Miniloma mukavuusalueen ulkopuolelle

lasten muotinäytös backstage

Värityskuviakin päästiin viikonloppuna tekemään, kavereiden kanssa.

Jos joku olisi ennen esikoisen syntymää kertonut mulle, että mä vielä vietän viikonloppuni huoltamalla lapsiani muotinäytöksen kulisseissa, osallistumalla hyväntekeväisyystapahtumaan tuikituntemattomien ihmisten kanssa ja kaupittelemalla omaa osaamistani design-tapahtumassa, niin kohteliaasti sanottuna en olisi ehkä uskonut. Mutta sellaisen viikonlopun mä nyt vietin.

Muotinäytöksessä

Muotimaailma on mulle tosi vieras. Mä en ole visuaalinen ihminen, ja se että vaateteollisuus pyörii jatkuvan kulutuksen ympärillä häiritsee mua. Mä olen aina ajatellut, että en haluaisi lasteni olevan malleina millekään merkille, myyvän jotain, mihin mä en itse  pysty uskomaan. Plus että vähän isompien mallien osalta tulee sitten kuvioihin kaikki vääristyneen kauneusihanteen mukanaan tuomat ongelmat.

muotinäytös naamari

Meikki ja kampaus valmiina.

Mutta sitten meidän lapsia pyydettiin malleiksi, Kidd.O:n järjestämään lastenmuotinäytökseen Helsinki Design Weekin Lasten viikonloppuun (Kuvia lavan puolelta löytyy jo Kidd.O:n fb-sivulta). Ja kun pyydettiin, niin mä sanoin, että totta kai ne tulee mukaan (varmistettuani ensin lapsilta itseltään, että ne oli innoissaan ja mieheltä, että se pystyy viemään ne sinne). Ihan vain auttaakseni kavereita, ei nimittäin taida olla ihan yksinkertaista haalia kokoon melkein viisikymmentä oikean kokoista lasta.

Lauantaina me sitten oltiin muotinäytöksessä, Teurastamon Autohallin bäkkärillä (mäkin kerkesin paikalle hyvissä ajoin). Lapset oli vaihtaneet vaatteensa ja niillä oli hienot kampaukset ja kasvomaalaukset, omenoita ja riisikakkuja oli tarjolla niin paljon kuin jaksoi mussuttaa, ihanat naamarit odotti pöydällä. Ja sitten: musiikki alkaa, omalle paikalleen jonoon, naamari päähän ja lavalle temppuilemaan (näytöksen teemana oli sirkus). Ja mä huomasin olevani ihan innoissani.

muotinäytös pic sisään -ulos

Vilinää riitti, kun sisääntulot seurasi toistaan.

Mä olin kokonaan unohtanut, miten paljon mä rakastan esiintymistä ja sitä ison esityksen tunnelmaa, ja vaikka nyt en ollutkaan lavalla itse (meidän lapset oli niin reippaita ettei edes tarvinneet mua mukaansa), niin joo, sitähän muotinäytös on, se on esitys yleisölle, on sen tarkoitus sitten mikä tahansa. Eli kun esikoinen näytöksen jälkeen hyppi innosta ja hoki miten kivaa oli, ja pääsenhän mä uudelleen, niin mä lupasin, että totta kai pääset jos vain lisää esityksiä tulee. Ehkä mä koetan ajatella asian niin, ettei niitä vaatteita niin paljon tarvitse ostaa, vaikka niitä esiteltäisiin ja katseltaisiinkin.

Hyvää tekemässä

Viisitoista vuotta sitten mä en kuulunut yhteenkään järjestöön. Musta tuntui, etten mä halua sitoutua mihinkään, että yhden asian ajaminen ja rahan kerääminen siihen on jotenkin epäilyttävää. Sitten mä lähdin ohjaajaksi Prometheus-leirille, ja ohjaajakoulutuksessa sanottiin, että yhdistyksen jäseneksi ei ole mikään pakko liittyä, mutta jos nyt olet ajatellut antaa viikon aikaasi tälle hommalle, niin varmaan olet sitä mieltä, että tämä on tärkeää, ja olet tähän sitoutunut. Ja sen voit osoittaa myös liittymällä jäseneksi. Mä totesin, että onhan se näinkin, liityin Protuun ja samoilla lämmöillä pariin ympäristöjärjestöön ja Amnestyyn. Sen jälkeen listaan on tullut vielä lapsiin ja vanhemmuuteen liittyviä yhdistyksiä.

Mä olen todennut, että yhden asian liikkeet voi saada maailmassa pieniä ja suuria muutoksia aikaan, ja tehdä paljon hyvää, sellaista mikä ei muuten olisi tapahtunut tai olisi tapahtunut paljon hitaammin. Niinpä mä sanoin heti olevani mukana, kun Ehdoton ehkä -blogin Saara pyysi kanssaan Kävele naiselle ammatti –tapahtumaan. Naisten pankki on kerännyt viidessä vuodessa seitsemän miljoonaa euroa, mitä kaikkea niillä on saatu aikaan voi kurkata Naisten pankin sivuilta.

kävelytapahtuma

Bloggaajat liikkeellä, instagram laulaa.

Toinen juttu tässä on, että mähän en ”oikeasti” tunne Saaraa. Enkä muitakaan meidän kävelyporukasta. Ja mähän en osaa jutella tuntemattomien kanssa. Mutta me ollaan luettu ja kommentoitu toistemme blogeja, ja siltä pohjalta tavattu yhdellä kokoonpanolla keväällä. Se oli tosi mukavaa, ja mukavaa oli nytkin. Ehkä nuoremmille ihmisille virtuaaliset ihmissuhteet ei ole enää sellainen ihmetyksen aihe kuin mulle, mutta mulle ne kyllä edelleen on, joka kerta mä yllätyn siitä, että ihmiseen tosiaan voi tutustua niinkin keinotekoisessa paikassa kuin blogissa.

Itsensä myymisestä

Kidd.O:n porukka kysyi myös, haluaisinko tulla pitämään filosofiakahvilaa Lasten viikonloppuun. Totta kai, on kiva päästä esittelemään ihmisille mitä mä teen. Tosin tilanne on vähän haastava, kun ryhmästä ei tiedä mitään ennalta, osallistujat ei oikein tiedä, mihin ovat tulossa ja lisäksi hallissa hurisee parinsadan ihmisen lisäksi jotkin makkaratehtaan ilmastointilaitteet. Mutta oli ihan mukavia hetkiä.

Sen sijaan siihen mä en pystynyt, että olisin kierrellyt yleisön joukossa jakamassa esitteitä ja mainostamassa filosofiakahviloita. Mä olen sellaistakin tehnyt esim. matkamessuilla Suomenlinnaa mainostaessani, mutta silloin mä olenkin ollut ”vain töissä täällä”. Leluteekki sen sijaan on niin lähellä omaa minää, että sen kauppaaminen ihmisille on mulle vaikeaa. Mun pitäisi pystyä ajattelemaan, että kerron ihmisille kivasta ideasta enkä ole myymässä itseäni. Ja ehkä mä vielä jonkun kerran pystynkin ja lähden minilomalle senkin mukavuusalueen ulkopuolelle, siitähän voisi seurata lisää hyviä hetkiä.

Oletko sä viime ylittänyt omia rajoja, tai tehnyt asioita, joita et ennen olisi uskonut tekeväsi?

Klikkaa linkkiä ja seuraa Leluteekkiä bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa. Instagramista ja Twitterista Leluteekki löytyy myös, samoin Pinterestistä.

Syksyistä askartelua – puolukkametsä

syksyistä askartelua puolukka-askartelu Idea tähän askarteluun tuli lukijakommentista edelliseen syysaskarteluun, eli kiitos Hanna!

Kurjaa olla kipeän lapsen kanssa kotona, kun itse pitäisi ihan oikeasti tehdä töitä. Esikoinen siis poti pari päivää pientä flunssaa. Ja huomenna on lasten filosofiakahvila Töölössä, ja mun piti vielä hioa sen sisältöä (jotta tunnelma ei menisi ihan yhtä ankeaksi kuin Nytin filosofiakahviloista tekemässä jutussa) ja sunnuntaina Helsinki Design Weekin Lasten viikonlopussa pidän Kidd.O -lavalla kysymystyöpajaa. Minkä lisäksi lapset esiintyy lauantaina muotinäytöksessä ja mä itse kirmailen Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumassa sunnuntaina. Ja firman ensimmäinen tilinpäätös ja veroilmoituskin pitäisi tässä jättää (onneksi niistä sentään huolehtii kirjanpitäjä). No, ensimmäisen päivän pelasti Antti Virmavirta lukemalla kaksi tuntia Krokotiili Genaa (ei sentään ihan livenä, että kiitos myös Helsingin kaupunginkirjasto äänikirjan lainasta – lopun päivästä pelasti sitten mun äiti lukemalla Melukylän lapsia ja Fedja-setää. Klassikoissa pysytään.) Tänään piti kuitenkin keksiä jo jotain itsenäistä puuhaa.

Lapsi innostui puolukkateemasta heti, ja tämä oli kiva toteuttaa. Koululainen teki sen siis täysin itsenäisesti loppusiivousta myöten, mutta onnistuu pieniltäkin vähän avustettuna.

askartelutarvikkeet

Tarvikkeet:

  • paperia
  • vihreää ja punaista maalia (meillä oli sormivärejä, oikein sopivia)
  • pesusienen palanen
  • viinipullon korkki

syysaskartelua puolukoiden painaminen

Toteutus on yksinkertainen: sienellä painellaan vihreällä värillä metsänpohjaa paperi täyteen (voisi myös tehdä korkilla rullaamalla) ja sen vähän kuivuttua tökitään korkin päällä punaisia puolukoita sekaan. Vähän pienempiä puolukoita saisi tökkimällä pumpulipuikolla, niin kuin meidän viimesyksyisessä syksyinen puu -askartelussa (sellaisen lapsi toteutti puolukoiden jälkeen). Tämä olisi varmasti hyvän näköinen koko seinän peittävänä teoksena, eli voisi tehdä tosi isolle paperille monen lapsen voimin tai koota yksittäisistä töistä.

Mutta nyt mä koetan mennä nukkumaan, kun on tosiaan puuhaa edessä viikonloppuna. Kivaahan se vain on.

Klikkaa linkkiä ja seuraa Leluteekkiä bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa. Instagramista ja Twitterista Leluteekki löytyy myös, samoin Pinterestistä.

Lapsiluvusta – kuka sen päättää?

erimunaiset kaksoset

Meidän kaksoset tietysti oikeasti on erimunaiset.

Unelmien lapsiluku on vaikea asia. Kaikki eivät lapsia saa vaikka haluaisivat, tai ei niin montaa kuin olivat uneksineet. Toisissa perheissä vanhemmilla voi olla keskenään erilainen käsitys asiasta. Toisinaan taas lapsia tulee perheeseen paljon enemmän kuin kumpikaan vanhemmista olisi halunnut. Hesarissa oli (taas) juttu vanhoillislestadiolaisten äitien (ja isien) uupumuksesta, aiheesta on ilmestynyt uusi kirja ”Usko, toivo ja raskaus”. Mä tiedän, että se ei ole koko totuus, toisissa lestadiolaisperheissä lapsia on ”vain” puolentusinaa, toiset on onnellisia ja tasapainoisia 11 lapsen perheitä, mutta sitten on niitä, joiden unelmien lapsiluku on täyttynyt jo aikaa sitten, eivätkä vanhemmat jaksaisi yhtään enempää.

Tää koskettaa mua siksi, että mä tiedän, että mä en jaksaisi enempää lapsia. Ehkä nuorempana olisin jaksanut vielä muutaman, mutta ikinä musta ei olisi tullut hyvää kymmenen lapsen äitiä. Jos meille olisi syntynyt lapset yksittäin, niitä ei varmaan olisi enempää kuin kaksi.

Ennen esikoisen syntymää mä olin ajatellut, että kolme lasta voisi olla mukava. Esikoisen syntymä pikkukeskosena pelästytti sen verran, että jonkun aikaa mä olin varma, että lapset oli nyt tässä, vauvakuume vaivasi, mutta mä ajattelin, että en ota sitä riskiä, että minä tai vauva kuollaan raskausmyrkytykseen. Merianne kirjoitti vähän aikaa sitten hyvin unelmien lapsiluvusta erityislspsen äidin näkökulmasta. Meidän päätös toisesta lapsesta kypsyi sitten pikkuhiljaa, kun pelästys hellitti esikoisen kasvaessa terveeksi vauvaksi.

Jos me ei oltaisi saatu kaksosia, meillä aika todennäköisesti olisi vain ne kaksi lasta. Viime aikoina on mediassa paljon puhuttu myös erityisherkistä ihmisistä, ja mä tunnistan itseni siitä joukosta. Lasten meteli ja vaatimukset rasittaa mua, ilmeisesti vielä vähän enemmän kuin tavanomaisemmalla hermostolla varustettua äitiä, eikä asiaa auta se, että mä nukun huonosti, ja olen väsyneenä vielä herkempi ja huonompi vastaamaan vaatimuksiin. Kahden lapsen kanssa mä olisin todennäköisesti todennut, että näistä vielä selvitään, mutta uutta vauvaa ei enää jaksa.

Onneksi me saatiin kaksoset,  ja päädyttiin kolmilapsiseksi perheeksi vähän vahingossa. Ja onneksi meidän kaksoset on olleet aika helppoja hoidettavia vauvasta asti, niin että mä olen jaksanut niiden kanssa ja voin todeta, että musta on ihanaa, että meillä on kolme lasta, ja varsinkin ihanaa, että on kaksoset. Mutta onneksi me voidaan ihan vapaasti itse päättää, halutaanko me lisää lapsia meidän perheeseen. Ajatus siitä, että joku muu antaisi mallin ja ohjeen siitä, että kolme lasta ei ole vielä meille tarpeeksi, tuntuu kamalalta. Sillä kolme lasta tuntuu olevan meille juuri sopivasti.

Mitä ajatuksia tämä teissä herätti?

Klikkaa linkkiä ja seuraa Leluteekkiä bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa. Instagramista ja Twitterista Leluteekki löytyy myös, samoin Pinterestistä.

Korkeuksissa

IMG_1560.JPG

Nyt mekin on käyty testaamassa uusi kiipeilypuisto Korkee Mustikkamaalla. Ja oli kuultujen (ja luettujen )kehujen arvoinen. Lapsilla oli hauskaa, ja vaikka kahden neljävuotiaana avustaminen kävi välillä rasittavaksi, oli olo ihan rentoutunut kotiin tullessa (toisin kuin erinäisten hoplop-reissujen jälkeen). Tuolla on puita, valoa ja ilmaa eikä lainkaan meteliä vaikka viitisenkymmentä lasta oli kiipeilemässä samaan aikaan.

IMG_1555.JPG

Lysti maksaa 12 euroa/lapsi, mikä on ihan kohtuullista kun aikarajoitteita ei ole (paitsi tällaiselle suurperheelle, mutta onneksi saatiin sponsori mukaan). Radat on tarkoitettu yli 90-senttisille, mutta niin pienellä on hyvä olla mukana myös riittävän pitkä avustaja – mä en aina yltänyt vetämään lapsen kiinni tarttunutta turvavaijeria eteenpäin. Henkilökuntaa on kyllä paikalla auttamassa myös, ja radalla perässä tulevat isommat lapset myös ystävällisesti auttoi pienempiään.
IMG_1557.JPG

Tunnelma oli muutenkin kaikin puolin mukava, erona hoplopeihin ei täällä ollut myöskään toisten päälle murhanhimoisesti hyppiviä lapsia. Pienten kanssa suosittelen kyllä olemaan aikuinen/ lapsi liikenteessä, meillä meinasi tulla onnettomuus, kun kaksoset törmäsi toisiinsa köysiradalla, kun en ollut älynnyt sanoa toiselle että vasta luvan saatua voi lähteä liukumaan.

Meidän neljävuotiaita ei myöskään laitettu vaikeimmalle radalle (niitä on kolme eri tasoista), kaksi ensimmäistä riitti hyvin. Esikoinen sen sijaan apinoi menemään itsekseen, parhaiten paikka varmaan sopiikin 5-9 -vuotiaille. Vajaa kaksi tuntia oli tarpeeksi, mutta kauemminkin lapset olisi kyllä viihtyneet.

IMG_1573.JPG

Eli tosi kiva uusi juttu lapsille tämä Korkee. Nyt kun säätkin näyttää suosivan, niin menkää ihmeessä. Syyskuun kaksi vikaa viikkoa paikka on kiinni kun aikuisten ratoja rakennetaan, mutta lokakuussa pääsee vielä kiipeilemään – silloin siis aikuisetkin. Saa nähdä, uskallanko, mutta mieli tekisi kyllä.

Klikkaa linkkiä ja seuraa Leluteekkiä bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa. Instagramista ja Twitterista Leluteekki löytyy myös, samoin Pinterestistä.

Avaruusmuurahaiset ja muut lasten kysymykset

kaksoset

Mulla ei nyt ollut kuvaa muurahaisista avaruudessa, joten tässä on nejävuotissynttäreitään juhlivat kaksoset.

Miksi lintu lentää? Miksi ihmisellä on pää? Miksi tarvitaan rahaa?

Lasten festareilla Leluteekin pisteellä oli arvonta, jossa osallistujia pyydettiin myös kirjoittamaan arvontalippuunsa hyvä kysymys. Mulla oli tässä tietysti taka-ajatus, tai oikeastaan kaksikin. Ensinnäkin ajattelin, että kysymyksistä voi hyvinkin löytyä sellaisia, joista lasten filosofiakahvilat saa aiheita, ja toisaalta ajattelin vähän harjoitella koululaisten filosofiakahvilaa varten. Koululaisten kanssa on nimittäin tarkoitus jo tutkiskella kysymysten luonnetta ja vähän lajitella niitä, jotta saadaan selville, mitkä kysymykset varsinaisesti kuuluu filosofiakahvilaan.

Faktakysymyksiä

Monet lapuissa olleet kysymykset oli ihan puhtaita faktakysymyksiä. Niitähän elämässä riittää, ja niihin tarvitaan vastaus. Missä jätskiauto on? on kysymys, johon on helppo selvittää vastaus, ja vastausta voidaan pitää hyvin varmana. Millä lego värjätään? on jo vähän kinkkisempi, mutta siihenkin varmaan vastaus löytyy – mitäpä ei internetistä nykyään löytäisi. Onko avaruudessa muurahaisia? näyttää hankalalta, mutta ei ehkä oikeastaan ole sitä. Internetistä varmasti selviää, seilaako tällä hetkellä jossain avaruuskapselissa muurahaispesä, ja muuten voidaan todeta, että meidän tämänhetkisen tiedon mukaan muurahaisia ei avaruudessa ole, mutta tieto aiheesta voi tietysti tulevaisuudessa tarkentua.

Luonnontieteellisiä kysymyksiä

Iso osa lasten kysymyksistähän on sellaisia, jotka liittyy luonnontieteisiin, siihen miten maailma toimii. Parituhatta vuotta sitten filosofia vielä vastasi niihin, mutta sittemmin luonnontieteet on omineet ne itselleen.

Miten autot pysyy maapallolla? on ihan malliesimerkki tällaisesta puhtaasti luonnontieteellisestä kysymyksestä. Siitä vain sitten selittämään painovoimaa neljävuotiaalle. Lasten saaminen kyllä sivistää ihmistä melkoisesti, sillä jos vaivautuu vastaamaan edes murto-osaan niistä kysymyksistä, niin omat tiedot maailmasta karttuu melkoisesti. Ihminenhän usein oppii parhaiten opettaessaan jotain toisille.

Faktojen taakse

Luonnontieteellisiltä näyttävät kysymykset usein kuitenkin kätkee taakseen jonkun puhtaasti filosofisen kysymyksen. Mulla on valitettavan usein tapana vain vastata lasten kysymyksiin mahdollisimman lyhyesti ja tyhjentävästi, jolloin tuhlaantuu oiva tilaisuus viedä keskustelua pidemmälle. Esimerkkejä tällaisista kysymyksistä on vaikkapa

Milloin olen isompi? Tylsä minä vastaa, että ensi vuonna, tai sitten kun olet kasvanu, vaikka tästä voitaisiin päästä miettimään, mitä oikeastaan tarkoittaa iso ja isompi ja mistä sen tietää, että on isomp.

Mitä aivot on? Tähänhän voi vastata ihan vain biologian näkökulmasta, mutta mä luulen, että siellä taustalla kurkkii mielenfilosofinen kysymys siitä, mitä ajatukset oikein on ja missä ne on. Mä muistan, että musta ihmisen mielestä ja avaruudesta puhuminen oli valtavan kiehtovaa jo neljävuotiaana, se tuntuu samalta kuin vähän liian lujaa menevä liukumäki tai sukeltaminen kirkkaaseen mereen.

Missä ihmiset on ennen äidin mahaa?
Tämä on sarjassamme mahdottomia-kysymyksiä-mahdoton-vastata, mutta seuraavalla kerralla, kun multa tätä kysytään, niin mä voisin yrittääkin lähteä kyselemään, mitä ihmiset oikein on ja missä vaiheessa niistä tulee ihmisiä, missä vaiheessa minusta tulee minä.

Miksi ihmisen pitää kuolla? Klassikko, josta mekin keskusteltiin taas tänä aamuna ratikassa, ja mä pääsin esittämään mun toisen vakiovastauksen: ”Sillai se vaan on. ” (Toinen on: ”Mä en VOI tietää.” En ole ylpeä näistä.) Aika ilmeistä on, että tästähän voisi päästä miettimään, mitä kuoleminen oikein tarkoittaa, mitä me voidaan siitä tietää, mitä elämä on, ja miten nämä kaksi liittyy toisiinsa.

Miksi on olemassa rosvoja? Mahtava yhteiskuntafilosofinen keskustelunavaus. Jos ensin pohtii, mitä rosvoilla oikeastaan tarkoitetaan päästään pian omistamiseen, sääntöihin, siihen, miksi niitä tarvitaan, miksi niitä silti rikotaan, oikeudenmukaisuuteen ja epäoikeudenmukaisuuteen.

Filosofisia kysymyksiä

Muitakin hyviä kysymyksiä esitettiin, mutta näistä nyt mun mielestä sai jo katsauksen siihen, minkätyyppisiä kysymyksiä filosofiassa esitetään, ja millaisiin kysymyksiin keskusteluja lapsen kanssa voi suunnata.

  1. Kysymykset merkityksestä, siitä mitä asioilla tarkoitetaan. Käsiteanalyysi on aika pitkälti se, mitä luonnontieteiltä on filosofialle vielä jäänyt.
  2. Kysymykset siitä, mitä ja miten asioita voi tietää; tietämisen, uskomisen ja luulemisen erot.
  3. Kysymykset todellisuudesta: mitä on olemassa, mitä voi olla olemassa. Tämä on sellaista filosofista hörhöilyä parhaimmillaan.
  4. Kysymykset hyvästä ja pahasta,  oikeasta ja väärästä ja siitä, miten asioiden pitäisi olla.

Ja valmiita vastauksiahan ei vanhemmilla mun mielestä tarvitse todellakaan olla, lapselle on tosi tärkeää se, että se huomaa, että nämä on oikeasti vaikeita asioita, ja tärkeitä asioita, joiden pohtiminen kiinnostaa vanhempaakin. Enkä mäkään tosiaan jokaisessa kassajonossa jaksa ruveta pohtimaan elämän tarkoitusta, mutta mä voisin itse ainakin selvästi petrata siinä, että vähän useammin antaisin tilaa sille keskustelulle mennä niitä itsestäänselviä vastauksia pidemmälle.

Mitä teillä on viime aikoina kyselty? Ja enhän mä ole ainoa, jonka joka toinen vastaus on ”en voi tietää”?

Ja hei, jos haluat seurata lasten filosofiakahviloita, niin se sujuu kätevimmin tilaamalla uutiskirjeen tuosta alta.

Klikkaa linkkiä ja seuraa Leluteekkiä bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa. Instagramista ja Twitterista Leluteekki löytyy myös, samoin Pinterestistä.

Mitä jos….

naisten pankki

Kuva: Laura Remes / Naisten Pankki *

Keksin eilen, miten voin ansaita omaa rahaa. Mitä jos samalla vaivalla kun aamulla laitan perheen ruoat, laittaisin isommankin satsin ja myisin sen sitten aamupäivällä torilla. Siellä käy paljon ihmisiä keskustan toimistoistakin, heillä on rahaa maksaa ja varmasti heillekin maistuisi hyvä ruoka. Naapurikin aina tekee asiaa meille ruoka-aikaan. Rahoilla saisin maksettua ensi vuonna tytön koulupuvun. Mies voisi auttaa laskemaan, kuinka monta annosta pitäisi myydä koulupukua varten.

Kysyin heti naapurin siskolta, joka myy torilla kankaita, miten hän on sanut myyntipaikkansa. Hän sanoi, että siitä pitää tehdä paperi, jos menee myymään ilman paperia, voi poliisi tai torin vartija häätää pois. Olin arvannutkin, että joku jippo tässä on, muutenhan kaikki kadun naiset myisivät torilla ugalia ja maapähkinähöystöä.

Kävin hakemassa paperin virastosta. Jätin tytön kotiin veljensä kanssa ja naapuri lupasi pitää niitä silmällä, mutta vauva ja taapero oli pakko ottaa mukaan, naapurilla on omansakin vahdittavana. Vauvan kanssa ei ollut ongelmia, sehän kulkee selässä mihin vain, mutta viraston mies suuttui, kun taapero rupesi itkemään, kun kielsin sitä juoksentelemasta jonossa seisoessamme. Sitä paitsi olimme väärässä jonossa, siitäkin mies suuttui. Mutta mistä minä olisin tiennyt, että ovessa luki jonon nimi, luulin, että siinä lukee vain viraston miehen nimi. Toisessa jonossa taaperolle tuli pissahätä ja jouduimme sen jälkeen palaamaan jonon hännille. Mutta sain paperin.

Kun tulin kotiin, jauhot olivat pitkin lattiaa. Lapset olivat halunneet auttaa ja aloittaa ruoanlaiton. Koetin olla suuttumatta niille, olin hyvällä tuulella siitä, että olin saanut paperin virastosta, ja komensin ne vain ulos leikkimään, vaikka harmittikin, jauhoa oli mennyt hukkaan. Siivoamisessakin meni niin paljon aikaa, että mies ehti tulla kotiin ennen kuin ruoka oli valmista.

Näytin kuitenkin paperia miehelle ja selitin, mitä ajattelin tehdä. Pyysin sitä kirjoittamaan paperiin. Mies sanoi ei. MInä kysyin miksi. Mies kysyi, mistä olin ajatellut saada rahaa ostaakseni ne aineet, joista ylimääräinen ruoka tehtäisiin. Minä sanoin, että ehkä toinen naapuri voisi lainata, tai jos miehen veli voisi lähettää rahaa. Mies sanoi ei. Minä kysyin, miten tytön koulupuku sitten maksetaan. Mies sanoi, ettei tytön tarvitse mennä kouluun, naimisiin se kuitenkin menee.

Mistä minä saisin rahaa niiden ruokatarvikkeiden ostamiseen? Ja miten saisin sen paperin kirjoitettua? Koska kyllä tytön täytyy päästä kouluun, ettei sen tarvitse kuunnella vihaisten miesten sättimistä, kun ei tiedä, mitä ovessa lukee.

————-

Jossain vaiheessa varmaan arvasit, että tämä ei ole ihan omaelämäkerrallinen juttu. Mä koetin hetken kuvitella, millaista mun elämä voisi olla. Mitä jos mä en olisi syntynyt Suomessa, missä mä olen saanut ilmaisen yliopistokoulutuksen, yrittäjyyskurssin, neuvontaa ja vielä starttirahaakin yritykseni perustamista varten? Olisinko pystynyt siihen?

Tämä aihe kosketti mua ihan erityisesi, ja siksi päätin heti lähteä mukaan, kun Saara pyysi mut Naisten pankin Kävele naiselle ammatti -tapahtumaan. Koska musta kaikkien maailman naisten pitäisi päästä kouluttautumaan, tekemään työtä, turvaamaan oma ja perheensä toimeentulo ja osallistumaan yhteiskuntansa rakentamiseen. Vähintä mitä mä voin tehdä on, että lahjoitan 50 euroa, jotta joku kehitysmaan nainen voisi saada saman mahdollisuuden yrittäjyyteen kuin minä.

Mitä jos säkin tulisit mukaan? MItä useampia meitä on, sitä useampi nainen saa mahdollisuuden parempaan elämään. Tule kävelemään sunnuntaina 14.9. omalla paikkakunnallasi, tule lahjoittamaan valitsemasi summa tai tule bloggaamaan aiheesta. Musta olisi ihan mahtavaa nähdä lukijoita ja bloggaajakollegoita Töölönlahden kävelytapahtumassa. Tule mukaan!

*Jutun kuvassa on esimerkki Naisten Pankin avun kohteesta. Ugandalainen 38-vuotias Kasibute Iamura on naisten säästö- ja lainaryhmän vetäjä. Ryhmän avulla hän on saanut kaikki lapsensa kouluun, aloittanut vuohien ja kahvipapujen kasvatuksen ja saanut perheensä elintason nousemaan. Hänen seuraava projektinsa on perheen talon kunnostaminen, ensin vuotavan katon korjaus.

kävele naiselle ammatti

Klikkaa linkkiä ja seuraa Leluteekkiä bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa. Instagramista ja Twitterista Leluteekki löytyy myös, samoin Pinterestistä.

 

Auringonkukka-askartelua alkusyksyyn

auringonkukka askarteluaTiedäthän, miten googlea käytetään esim. flunssaepidemioiden seuraamiseen? No, mä seuraan blogin google-hakujen avulla vuodenaikojen vaihtumista. Syksy on tulossa, kun tänne päädytään taas syysaskarteluja tutkimaan. Viime viikonloppuna meillä oli taas kotonakin aikaa askarrella esikoisen kanssa kaksosten päiväuniaikaan. Tosin nekin sai tehdä omat askartelunsa herättyään, koska tämä sopii hyvin myös pienille. Mä ehdotin auringonkukkaa, koska musta ne kuuluu tähän syyskesään (ja sitä paitsi Lasten festareiden askarteluista jäi yli keltaista paksua paperia).

auringonkukat berliinissä

Berliinissä oli auringonkukkiakin kadulla.

Tähän olisi ollut mahtava laittaa kuvitukseksi auringonkukkapelto, kesällä Ranskassa niitä taas oli, mutta ei tullut kuvattua – aina sitä kuvittelee, että tulee jotenkin parempi tilaisuus napata kuva. Berliinissä sentään kuvasin lasten ja auringonkukkien kohtaamisen. Nämä kasvoi jalkakäytävällä, puun juurella. Lapset oli ihastuksissaan. Mies totesi niille, että jos haluaa, että kadulla kasvaa auringonkukkia, niin silloin on myös talojen seinissä sotkuja (lapset oli ihmetelleet graffiteja ja tägejä).

Mutta asiaan. Tähän auringonkukkaan yhdistettiin nyt useampia Pinterest-ideoita tuolta mun syysaskartelua -taulusta.

Tarvikkeet
  • 2 paperilautasta
  • vesivärit
  • keltaista ja vihreää paperia (vähän tavallista paperia paksumpi on hyvää)
  • teepussi (tai irtoteetä tai auringonkukan siemeniä)
  • sakset
  • liimaa
  • kynä

 

askartelua paperista

Pienille lapsille askartelua voi helpottaa leikkaamalla terälehdet valmiiksi.

Ensin maalataan paperilautaset: toinen sisäpuolelta ruskeaksi (reunuksen voisi maalata keltaiseksi, mutta meidän keltainen värinappi oli ihan finaalissa), toinen ulkopuolelta sen väriseksi kuin haluaa auringonkukan ruukun olevan (voi käyttää myös värillistä lautasta). Sitten leikataan keltaisesta paperista terälehdet (meidän auringonkukkiin tarvittiin noin 15, riippuu tietysti lautasen ja terälehtien koosta). Niiden hahmottelu ja leikkaaminen oli tokaluokkalaiselle juuri sopivan haastavaa, pienemmille niitä oli sitten iso kasa valmiina.Vihreästä paperista leikataan auringonkukalle riittävän paksu varsi ja lehdet.

askartelu liimaa

Tämä oli se hauskin vaihe tätä askartelua.

Sitten vain liimataan terälehdet paikoilleen lautasen reunoille. Sen jälkeen päästään hauskan vaiheeseen. Mä yritin ehdottaa, että kukan keskusta tehtäisiin ihan oikeista auringonkukan siemenistä, mutta Pinterestistä löytyi kuva, jossa keskusta oli tehty teenpuruista, ja se oli esikoisesta mahtava idea. Eli askarteluun käytettiin yksi kardemummateepussi. Ensin pitää levittää liimaa kukan keskustaan tosi huolella, ettei jää yhtään koloja. Sitten vain leikataan teepussi auki ja sirotellaan liiman päälle. Mausteteestä tulee tietysti vielä ihana tuoksu.

auringonkukka-askartelu varsi ja ruukku liimattu Liimataan vielä varsi ja lehdet paikoilleen, ja leikataan toinen paperilautanen ruukun muotoiseksi ja liimataan varsi siihen kiinni. Valmista on.

Tuohon keskustaan voisi tietysti laittaa myös esim. lapsen valokuvan tai itse piirtämän omakuvan, silloin näistä saisi esim. luokan seinälle ihanan auringonkukkapellon. Teetä nimittäin väkisinkin vähän rapisee alas, kun kukkka kiinnitetään seinälle.

Olisiko sulla jotain mahtavaa syysaskarteluideaa? Musta tuntuu, että me ollaan viime vuosina tehty kaikki mahdolliset. Mitä muuta syksyyn edes liittyy kuin värikkäitä lehtiä?

Klikkaa linkkiä ja seuraa Leluteekkiä bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa. Instagramista ja Twitterista Leluteekki löytyy myös, samoin Pinterestistä.

Ja hei, Leluteekin kerran kuussa ilmestyvässä uutiskirjeessä on myös aina askartelu- tai puuhavinkki, jota en ole saanut laitettua tänne blogiin, eli se kannattaa tilata.