toivonut perhehuonetta juuri siksi, että tiesin, etten alkuun pystyisi itse hoitamaan vauvoja, mutta niitä ei ollut vapaina, ja ihan hyvin se meni näinkin, tuntui, että piippailin nappia vähän väliä, mutta aina sieltä tuli ystävällisesti hymyilevä kätilö.

Sektiohaava tarkastettiin välillä, ja se näytti kuulemma ihan siistiltä. Kipuja ei ollut, mulle oli varmaan laitettu morfiinia suoneen, koska tippa oli edelleen paikoillaan. Nyt oli kuitenkin tarkoitus päästä ylös sängystä. Kyljen kautta pääsin jotenkin kampeamaan istuvilteen, mutta siitä seisomaan noustessa rupesi huippaamaan niin paljon, että kätilö totesi, että parempi siirtää yritys iltapäivään. Sain siis lounaankin sänkyyn.

Vauvat nukkui ja välillä niitä syötettiin. Mä luin ja lepäilin. Iltapäivällä mun vanhemmat toi esikoisen taas katsomaan meitä. Sillä oli selvästi ikävä ja sovittiin, että mies menee sen kanssa kotiin. Illansuussa mä pääsin kätilön tukevasti pitelemänä nousemaan ylös ja vessaan. Mietin, tuntuukohan joskus tosi vanhana samalta, että jokainen kymmenen sentin askel on mieletön ponnistus. Mä olen ollut vähän hidas toipumaan sektioistani, kummallakin kerralla huonekaveri on käynyt itsekseen suihkussa jo leikkauspäivän iltana. Yöllä vauvat oli mun kanssa huoneessa, ja niiden herätessä piippasin kätilön auttamaan syötössä. A-vauva, joka oli ollut huono nukkuja jo mahassa ja pitänyt mua aamuöisin valveilla mellastuksellaan, jatkoi samaa tyyliä, se heräili aamuyön tunteina aika tiheästi. Se on edelleen meidän lapsista huonoin nukkuja.

Hikeä, verta ja kyyneliä

Toisessa synnytyksessä on se hyvä puoli, että joihinkin asioihin osaa jo varautua. Niinpä mulle ei tullut yllätyksenä se, miten aamulla oli lakanat märkinä hiestä ja kyyneleet tuntui valuvan joka välissä. Tippa oli otettu pois ja mulle annettu purkilliset paracetamolia  ja ibuprofeiinia, joita nappailin kuuliaisesti vuoronperään. Liikkuminen oli hankalaa, mutta mahdollista, joten hiihtelin aamiaiselle ja sen jälkeen vauvojen lääkärintarkastukseen. Kummallakin oli kaikki hyvin, ja jotenkin en itse osannut niistä kauheasti huolehtiakaan, esikoiseen verrattuna ne oli niin selkeästi hyvinvoivia täysiaikaisia vauvoja.

Siinä käytävällä vauvoja kopassa työnnellessäni koin ahaa-elämyksen kaksosten äitiydestä. Kaikilla meillä siinä käytävällä oli omat koppamme työnnettävänä, ja kaikkien kopassa oli se maailman kallisarvoisin asia, oma vastasyntynyt – ja mä olin saanut niitä kaksi. Tuntui siltä, ettei sellaista onnea voi oikein ymmärtääkään.

kaksosvauvat sairaalassa

Lounasruokailijan itkettynyt mutta urhea virnistys.

Iltapäivällä haavaa rupesi särkemään enemmän, ja mä sain välillä jotain vahvempaakin lääkettä. Sekään ei tuntunut auttavan. Sitten kätilö ehdotti vienosti, että jospa kyse oli ilmavaivoista. Mä olinkin jossain vaiheessa morfiinihuuruissani epäillyt, että vatsaan oli jätetty vielä kolmas vauva, koska siellä joku myllersi niin hurjasti. No, sain siis lääkettä ilmavaivoihin ja koetin parhaani mukaan liikutella itseäni sängyssäkin. Olo oli kuitenkin kaikinpuolin ärtynyt ja tuskainen – jälkeenpäin mä tajusin, että kyse oli varmaan morfiinin vierotusoireista. Vieraita oli kuitenkin tulossa vauvoja katsomaan, mikä toisaalta oli kivaa, koska sain jotain tekemistä, mutta toisaalta olo oli tosiaan aika tuskainen. Mutta onhan se ihanaa, kun voi esitellä uudet vauvansa ystäville.

Illalla viraiden ja miehen lähdettyä mä otin kirjani ja etsiydyin maitohuoneeseen pumppaamaan maitoa. Olin imettänyt vauvoja joka syötöllä, mutta ne ei jaksaneet imeä kovin kauan, ja niinpä mä ajattelin vähän avittaa maidonnousua. Flashback esikoisen sairaala-aikaan oli kyllä melkoinen, silloin mä istuin maitohuoneissa pari kuukautta. Pumppaaminen oli kyllä hyvä ajatus, mutta olisi vielä enemmän pitänyt panostaa siihen imettämiseen, kotona ollessa mentiin nopeasti siihen, että imetin vain pari kertaa päivässä ja muut ateriat annettiin pumpattua maitoa pullosta. Sain suunnan kyllä käännettyä parin kuukauden jälkeen, ja vauvat oli lopulta pelkällä imetyksellä, mutta turhan hankalasti se meni.

 Kotiin

Esikoisen sektion jälkeen mä olin sairaalassa kuusi päivää, ja olin silloinkin niin heikossa kunnossa, että olisi ehkä pitänyt jäädä vielä päiväksi. Tällä kertaa mä kuitenkin toivuin selvästi nopeammin, ja kun vauvatkin oli hyvässä kunnossa, kotiinlähdöstä ruvettiin puhumaan jo aika pian. Toisen vauvan bilirubiiniarvot oli vähän koholla, joten sitä seurattiin, ja tieto siitä, päästäänkö jo neljäntenä päivänä kotiin, venyi viimeiseen asti. Mikään kauhea kiire mulla ei kotiin ollut, koska mä tiesin, että siellä ei tulisi levättyä yhtä paljon kuin sairaalassa, ja vauvojen lisäksi olisi esikoinen hoidettavana – ja vain me kaksi hoitajaa.

kotona

Mutta siinä mä sitten istuin sairaalasängylläni, vauvat valmiina kaukaloissaan kotiinlähtövaatteissaan. Vauvat nukkui, kun päästiin kotiin, joten me vain kannettiin ne huoneeseensa jatkamaan unia. Mies rupesi laittamaan ruokaa, mä menin pitkälleni. Ja sitten me syötiin. Mä ehkä aavistin, että edessä oli vielä valvottuja yön tunteja, rintapumpun hurinaa, kymmeniä päivittäisiä vaipanvaihtoja – uuvuttavat pari kuukautta ennen kuin vauvat hymyilisi ekan kerran ja oltaisin jo vähän voiton puolella  Mutta juuri sillä hetkellä kaikki oli aika hyvin. Illalla esikoisen mentyä nukkumaan me istuttiin miehen kanssa olohuoneessa kumpikin vauva sylissämme, syötettiin niitä ja katseltiin alkusyksyn auringonlaskua. Tuntuu, että siitä on jo niin kauan, ja miten siitä kuitenkin voi olla jo neljä vuotta.

Kaksosvauvat kotona

Ensimmäistä kertaa kaikki viisi pöydässä. Kamera on tarkentanut ruokaan. Se olikin hallitsevassa osassa miehen vapaiden aikana, jolloin meillä syötiin kaksi lämmintä ateriaa joka päivä. Eikä yleensä sipsejä.

Klikkaa linkkiä ja seuraa Leluteekkiä bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa. Instagramista ja Twitterista Leluteekki löytyy myös, samoin Pinterestistä.

Arvonnan voittajat

arvonta Kuva on kyllä viime viikon arvonnasta, jossa oli oikeita arpalippuja, nyt arvonta suoritettiin ihan tylsästi random.orgissa – ja voittajat ovat Laura ja Ilona! Lähetin myös sähköpostia voittajille, jotta varmasti huomaavat voittaneensa.

Voittajat saavat siis valita filosofiakahvilaan osallistumisen ja filosofisen lastenkirjan välillä (esittelen kirjoja tässä piakkoin). Kaikki muut voivat ilmoittautua filosofiakahvilaan sähköpostitse ilmoittautumiset@leluteekki.fi (ja ajat ja paikat ja enemmän selostusta löytyy täältä).

Ja jos et vielä tilannut uutiskirjettä, niin tilaa toki, luvassa on (filosofiakahvilainfon lisäksi) täällä julkaisemattomia juttuja, yrittäjäelämää ja helmiä filosofiakahviloista,  jos siis tykkäät blogista, niin uutiskirjeen voi tilata ihan pelkästä lukemisen ilosta.

p.s. Lasten festareiden arvonnassa mä keräsin hyviä kysymyksiä, niihinkin palaan tässä pikapuoliin.

Klikkaa linkkiä ja seuraa Leluteekkiä bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa. Instagramista ja Twitterista Leluteekki löytyy myös, samoin Pinterestistä.

Kaksosten synnytyskertomus

kaksosten synnytyskertomus - suunniteltu sektioTasan neljä vuotta sitten mä tarkistin herätyskellon vielä kerran, asettelin tukisukat valmiiksi yöpöydälle ja koetin saada unenpäästä kiinni, kaksoset viimeistä yötä mahassani.

Sektiopäätös

Oikeastaanhan tämä tarina alkaa jo siitä, mihin esikoisen synnytyskertomus päättyi. Silloin tuli selväksi, että mahdollinen seuraava synnytys tulisi olemaan sektio; esikoisen kiirellinen sektio meni niin kiireelliseksi, että kohtuun jouduttiin tekemään kaksi viiltoa, ja niinpä arven repeämisriskin takia ei alatiesynnytys enää ollut mahdollinen. Alunperin tää harmitti mua tosi paljon, mutta vähitellen ajatuksen kanssa oppi elämään, ja siinä vaiheessa kun me saatiin tietää, että tulossa onkin kaksoset, niin oli oikestaan vähän helpottavaa tietää synnytystapa varmasti jo etukäteen.

Suomessa lähtökohtaisesti kaksoset synnytetään alakautta, mutta jos A-vauva (eli ensimmäisenä ulos tulossa oleva vauva) on perätilassa tai poikittain, niin synnytystapa on sektio. Sen sijaan B-vauvan perätila ei haittaa, kaksosodottajien synnytysvalmennuksessa lääkäri ilmaisi asian niin, että ”jos siitä on yksi mahtunut tulemaan, niin kyllä se toinen sieltä tulee vaikka olisi miten päin.” Toisinaan käy tietysti myös niin, että A-vauva syntyy alateitse, mutta B-vauva joudutaan leikkaamaan, kun synnytyksessä tuleekin yllättävä komplikaatio. Että kaksoset voi olla tuplapotti siinäkin mielessä: saa toipua samaan aikaan alatiesynnytyksestä ja sektiohaavasta. Ei käy kateeksi.

kaksosmaha

Kolme kuukautta ennen synnytystä mä vielä a) mahduin L-koon äitiysfarkkuihin ja -paitaan b) kävin rennosti piknikillä esikoisen kanssa.

No, mulla siis tiedossa oli sektio, ja joskus viikolla 37 Naistenklinikalla sovittiin sille tarkka päiväkin elokuiselle keskiviikolle eli rv38+5. Mua pelotti tosi paljon, että vauvat lähtee syntymään itsekseen jo aikaisemmin, niin iso osa kaksosista kuitenkin syntyy ennen laskettua aikaa, mutta sektiot suunnitellaan vasta rv39, jos vain mahdollista, jotta vauvat ehtii mahdollisimman kauan kasvaa rauhassa. Naistenklinikalla kuitenkin rauhoiteltiin, että jos supistuksia rupeaa tulemaan, niin sitten vain tulen suoraan synnytysosastolle ja sektio tehdään kiireellisenä, eikä se leikkausarpi vielä ensimmäisistä supistuksista poksahda. Nyt jälkikäteen harmittaakin, ettei sitten odotettu vielä muutama päivä kauemminkin, jotta vauvat olisi olla mahassa niin kauan kuin vain mahdollista.

Aika kummalliselta tuntui tietää päivä jo etukäteen ja merkitä se kalenteriin. Esikoisen syntymään mä ehdin valmistautua vajaan tunnin, mutta nyt valmistautumisaikaa oli runsaasti. Mä koetin vauvoillekin selittää, että nyt sitten tulee lähtö, pian nähdään.

Sektioon valmistautuminen

Mä kerkesin valmistautuakin sektioon, kun se tosiaan oli tiedossa jo alusta lähtien.  Naistenklinikalla järjestetään leikkaukseen tulijoille fysioterapeutin valmennus, johon mäkin lyllersin, ja se oli kyllä tosi hyvä, fyssari selitti, miten leikkauksesta toipumista voi edistää ja näytti asentoja sängystä nousemiseen ja vauvan nosteluun. Kirjastosta löytyi myös sektiosta toipumista käsittelevä amerikkalainen kirja, jossa oli myös ihan hyviä vinkkejä.

Tällä kertaa mä pakkasin sairaalakassinkin valmiiksi. Esikoinen ja koira lähti sektiota edeltävänä iltana mun vanhempien luokse, ja me mentiin miehen kanssa hyvissä ajoin nukkumaan – meille oli annettu ohjeeksi saapua synnytysosastolle klo 7 aamulla. Oli kyllä aika vaikea saada unta.

Aamulla ensimmäiseksi kiskoin ne sairaalasta annetut tukisukat jalkaan (pienentävät leikkauksiin liittyvää veritulpan riskiä), join vettä (syöminen oli kielletty) ja soitettiin taksi. Olisihan siinä ollut tyyliä lähteä taas bussilla synnyttämään, mutta kaksosmahan kanssa pariakymmentä metriä pidemmät kävelyt rupesi olemaan jo pois laskuista.

kaksosmaha

Tää kuva ei tee oikeutta kaksosmahalle, mutta ne jotka tekee, ei ole perheblogiin sopivia.

Osastolle päästyä ei sitten enää ollutkaan kiirettä. Me tavattiin meidän oma kätilö, joka onneksi puhui ihan sujuvaa englantiakin, miehen suomi kun on aika rajallista. Ensin otettiin vielä verikokeet, mulla oli verihiutaleiden määrä ollut aika alhainen, ja piti mm. tarkistaa oliko se riittävä siihen, että leikkaus voitiin tehdä spinaalipuudutuksessa eikä nukutuksessa. Mä olin tosi helpottunut, kun varmistui, että ei tarvitse nukuttaa, se mua oli jännittänyt tosi paljon. Halusin olla hereillä vauvojen syntyessä, ja nukutuksessa tehtävään leikkaukseen mieskään ei olisi päässyt mukaan.

Saatiin sairaalavaatteet meille molemmille ja vauvoista otettiin taas sydänkäyrää (mä olin käynyt käyrillä pari kertaa viikossa viimeisten viikkojen ajan, joten se rupesi olemaan tuttua puuhaa). Molemmat vauvat oli hereillä – usein ongelmana oli ollut, että A-vauva nukkui aamulla otettujen käyrien ja ultrien aikana, ja sitä jouduttiin tökkimään ja tuuppimaan ja herättelemään mehulla. Se on edelleen, 4-vuotiaana, melkoisen aamu-uninen.

kaksosten synnytys, käyrillä

Ei ollut älypuhelimia, piti ihan vain itselaukaisimen kanssa pelleillä.

Sitten odotettiin. Ja odotettiin. Meidän edelle meni pari hätäsektiota ja muutama kiireellinen sektio. Mua ei onneksi ruvennut heikottamaan, vaikka en ollut syönyt mitään. Kätilö kyllä lupasi laittaa tipan heti, jos tuntuu, että en enää jaksa.

Sektio

Ja sitten tuli meidän vuoro. Kätilö työnsi sänkyä, mutta mä sain omin jaloin kävellä leikkaussaliin. Siellä oli väkeä kuin pipoa, mistä meitä oli varoitettukin, kaksosten synnytyksessä kun tarvitaan kaksi kätilöä ja lastenlääkäri on myös aina paikalla. Sen lisäksi vielä leikkaussalihoitaja, anestesialääkäri, anestesiahoitaja ja yksi opiskelija. Kaikki tervehti ystävällisesti, ja tunnelma oli kaikinpuolin rento ja lupsakka. Mies aseteltiin leikkauspöydän pääpuoleen ja käskettiin katsomaan muualle sinä aikana kun mulle laitettiin kanyyli käteen ja ruvettiin laittamaan puudutetta selkään. Sehän sattuu, mutta sidettävän rajoissa. Sitten pitkälleen odottelemaan vaikutuksen alkamista. Hommaan saatiin vähän jännitystä, kun me kerrottiin, ettei oltu haluttu tietää vauvojen sukupuolta etukäteen.

Mua ei ole kummassakaan sektiossa sattunut, puudutus on toiminut juuri niin kuin pitääkin, mutta kovin tarkkaan mä en ole halunnut ajatella sitä, että se mikä tuntuu siltä kuin joku vetäisi sormella viivaa mahaan onkin itse asiassa veitsi joka leikkaa mahan auki. Onneksi siinä naaman edessä on telineessä roikkumassa lakana, joten leikkausta ei yhtään näe itse, eikä Suomessa mun tietääkseni saa myöskään itse vetää vauvaa mahasta ulos niin kuin Amerikassa joskus tehdään.

Esikoisen sektiossa mun verenpaine romahti yhtäkkiä ja meinasin pyörtyä, se tuntui tosi inhottavalta vaikka pitkällään olinkin. Mä sanoin tästä anestasialääkärille ja niinpä se seurasi mun verenpainetta erityisen tarkkaan ja kyseli vointia koko ajan. Leikkauksen alkaessa paine lähtikin vähän laskuun, mutta olo pysyi hyvänä, kun pääpuolta laskettiin vähän saman tien ja kanyyliin ruiskaistiin jotain painetta nostamaan.

A-vauva saatiin ulos tosi nopeasti. ”Poika!” hihkui henkilökunta useampaankin otteeseen. Napanuora katkaistiin ja vauvaa taputeltiin vähän puhtaaksi sivupöydällä ja käärittiin pakettiin, joka tuotiin sitten mun rinnalle. Leuan alla oli juuri tilaa pienelle mytylle. Se oli ihan tutun näköinen, vaaleaa tukkaa vain nimeksi ja töröttävä ylähuuli.

vastasyntynyt kaksoset

Tutulta se näytti. Vain A-vauva sai käteensä rannekkeen ja mä pelkäsin koko sairaalassaoloajan hukkaavani B:n johonkin, ja etten enää tunnistaisi sitä.

Samaan aikaan kun minä ja mies höpötettiin vauvalle, mun mahaa paineltiin ja tongittiin kahden ihmisen voimin, B-vauva nimittäin oli ottanut tilaisuudesta vaarin ja livahtanut karkuun jonnekin mun kylkiluiden taakse. Parilla painalluksella se kuitenkin saatiin sieltä esiin ja nostettua ulos. ”Ja täältä tuli tyttö!” ”Bien sûr”, oli miehen kommentti, sen mielestä ilmeisesti lapsia yleensäkin syntyy eri sukupuolta tasaisesti vuoronperään. ”Mikäs oli syntymäaika?” muisti joku huikata perään, ja ikäeroksi kirjattiin yksi minuutti.

Mies sai auttaa napanuoran leikkaamisessa, ja sitten A-vauva nostettiin punnittavaksi ja tarkastettavaksi ja mä sain B-vauvan rinnalleni. Se oli selvästi vähän isompi, ja ihan eri näköinen kuin veljensä, tummatukkainen ja suurisilmäinen. Lääkäri oli ruvennut jo ompelemaan haavaa kiinni, ja selitti mulle samalla löytäneensä kudoksista myös endometrioosia – tämä osa multa meni kyllä vähän ohi, sillä mä juttelin samalla vauvalle ja keskityin toisella korvalla kuuntelemaan, mitä mies jutteli kätilön kanssa A-vauvasta.

Sitten B-vauvakin vietiin punnittavaksi ja pakattiin peittojen sisään samaan sänkyyn veljensä kanssa, ja mies ja meidän oma kätilö lähti viemään niitä osastolle.

kaksosvauvat samassa sängyssä

Taas yhdessä.

Mut ommeltiin kokoon ja kärrättiin heräämöön. Pääsin samalle paikalle kuin neljä vuotta aikaisemmin esikoisen sektion jälkeen, ja nyt kyllä huomasi, miten kipeänä mä silloin oikein olin raskausmyrkytyksen jäljiltä. Vaikka vietin silloin koko päivän heräämössä, niin en oikeastaan ollut nähnyt koko huonetta. Hoitajakin oli sama kuin edellisellä kerralla, se kävi ilmi, kun selattiin mun kansiota. Olo oli tosiaan kuitenkin hyvin erilainen, olin ihan virkeä ja tajuissani ja aika pian pystyin jo vähän heiluttelemaan varpaitakin. Mies tuli katsomaan mua, ja mä meinasin hermostua, senhän piti olla vauvojen kanssa. Ne kuitenkin kuulemma nukkui saatuaan tilkan maitoa pullosta (mikä meinasi hermostuttaa mua myös, sillä olin vakaasti päättänyt imettää niitä. No, jos mä jotain esikoisen kanssa olen oppinut, niin ihan kaikkeen ei kannata takertua.)

Heräämössä meni pari tuntia, sen jälkeen mä pystyin liikuttelemaan jalkoja sen verran ja vaikutin riittävän toipuneelta, että mut kärrättiin synnyttäneiden osastolle. Mies odotti siellä vauvojen kanssa, ne oli pakattu samaan sänkyyn, ja pipot päässä niitä oli vaikea erottaa toisistaan. Poika, 2340g, tyttö, 2650g. Siinä  me sitten oltiin, kaksoset ja niiden äiti ja isä.

Varsinainen synnytyskertomushan päättyy tähän, mutta mä niin innostuin (ja herkistyin), kun löysin tietokoneen kätköistä näitä ensimmäisten päivien kuvia, joita en ollut nähnyt neljään vuoteen, ja ajattelin jatkaa myöhemmin vielä vähän niistä ekojen päivien tunnelmista kaksosten kanssa .

Klikkaa linkkiä ja seuraa Leluteekkiä bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa. Instagramista ja Twitterista Leluteekki löytyy myös, samoin Pinterestistä.

Melkein kuin Tukholmassa!

Aina Tukholmassa käydessä tulee olo, että voi vitsi kun niillä on vaikka mitä, rusketuksen ja valkoisten hampaiden lisäksi Kulturhuset täynnä ihanaa lastenkulttuuria ja kivaa tekemistä lapsille (ja epäilemättä muuallakin, mutta ei päiväturisti ehdi ja osaa). Mutta on myös meillä Helsingissä. Tänään törmäsin Ruoholahdessa lastenkirjastoon. Ruoholahden koulun yhteydessä oleva kirjasto on auki ulkopuolisillekin ja ilta-aikaan. Ei nyt ihan Kulturhuset, mutta ainakin lähialueen asukkaille ihan mainio juttu.

ruoholahden lastenkirjasto

Ruoholahden lastenkirjasto. Ja peilikuvaselfie.

Ja sitten oli Taiteiden yö (tai on toki vieläkin, me kyllä tultiin kotiin jo pari tuntia sitten). Yksi kaveri Facebookissa päivitteli, miten se joka vuosi tulee aikaisemmin, ja siltähän se tuntuu. Meillä se on viime vuodet osunut myös ikävästi koulun alkuun. Tänään oli kaksosten ensimmäinen päivä 4-vuotiaiden ”moyenne section” -luokalla, mutta ajattelin, että kun koulunkäynnissä sinänsä ei ole mitään uutta, niin käydään nyt vähän nauttimassa kulttuuria, kun muutenkin keskustan läpi joudutaan kulkemaan.

Lasten kanssa ei oikein voi tehdä sitä, mitä joskus aikoinaan, koota hurjan listan ja aikataulun kaikesta mitä pitää nähdä ja sitten päätyä niiden välillä tai jälkeen vielä haahuilemaan joidenkin ihmeperformanssien laitamille. Vähän harmi, että kaikki mahtava ohjelma keskittyy yhdelle illalle, niin paljon jää näkemättä. No, me päätettiin mennä Annantalolle, koska siellä ohjelmaa oli luvassa klo 16 alkaen, mikä oli ihan riittävän öistä meille.

annantalo animaationäyttely animaakaritLapset teki ensin pihalla tuulihyrrät, ja sitten siirryttiin sisälle, mutta ei päästy ekaa kerrosta pidemmälle, koska sieltä löytyi juuri ovensa avannut Animaakarit, animaationäyttely. Lapset tietysti liimautui jokaisen liikkuvaa kuvaa esittävän ruudun eteen, mutta näyttelyssä pääsee myös kokeilemaan itse eri tapoja tehdä animaatiota, mikä oli tosi kivaa.

annantalo animaakarit animaationäyttely zoetrooppi

Tässä piirretään kuvaa zoetrooppiiin. Ai mihin? No en mäkään tiennyt, käykää katsomassa.

En tiedä, miksen ottanut enemmän kuvia, koska selittäminen on vähän hankalaa, mutta kokeiltavana oli mm. zoetrooppi, kaksiulotteinen pala-animaatio ja nukkeanimaatio, jotka kuvattiin ja animoitiin saman tien tietokoneelle. Ei siis ihan pienten juttuja, mutta leikki-ikäisille ja koululaisille hauska ja myös opettavainen näyttely. Päiväsaikaan se onkin varattu päiväkotien ja koulujen ryhmille, mutta iltaisin ja viikonloppuisin talo ja näyttely on auki muillekin, tammikuulle saakka. Että kyllä meillä Helsingissäkin.

Mitä kivaa uutta olette tänä syksynä löytäneet lapsille?

Klikkaa linkkiä ja seuraa Leluteekkiä bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa. Instagramista ja Twitterista Leluteekki löytyy myös, samoin Pinterestistä.

 

Arvonta Leluteekissä!

IMG_1339Kyllä, nyt tulee arvonta ja mahtavat palkinnot! Sunnuntaisilla Lasten festareilla oli nimittäin arvonta Leluteekin pisteellä (kiitos kaikille osallistujille ja kävijöille!) ja ajattelin, että onhan se vähän epäreilua, jos kotiin jääneet uskolliset lukijat eivät pääse mukaan. Eli uusi arvonta pystyyn.

Tässä on nyt myös sellainen jippo, että Leluteekki-blogin pitämiseksi ihan pelkkänä äitiys / vanhemmuus / kakkaa kynsien alla -blogina, mä olen tehnyt lasten filosofiakahviloille uutiskirjeen, josta saa kerran kuussa viimeisimmän tiedon filosofiakahviloiden tapahtumista suoraan sähköpostiinsa (nettisivujen ja Facebookin lisäksi). Eli jos ajattelet, että filosofiakahvilat on mainio idea, mutta juuri nyt ei pysty ilmoittautumaan, tilaa ihmeessä uutiskirje, niin pääset kuitenkin seuraamaan tapahtumia. Täällä blogissa mä en siis enää huutele filosofiakahviloiden toiminnasta.

Uutiskirjeeseen on luvassa myös täällä julkaisemattomia juttuja, yrittäjäelämää ja helmiä filosofiakahviloista,  jos siis tykkäät blogista, niin uutiskirjeen voi tilata ihan pelkästä lukemisen ilosta.

Ja miksi mä nyt puhun siitä uutiskirjeestä? Koska arvonta suoritetaan uutiskirjeen tilaajien kesken! Osallistumisaikaa on viikko, kaikki viimeistään 24.8.2014 uutiskirjeen tilanneet osallistuu arvontaan. Ja mitäs ne upeat palkinnot on? No kuule, nyt päsee jopa valitsemaan: arvotaan kaksi voittajaa, jotka saa valintansa mukaan joko paikan Leluteekin lauantain filosofiakahvilaan tai filosofisen lastenkirjan (tästä aiheesta on tulossa myös postaus lähiaikoina). Nyt vain naputtelemaan tiedot tuohon alle, ja olet arvonnassa mukana.

p.s. Leluteekin logo! Bloginkin ulkoasu tulee vähän muuttumaan kunhan se pääsee nettisivujen alle.

Klikkaa linkkiä ja seuraa Leluteekkiä bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa. Instagramista ja Twitterista Leluteekki löytyy myös, samoin Pinterestistä.